13.12.2018
Ennen kuin menen keittämään kahvia, niin tuli mieleen se, kuinka muutoksen tekeminen on haastavaa, koska nykyiset tahot, jotka johtavat, ovat johdossa sen vuoksi, koska he ovat luoneet ne olosuhteet tällaisiksi, he hyötyvät täysin tästä nykyisestä elämäntavasta ja he ovat heitä, jotka jarruttavat muutosta. He eivät hyödy muutoksesta vaan se tuottaa vahinkoa heille. He tahtovat kaiken pysyvän ennallaan, vaikkei heidän pitäisi tehdä muuta kuin sijoittaa rahansa toisin, panosetettava eri asioihin kuin nyt. Nyt vessaan ja keittämään kahvia kuten me kaikki muutkin ihmiset teemme.
Monet ihmiset ovat olevinaan niin hurskaita ja ihmisten ja ihmisoikeusten puolella, mutta tosiasiassa, he ovat aatteensa puolella. He ovat olevinaan niin kansan ja ihmisen puolella mutta kun tulee ristiriita heidän aatteensa ja ihmisen ja kansan välille, he valitsevat aatteensa. He tekevät kaikkensa, jotta saisivat omalle aatteelleen kannatusta ja luotua hyvää imagoa. Kuten tästä ranskan keltaliivi asiasta, vasemmistolainen pääministeri tai presidentti tai mikä nyt se olikaan, – en ole niin seurannut- mutta tein sen huomion ja ihmettelin miksi tietämäni kommunistit ja muu vasemmisto ei tuonut asiaa esiin, niin se ilmeisesti johtui siitä, että heidän mieleisensä poliitikko ja hänen edustamansa politiikka, oli vallassa ja jota vastaan oltiin noustu, joten he valitsivat tämän poliitikon, eikä kansaa. Tai sitten he eivät tienneet mitä tapahtui; mitä kyllä epäilen vahvasti, tämä oli heiltä selkeä poliittinen valinta jättää kommentoimatta ja huomiotta nämä kyseiset tapahtumat. Eivät he tietämättömiä ja tyhmiä ole ja seuraavat maailman eri medioita; ainakin siitä päätellen, että jakavat ulkomaankielisiä uutisartikkeleita ja muuta. Kielitaitoista porukkaa. Toisin kuin äärioikeisto, jotka eivät osaa edes äidinkieltään; ei sillä, että itse olisin sen parempi kirjoittamaan, mutta olen jotenkin kartalla näistä asioista, eikä he kirjoita caps-lock nappia pohjassa kun kirjoittavat. Kaikinpuolin sivistyneitä, mutta puolensa valitseneita ihmisiä, mikä taas kyseenalaistaa heidän sivistyksensä tason. Eikö heillä ole järkeä kyseenalaistaa mitään, mihin uskovat? He uskovat mihin uskovat eikä siitä sen enempää. Eikö se riitä kun he ovat nähneet mitä neuvostoliitolle tapahtui? Miten pohjois-koreassa menee entä sitten nämä kaikki Venezuelat sun muut sosialisti-kommunisti valtiot. Kuuba ehkä on ollut toimiva, mutten ole niin perehtynyt sen valtion toimintaan. En ole Fidelisti, mutta jotain ne ovat tehneet oikein siellä päin maailmaa. Tai tällaisen käsityksen olen saanut. Kiinasta en puhu mitään, mutta olen kuullut, että siellä on enemmän sekatalous, mitä itsekkin kannattaisin; valtion tulee olla monipuolinen, jotkin on hyvä kansallistaa ja pitää valtionomistuksessa, mutta sitten tulee olla yksityinenkin puoli, joka toimii vapaiden markkinoiden perusteella. Me haemme tasapainoa tässä asiassa; markkinoiden tulee olla tasapainossa. Talouden tulee olla tasapainossa. Kasvun tulee olla maltillista. Ei räjähdysmäistä, tai no, jos kasvu on räjähdysmäistä, niin kulutuksenkin tulee olla räjähdysmäistä, jotta se olisi maltillista. No ei, en minä tiedä mistä puhun tai mistä nyt kirjoitan. En tiedä markkinoiden tarkoitusta tai sitä miten se toimii.
En jaa Hitlerismiä enkä veri ja maaperä puheita ja näkemyksiä, mielestäni kukin saa asua missä tahtoo, kunhan ei mene sinne ikimetsään ja luonnontilassa oleville alueille hakkaamaan puita ja rakentamaan tilalle tehtaita ja asuinrakennuksia. Mielestäni on hyvä, että on maahanmuuttajia, jotka menevät kouluun, töihin tai ryhtyvät yrittäjiksi ja perustavat yhdistyksiä ja osallistuvat kaikennäköisiin tapahtumiin sekä yhteiskuntaan.
Kyllähän nämä salaliittoteorioihin uskovat ovat pettyneitä ihmisyyteen niin täysin, että uskovat siihen, että kaikki ovat vain petosta ja pahuutta mitä on jäljellä ihmisyydessä. Salaliitothan ovat vain täysin pahuuteen perustuvia uskomuksia. He odottavat vain pahinta ihmisistä. He ajattelevat, että ihmiset, jotka tahtovat valtaan, ovat psykopaatteja ja pahoja ihmisiä, he eivät usko hyvyyteen ihmisessä. Ainahan näitä epäilyjä korkeampiarvoisia kohtaan on ja tulee olemaan. Ihmiset ovat epäluuloisia sen suhteen, että minkä takia joku on korkeammassa asemassa jnev Pitää miettiä myöhemmin tätä asiaa enemmän, nyt ei jaksa, eikä kirjoitus suju tai ainakaan ajatus.
14.12.2018
Mistähän sitä kirjoittaisi, vai kirjoittaisiko mitään?
Minulla ei ole mikään kiire parisuhteisiin tai naisiin, sillä en jaksa sitä lapsellista kiukuttelua mitä he harjoittavat.
Ennen pohdin, että miksi onnitella syntymäpäivänä, kun sitähän on vain vanhempi ja lähempänä kuolemaa, mutta tänään tuli mieleen se, että siinä onnitellaan sitä, että on selvinnyt taas yhden vuoden hengissä.
Suvaitsevaiset ja muut oikein kiiruhtamalla kiiruhtavat siihen, että pääsevät osoittamaan olevansa niin suvaitsevaisia ja hyviä ihmisiä. He ovat aina paikalla. Mutta eivät he kuitenkaan mitään väärin tee, mutta huomautinpa vain.
Suomen Telluslainen