Riimuja Menneisyydestä osa 39

Nyt on Pitkä ajatusjuttu menneisyydestä

6.9.2018
Meidän tulee perustaa omia yhteisöjämme, omia kyliä, joissa asuu pääosin telluslaisia. Meidän tulee elää näissä yhteisöissä ja kylissä luonnonehdoilla luonnollista elämää. Meidän tulee vähentää mahdollisimman paljon riippuvuuttamme teknologiasta. Meidän tulee viljellä, kerätä ja rakentaa yhteisöämme. Keräilijä, maanviljely, eläinten kasvattaminen ja kalastaminen. Ja vähäisissä määrin metsästäminen. Metsän tulee olla keskeinen osa yhteisöämme. Meillä on oltava omia pyhiä lehtoja joissa käymme solmimassa avioliittoja ja kastamassa tai julkistamassa lastemme nimet. Voimme perustaa kaupunkeja mutta metsät ovat niissä suuressa osassa. Meillä tulee olla oma lehtemme ja nettisivumme sekä keskustelufoorumi.
Tulee perustaa tiedustelupalvelu, joka keräisi tietoja päättäjistä ja poliitikoista ja liikemiehistä. He voisivat esiintyä tai olla toimittajia. Tulisi kerätä tietoja siitä, että missä he viettävät aikaa, missä ravintoloissa käyvät, missä käyvät juoksulenkeillä, missä käyvät kaupassa ja muuta tällaista.
Me suomalaiset emme ole arjalaisia emmekä eurooppalaisia; me olemme suomalaisia. Me olemme osa suomalais-ugrilaista perhettä.
7.9.2018
Meillä tulee olla yleinen asevelvollisuus sekä meidän tulee perustaa kaupunkisotilasyksiköitä, jotka palvelevat kaupungeissa. Heidät opetetaan sotimaan nimensä mukaan kaupungeissa. He ovat erikoistuneet sotimaan kaupungeissa. He opettelevat väijytyksiä ja muita keinoja joita emme osaa vielä kuvitella. Meidän tulee kehittää tähän tarkoitukseen sopivia varusteita ja aseita. Kaupunkisotilaat tulee myös kouluttaa tekemään sabotaasia sekä soluttautumista, jos he joutuvat miehityksen alaisiksi.
Meidän tulee myös suunnitella kaupunkimme sotatilaan jossa sitä on helpompi puolustaa sota-aikana.
9.9.2018
Meille pinta ei merkitse mitään sisimmän rinnalla. On merkityksetöntä mitä rotua edustat, minkä värinen olet, miltä näytät, mutta sillä, mitä sisimmässäsi tunnet ja koet ja olet, merkitsee meille kaikkea sitä millä on merkitystä. Me emme tuomitse ihonvärin tai rodun tai etnisyyden perusteella ketään, vain sisimmän voimme tuomita, sen mitä edustat, sen mitä olet.
Kristinusko symbolisoi juutalaisten herruutta maailmassa. Se symbolisoi juutalaisten jumalaa, joka johtaa ja hallitsee maailmaa häneen uskovien mukaan. Me emme usko tähän jumalaan.
Vihreä tee on tasapainon juoma. Ja se on juoma, joka auttaa tiellä onneen ja hyvinvointiin.
Täytyy olla elämänjano, tahto ja halu kokea asioita elämässä. Täytyy olla elämänhalua ja rohkeutta elää.
Isä aurinko ja äiti maa ovat täysin tietämättömiä siitä, mitä he ovat tehneet ja mitä heidän ansiostaan on syntynyt. He eivät tiedä, että on syntynyt elämää maapallolle heidän ansiostaan. He eivät ymmärrä ylläpitävänsä elämää.
Jokaisella ihmisellä on oikeus käyttää sitä päihdettä joka tyydyttää hänen tarpeensa. Me kyllä voimme varoittaa päihteistä ja niiden käytöstä, muttemme voi kieltää sitä. On jokaisen oma asiansa mitä elämällään tekee. Ihminen käyttäköön sitä mitä tahtoo mutta hän ei saa aiheuttaa kärsimystä sillä muille ihmisille ja hänen tulee itse rahoittaa oma käyttönsä rehellisin keinoin. Mietittävä lisää.
Meidän on perustettava kaupunkisotilasyksiköitä joissa työttömämme palvelevat aina siihen asti kunnes he saavat työpaikan tai koulutuspaikan. Heidän tulee palvella maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 7:00 kello 15:00, Me maksamme heille korvaukseksi 10 euroa tunnille. On oltava eritasoisia palveluspaikkoja, on aloittelevien yksikkö ja kovemman tason yksiköitä. Siviilipalvelusmiehet siivoavat kaupunkia ja tienvarsia roskista. Sotilaat käyvät juoksulenkeillä ja ylläpitävät muuten fyysistä suorituskykyään ja ampumataitojaan. Myös siviilipalvelusmiehet ja aseistakieltäytyjät joutuvat kuntoilemaan ja käymään juoksulenkeillä, he voivat vaikka lenkkeillä siivoamispaikoille. Heille on tarjottava lounas palveluspäivinä ja välipalat kahvin tai teen kanssa. Meidän tulee myös aloittaa armeija kasvatus ylä-asteella, jotta ihmisistä tulee hyviä sotilaita. Perustelen tämän vain niin, ettö jokaisen ihmisen on osallistuttava yhteiskunnan toimintaan jollain tapaa.
Paikalliset telluslaiset ovat sinun uskon perheesi ja muiden paikkakuntien telluslaiset ovat uskon sukusi; Telluslaisuus on hengellinen kotisi.
He eivät halua että totuus tulee esiin, sillä se ei palvele heidän etuaan, heille totuus on vihollinen joka on tuhottava ja kadotettava; sen tähden he ovat pahoja henkiä ja pahoja ihmisiä. He eivät tahdo valon tulevan pimeyteen sillä he eivät kestä valoa sillä he ovat valhe; he eivät tahdo totuutta sillä valhe palaa tulessa ja totuus on se tuli joka polttaa valheen kadoksiin.
Tarjoilkaa vanhuksillenne ilmainen ruoka; sen he tarvitsevat, auttakaa vanhuksia ja turvatkaa heidän elintasonsa; hyvä ja inhmillinen elintaso, te itsekkin tulette olemaan jonain päivänä vanhoja ja tarvitsette apua elämänne askareissa, ette ole ikuisesti nuoria vaan vanhenette kuten kaikki ihmiset.
Ilma jota hengitämme on Elämän Henki jonka äiti maa tuottaa meille, äiti maa tuottaa elämänhenkeä puiden avulla. Ilman elämänhenkeä me emme eläisi. Ja nyt saastutamme tätä elämänhenkeä ja saastuttamalla elämänhenkeä me saastutamme itseämme, saastuttaessamme elämän henkeä me saastutamme äiti maan henkeä, äiti maan keuhkoja, puita ja kasveja; se on samankaltainen asia kuin mitä tupakoiva henkilö tekee itselleen, keuhkoilleen. Se on hidas kuolema täynnä kärsimystä. Elämänhenki on myös äiti maan henki.
Meidän on kunnioitettava kaikkea tätä mitä on olemassa, sillä ilman kaikkea tätä, me emme olisi elossa tai olemassa. Kaikki tämä mitä on olemassa, mahdollistaa elämän, tämän tähden meidän tulee olla kiitollisia ja nöyriä tästä kaikesta elämälle, Jumalan Pojalle. Ilman tätä kaikkea meitä ei olisi olemassa, ei olisi elämää. Kaikki tämä mahdollistaa elämän sellaisena kuin se on. Sen tähden on oltava nöyrä ja kiitollinen kaikesta tästä. Jos tuhoamme kaiken tämän, me kaikki kuolemme ja katoamme maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Älkää muuttako maailmaa tyhjäksi autiomaaksi jossa ei ole elämää eikä edellytyksiä elämälle, se on meidän kaikkien vastuulla.
Me synnymme uudelleen ja uudelleen tähän maailmaan joten meidän on tehtävä maailmasta parempi paikka jotta synnymme uudelleen parempaan maailmaan mitä tässä elämässä jota nyt elämme; meidän tavoitteemme on tehdä maailmasta paratiisi kaikille maailman ihmisille ja eläimille, sitten kun tämä maailma on paratiisin kaltainen paikka, se on se suuri palkinto joka odottaa meitä kuolemamme jälkeen, sillä me synnymme uudelleen tähän maailmaan; siihen me tähtäämme, se on se meidän tavoite.
Muistakaa tämä, lapsenne ja vaimonne tai miehenne tarvitsee teitä kotonanne, ei niitä tavaroita joita tuotte heille. He tarvitsevat sinua ja sinun läsnäoloasi. Menkää kotiinne, sillä lapsenne tarvitsevat teitä siellä, ei täällä. Tämä tietenkin tarkoittaa elinolosuhteita ja tilannetta joka vallitsee yhteiskunnassa, joiden mukaan meidän tulee elää ja tehdä päätöksiä.
Älä syytä ongelmista maailmaa vaan ihmistä ja ihmisten toimintaa. Se on vastuun pakoilua ja syyn vierittämistä jonkin sellaisen niskaan johon ei voisi mitenkään vaikuttaa, kun myönnämme ongelmien johtuvan ihmisten toiminnasta, on se myös ratkaistavissa ihmisten toimesta. Ihminen luo maailman sellaiseksi kuin se on. Kaikkien ongelmiemme syy on melkein aina ihminen joka kuvittelee olevansa irrallaan luonnosta ja maailmasta, ja osa jopa uskoo olevansa sen yläpuolelle. Tämä johtuu tietämättömyydestä, siitä, että mikä on ihmisen paikka maailmassa, osalla se on vääristynyt ja he ajattelevat olevansa jumalan kaltaisia tai jumalan kuvia, joka siis korottaa heidät luonnon ja maailman yläpuolelle. Heitä on johdettu harhaan joka on vaarallista. Tämä myös johtuu tietämättömyydestä. Tietämättömyys on se joka luo ongelmia, se ja ahneus ja piittaamattomuus ja vastuuttomuus joka johtuu itsensä korottamisesta tai ainakin se edesauttaa sitä.
Ihmiskunnan ongelmat johtuvat osittain siitä, että ihmiset ovat rauhattomia. He etsivät jatkuvasti jotain ja se aiheuttaa rauhattomuutta kun ei löydä paikkaansa maailmassa tai syytä elämälleen.
Kaikki on sinun käsissäsi, sinä päätät mitä teet ja miten teet, vastuu on sinulla; sinä olet vastuussa.
Sanokaa henkilöille jotka ovat paljon töissä että mene kotiisi lastesi luokse, he tarvitsevat sinua siellä, ei täällä. Kohtaa myös ongelmasi, jos se on syynä poissa olollesi. Tahdotko lastesi tai puolisosi vieraantuvan sinusta? Vai oletko sinä vieraantunut elämästäsi?
Kärsimys johtuu ihmisen toiminnasta, joko omasta tai toisten ihmisten toimesta. Olkaa ystävällisiä ja avuliaita toisillenne.
Keskittykää suojelemaan Jumalan luomaa eikä tuhoamaan sitä, suojeleminen on kunnioitusta, tuhoaminen epäkunnioiottavaa. Suojeleminen on arvostusta ja tuhoaminen arvostamattomuutta.
Rakentakaa Pyhiä Lehtoja ja tehkää pieniä Pyhiä Lehtoja kotienne pihaan; Pyhän Lehdon keskellä on kasvatettava puu, Elämänpuu, Maailmanpuu.
Vain pimeydessä vaeltanut näkee valon, vain pimeydessä vaeltanut tuntee pimeyden ja tuntee valon; ja osaa sen tähden opastaa ihmiset kohti valoa. Pimeys tarvitsee valoa, vain valo voittaa pimeyden.
Älä tapa mitään mikä ei uhkaa sinua, läheisiäsi tai uskon sukulaisia. Älä tapa mitään, mitä et syö. Kunnioita elämää äläkä tuhoa ja tapa sitä turhaan.
Se mitä kutsumme ilmaksi, on elämänhenki joka antaa meille ja eläimille ja kaikelle elämälle hengen; ilman häntä mitään ei olisi hengissä maanpäällä, maapallon ilmakehän sisäpuolella; millään ei olisi henkeä eikä siten elämää. Tämän hengen on äiti maa luonut. Me elämme symbioosissa äiti maan ja hänen luoman muun elämän kanssa, kaikki on riippuvaisia toisistaan enemmän ja vähemmän.
Avatkaa päihdeklinikoita joista narkomaanit saisivat päihteensä joista he ovat riippuvaisia; se on armoollista sekä se tietäisi säästöjä ja vähentäisi rikollisuutta; se vähentäisi kaikkea sitä rikollisuutta joka pyörii päihteiden ympärillä; se loppuisi ja poliisit voisivat keskittyä parempiin tehtäviin ja yhteiskunta rauha lisääntyisi. Myös päihdeongelmaiset hyötyisivät, heidän ei tarvitsisi elää rikollista elämää tehden rikoksia koska päihteiden käyttöä ei tarvitsisi rahoittaa päihteillä.
Se ettei pysty hillitsemään himojaan ja halujaan aiheuttaa kärsimystä; näistä haluista ja himoista on vapauduttava; se että toteuttaa jatkuvasti vain himoja ja haluja kertoo sen että on heikko. Ja jokainen vahva on joskus ollut heikko.
Kuinka mahdollista on maailmanlaajuinen salaliitto? Kuinka todennäköinen se olisi? Miten se voisi toteutua? Ja miten sitä ylläpidettäisiin? Miten sitä valvottaisiin?
Mitä se muille kuuluu mitä musiikkia joku kuuntelee? Mitä se muille kuuluu minkälainen joku on? Eikö me saakkaan olla omia itsejämme? Emmekö saakkaan olla vapaita? Kansallismieliset ja muut tällaiset piilorasistit jotka kieltävät rasisminsa julkisesti, väittävät kovin, että me olemme vapaita vain heidän johtamassa maailmassa, kun samalla he ovat kieltämässä vapauden toisilta ihmisiltä. Se on virus josta on parannuttava.
Meidän tulee tarjota pienet muutaman neliön kokoiset asuintilat kodittomillemme. Siellä olisi sänky, patteri ja pieni keittiö.
Joko jumala on kaikkitietävä tai valehtelija, sillä me tiedämme paremmin maailmasta asioita kuin hän. Tosin, valehtelija hän on joka tapauksessa, joko valehdellut olevansa kaikkitietävä tai sitten valehdellut sen mitä hän tietää. Uskotte siis valehtelijaan. Kuinka luotettava hän silloin oikein on?
Tie paratiisiin, tie hyvinvointiin, tie elämään, tie totuuteen; näillä asioilla voisi kuvailla uskoamme; telluslaisuutta.
Itsensä kehittäminen.
Kristillisissä lahkoissa ilmenee myös tämä monimuotoisuus. On monia keskenään kilpailevia lahkoja jotka kilpailevat jäsenistä keskenään. Sitten on myös uskontokuntien välinen kilpailu jäsenistä. Tähän voi soveltaa luonnonlakeja, uskovat ovat eläimellisiä olentoja jotka kilpailevat ihmisistä. Luonnollisuus on läsnä kaikkialla.
Tulee olla mahdollisimman omavarainen eikä riippuvainen toisista. Tämä on itsenäisyyttä ja vapautta. Tämä tuo mukanaan vastuuta, mikä on myös hyvä asia. Kun on omavarainen voi todella päättää mitä tekee ja milloin tekee.
Telluslaisissa temppeleissä on kirjasto, kuntosali ja oleskelutilat jossa voidaan käydä keskusteluja ja pitää kokouksia ja muuten vain oleskella. Temppelin ei tarvitse olla nimensä mukaan jokin suuri huomiotaherättävä kirkkoa tai moskeijaa muistuttava rakennus, vaan se voi olla myös tavallinen teollisuusrakennus jota on vähän ehostettu ja laitettu. Temppelissä asuu temppelinhoitaja joka huolehtii temppelin ylläpidosta ja vartioinnista. Temppelissä oltava myös majoitustilat vierailijoille sekä apua tarvitseville. Näihin rakennuksiin tulee olla omat kulkuyhteydet. Pyhät Lehdot taas ovat meidän juhlapaikkoja, niitä voi perustaa vaikka telluslaisten temppeleiden taka- tai etupihoille. Niitä voidaan myös sijoittaa järvienrannoille tai metsiin. Niissä vietämme juhlakokoukset ja seremoniat mm. nimenanto ja hääjuhlat jne. Siellä pidetään myös suuremmat palvontamenot ja juhlapäivät kuten joulut ja juhannukset ja muut suuremmat juhlapäivät. Temppelit taas ovat enemmänkin kohtaamispaikkoja joissa näkee uskonveljiä ja siskoja.
Nuorisolle on keksittävä kehittävää ohjelmaa ja tekemistä.
Olen pohtinut viimepäivinä sitä, että kuinka juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jumala on valehtelija. Joko hän on valehdellut siitä, että minkälainen maailma on, mistä ihminen on saanut alkunsa, mistä elämä on saanut alkunsa jne. tai sitten hän on valehdellut olevansa kaikkitietävä. Hän on siis valehtelija koska hänen mukaansa hänen tulisi olla kaikkitietävä ja kaiken tämän luonut, joten onko hän valehdellut kaikesta tästä mitä maailma on ja mitä maailmassa on tapahtunut ja mistä kaikki sai alkunsa jen minkä edellä luettelin? Tai sitten hän valehdellut olevansa kaikkitietävä eikä ole tiennyt minkälainen maailma on, mistä se on saanut alkunsa ja mistä ihmiset, eläimet ja kokonainen elämä on saanut alkunsa, siis kaiken jonka hänen on väitetty luoneen. Eli tästä päästään siihen, että hän ei ole tiennyt mitä on luonut. Hän on valehdellut jokatapauksessa.
Joko jumala valehteli olleensa kaikkitietävä tai sitten hän valehteli maailman tapahtumista ja siitä minkälainen maailma on ja mistä ihmiset ja elämä on lähtöisin.
Tämä uskonto ja elämäntapa on vain keino parantaa ihmistä entisestään. Kehittää ihmistä ja tämä usko ja uskonyhteisö tukee yksilöä siinä.
Älkää rajoittako luovuuttanne. Jotkut rajoittavat itseään niin, että he esimerkiksi keskittyvät vain yhteen musiikkityyliin ja pysyvät siinä, ja näin rajoittavat itseään. He ylläpitävät egoaan ja imagoaan.
Elämän kolminaisuus; maa, ilma ja vesi, ilman näitä ei olisi nykyisenkaltaista elämää. Meidän elämän mahdollistavaa ilmiötä.
Me emme erottele ihmisiä toisistaan, joten kaikilla ihmisillä on samat velvoitteet ja oikeudet kuin millä tahansa sukupuolella. Meidän on muututtava vallitsevan maailman muutokseen, joko mukaudumme tai katoamme.
Se, että ihmiset syntyvät uudelleen tähän maailmaan heidän kuoltuaan, kertoo sen, ettei meidän tarvitse katua heidän surmaamistaan sodassa, sillä he syntyvät uudelleen meidän hallitsemaan maailmaan, joka on siis paratiisi. Heidän surmaamisensa on siten hyvä asia myös sillä, että he tahtovat estää tätä kehitystä maailman muuttamista paratiisiksi. On muistettava että he myös syntyvät parempaan maailmaan, koska se on meidän hallitsema maailma.
Kannatamme opiumin ja hasiksen ja amfetamiinin ja khatin laillistamista ja niitä myytäisiin valtionklinikoila addikteille. Ja sitten kannabista ja sieniä saisi kahviloista ja kioskeilta. Tätä me edistämme, tätä me tavoittelemme. Kannatamme aborttia sekä avustettua itsemurhaa. Kannatamme eläintenoikeuksia ja kasvisruokaa. Me säätäisimme että valtionlaitoksissa saisi vain kasvisruokaa ja vain silloin tällöin lihaa ja kalaa; tämä enimmäkseen ilmastollisista syistä. Me myös ajamme eteenpäin valtion ja kirkon erottamista toisistaan, lakkauttaisimme myös uskonnollisten yhteisöjen taloudellisen tukemisen. Säätäisimme niin, että kouluissa evankelis-luterilaisuus ei olisi pakollista heille jotka kuuluvat kristilliseen kirkkoon. Uskonto olisi myös valinnainen oppiaine. Meidän mielestämme myös biologiaa alettaisiin opettemaan jo ala-asteella kun taas uskonto siirtyisi lukion oppiaineeksi, mieluiten historiantunneille. Mitä enemmän yhteiskunta on maallistunut, sitä paremmaksi paikaksi maailma on muuttunut.
Meidän on poistettava jumalanpilkka laki lakipykälistä, kaiken on oltava tasa-arvoisia ja niitä kaikkia pitää pystyä kritisoimaan ja arvostelemaan. Mikään julkinen asia ei voi olla suojeltua kritisoimiselta ja arvostelulta. Jos ei ole kritiikkiä niin tuskin on kehitystäkään. Jos kukaan ei olisi koskaan kristisoinut tai arvostellut jotain niin mikään ei olisi kehittynyt mitenkään. Ihmisiä on pakotettava muuttumaan arvostelulla. Ihmisten ylläpitämiä instituutioita on kyettävä arvostelemaan jotta ne kehittyisivät.
Vainajan tuhkat on myös hyväksi sirotella elämänpuun juureen, tämä puu voisi olla vainajan oma puu, elämänpuu, joka laitetaan kasvamaan hänen tahtomalle paikalle ja jonka juurelle tuhkat ripotellaan. Vainajan haudalle istutetaan puu joka symbolisoi elämänpuuta, tuhkat sirotellaan tai haudataan puun juurelle. Voidaan myös kasvattaa mitä tahansa kasveja vainajan haudalla ja laittaa kivi sen juurelle. Puuhautuumaita voitaisiin kutsua kuolleiden metsäksi.
Miten paljon ihmisellä voi olla katumusta?
Me emme voi äänestää vasemmistoliittoa tai mitään niitä puolueita joissa kannatetaan uskontoja ja niiden olemassa oloa tai niiden tukemista. Uskonnot ovat yksityisasia johon valtio ei saa puuttua mitenkään, eikä siten myöskään tukea niitä taloudellisesti.
Meidän tulee ehdottomasti kieltää lasten ympärileikkaukset ja muut tällaiset uskonnon ja kulttuurin varjolla tehtävät asiat. Me olemme näitä opetuksia vastaan ja kiellämme ne ja annamme vankeusrangaistuksia tällaisesta toiminnasta viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen.
Jumalan pelotetta on tehostettu sanomalla häntä kaikkitietäväksi: ”Hän näkee kaiken mitä teet ja ajattelet ja hän tuomitsee sinut tekojesi ja ajatustesi perusteella.” Tällä ja muilla tämänkaltaisilla asioilla yksilö pidetään otteessaan.” Kaikkitietävyys ja pelote kulkevat käsikädessä.
Myös maaperän elämä on riipu´puvaista maanpäällisestä elä,ästä? Jos ketöön ei eläisi eikö siten maatuisi niin miten maaperälle kävisi+ Elämä on riippuvaista elämästä.
Kuka minä olen? Mitä minä tahdon elämältä? Mitä minä tahdon maailmalta? Mitä minä haluan? Kuka minä olen? Miksi olen sellainen kuin olen?
Meidän elämän syy on suojella ja vaalia elämää. Meidän tulee myös täyttää meidän ekolokeromme. Meidän tulee elää sopusoinnussa ja rauhassa luonnon ja sen elämän kanssa jonka kanssa me olemme yhtä ja osa.
Missä me olemme? Me olemme kadotuksessa, avaruus on suuri kadotus.
Kuka minä olen? Minä olen ihminen.
Ahneus hallitsee maailmaa. Ahneudella me olemme kehittyneet tähän pisteeseen ja siitä on ollut hyötyä, nyt se on haitallista ja vaarallista.
Joulupukki ei ole uskonnollinen hahmo vaan maallinen hahmo
Tehkää hyviä töitä ja jättäkää pahat työt tekemättä.
Laittakaa kämmenenne vastakkain ja kumartakaa ja pysykää kumarassa jonkin aikaa ja sitten nouskaa ja vapauttakaa kätenne.
Kasvatus tulee hoitaa hyvin niin emme joudu elättämään heitä (lapsia) kun he aikuistuvat.
Meidän uskomme on kuin taistelulaji, me opetamme veljemme ja siskomme puolustautumaan vääryyttä vastaan.
Meidän tulee olla armoollisia ihmisiä kohtaan, olivat he sitten kristittyjä tai muslimeja tai juutalaisia tai muiden uskontojen edustajia, mutta jos he yrittävät käännyttää meitä väkisin niin silloin me emme ole armoollisia heitä kohtaan.
Me palvelemme elämää, sillä vain elämällä on merkitystä. Voiko missään muussa olla merkitystä jos ei elämällä? Jokaisella ihmisellä on oma syynsä ja merkityksensä elämää. Hän luo sen itse itselleen. Kuten ihmiset ajatteleva että jokainen ihminen on erillainen, joten jokaisella o oma syynsä olla olemassa.
Ihminen kehittyi hyötymään kaikesta jotenkin, joten tästä voisi tehdä virheellisen tulkinnan siitä, että kaikki olisi luotu ihmistä varten.
Stalin ja mao paljasti kommunismin totuuden ja todellisen luonteen. Isis, al-qaida ja taleban paljasti islamin luonteen, yhdysvallat kapitalismin, jonka armeija on riippuvainen jatkuvasta sodasta, Hitler paljasti kansallissosialismin. jne
He ovat olevinaan niin paljon parempia kuin muut ihmiset, tai tietyt ihmiset, mutta mitä heidän käytöksensä kertoo? he ovat ihan samanlaisia kuin heidän alentamat ihmiset. Puhun nyt uusnatseista, ei, itse asiassa uusnatsit ovat vielä pahempia. Natsit ovat ali-ihmisiä jos sellaisia olisi olemassa. Miten heidän paremmuutensa ilmenee.
Meditoinnilla vapaudutaan hetkeksi elonpyörästä ja vain tarkastellaan neutraalissa asemassa maailman menoa.
Pahasta karmasta voi päästä eroon ymmärtämällä syyn miksi on tehnyt pahoja tekoja, ja siten pääsee eroon myös pahan karman kasvattamisesta; pahuuden, pimeyden elonpyörän kasvattamisesta. Näin voi estää tulevan pahan karman kasvattamisen, pääsee eroon syistä tehdä pahoja tekoja. Sitten entisestä pahasta karmasta pääsee eroon kun ymmärtää sen, miksi on tehnyt pahoja tekoja ja sen ymmärrettyään antaa anteeksi itselleen sen tai ne pahat teot joita on tehnyt. Pahuuden karma eli pahuuden elonpyörä. Ja sitten on hyvyyden elonpyörä. Molemmat kerryttävät itseään: jokainen teko, jokainen hyvä teko, jokainen paha teko jää pyörään pyörimään ja palaa ennen pitkää takaisin sinuun.
Hyvyyden elonpyörä, elämänpyörä, aurinkopyörä.
Kaikki tapahtuu syystä: sillekkin on syy miksi lehti putoaa puusta: se putoaa koska puu ei enään tarvitse sitä ja se valmistautuu talveen, joten puu imee lehdestä lehtivihreän ja muut ainekset joita se katsoo tarvitsevansa selvitäkseen talvesta. Ja lehti joka putoaa maahan saa uuden tehtävän, uuden syyn ja se on hajota luontoon, hajota ravinnoksi hajottajille. Kaikelle on syynsä.
Elämän elementit jotka luovat elämän edellytykset; maa, ilma, vesi ja valo/tuli. Ilman näitä ei olisi meitä.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa