Riimut Päiväkirjasta osa 70

04.02.2019
Kipu on väliaikaista; häpeä ikuista. Mutta on muistettava, että myös kuolema on ikuista, mutta toisaalta, me kaikki kuolemme jonainpäivänä; on meidän omissa käsissämme että miten kuolemme ja miten elämme ennen sitä tehden niitä asioita mitä teemme ja miten teemme. Toisaalta me elämme vain kerran ja kuolemme vain kerran. Jatketaan pohdintoa myöhemmin tai joku toinen päivä.
Tahtoisin sanoa että kävelyllä käynnillä kävin keskustelua sieluni kanssa mutta se ei olisi totta. Kävin keskustelua itseni kanssa, tai no itseni kanssa, sieluni kanssa, ja hyväksyin kerran Jeesuksen vapahtajakseni, mutta peruin sen sitten koska se toisi mukanaan vastauksia ja lopettaisi kysymykset. Tulin siihen tulokseen että en ole uskossa koska en tahdo vastauksia; elän kysymyksillä. Kaipa tämä on sitä ihmisen loputonta mielenkiintoa ja uteliaisuutta josta myös ihmiset tunnetaan. En usko että olisin uskossa edes oikeista syistä; jotkut ovat uskossa vain sen tähden että pelkäävät kuolemaa ja kysymyksiä joita tulee asioiden suhteen joihin ei ole vastauksia kun ei ole uskossa; kun on uskossa, on vain vastauksia. Enkä voi luottaa siihen, että raamattu ja koraani ja muut kirjat olisivat totta ja pitäisivät paikkaansa; ne ovat läpikäyneet niin monen ihmisen käden kautta siihen muotoon missä ne nyt ovat, että emme voi uskoa siihen, että ne olisivat muuttumattomia ja välttäneet ihmisen käden muokkauksen. Uskon että ne ovat käyneet ihmisen mielen kautta ja saaneet ihmisen mieleisen olomuodon ja sisällön. Mutta joo, tämä jae kiteytyy tuohon lauseeseen että: en ole uskossa sillä en tahdo vastauksia.
Olin tosiaan tässä kävelyllä ja siellä kävellessäni tulin siihen tulokseen että kun täällä on näitä ihmisiä joilla on kädet täynnä tatuointeja ja muuta etten tahdo olla samanlainen kuin he; kovia ja tatuoituja miehiä; se on vain ulkokuori ja esitystä. En tahdo olla tatuoitu ja esittää kovaa kundia; siinä ei ole mitään aitoa vaan teeskentelyä ja esittämistä. Tulee olla oma itsensä eikä esittää jotain; mutta toisaalta, mistäpä minä tiedän näistäkään asioista. Joillekkin voi tatuoinnit sopia, mutten itse tahdo sellaista. En itse tahdo olla sellainen ja voihan joku olla aito oma itsensä tatuoituna. Tatuoinnit voivat ehkä merkitä jotain muuta. Saapa nyt nähdä, jatketaan tätäkin joskus.
Vielä se tälle iltaa että nämä jotkut ovat hyviä alamaisia joillekkin; täysin muiden käskyvallan alla mutta se on heidän valintansa; ei minun asiani.
Nämä nykyiset kristinuskon suuntaukset ovat pyhän hengen pilkkaa ja rienausta; se on täyttä showta ja esitystä ja valhetta. Se on puhdasta valhetta mitä he tarjoavat; ne palvelevat vain seurakunnan ja kirkon johtavia henkilöitä jotka tahtovat rahaa ja valtaa. He muokkaavat raamatusta oman version ja tarjoilevat sitä totuutena vaikka se on vain panettelua ja valhetta kok asia mitä he tekevät. mutta tästäkin myöhemmin tai joku toinen päivä. väsyttää.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa