30.8.2018
Miettinyt viimepäivinä, tai no tässä välillä näinkin perinteistä ajatustakin kuin, että miksi tämä paikka on olemassa? Tahtoisin ajatella, että jumala loi tämän paikan elämälle elääkseen, mutta se olisi valehtelua, koska en tiedä onko jumalaa olemassa. En ole saanut jumalalta henkilökohtaista ilmoitusta tai näkyä, jossa tulisi ilmi, että hän on tai olisi olemassa.
Harmillista, en saanut haettua koulukirjojani kaupasta, koska ei ollut rahaa niihin, joten ne palautetaan takaisin kaupalle. Mistä minä nyt sitten hommaan rahat niihin kirjoihin? Millä opiskelen kun en saa niitä kirjoja mistään? Käyn huomenna kyselemässä kirjastosta. En usko, että heiltä löytyy niitä, mutta ainakin yritän. Sitten varmaan tulee lähettää hakemus potilastukiyhdistykselle. Mietin myös, että tulisi perustaa vähävaraisten, luottotiedottomien, opiskelijoiden tukemiseen tarkoitettu yhdistys. Sieltä saisi tukea kirjojen ja laskimien ostoon ja muihinkin opintotarvikkeisiin. Eli oppilas toimittaisi laskun yhdistykselle, ja sitten yhdistys maksaisi sen laskun, ja sitten se lasku lisättäisiin sen opiskelijan velkoihin yhdistykselle, joka maksoi kirjat. Siitä tulisi myös ottaa pientä korkoa jonka oppilas sitten maksaisi takaisin jossain välissä. -> nyt syömään.
Voitte luopua niistä asioista uskossamme jotka tuottavat teille kärsimystä, uskomme ei ole kärsimyksen uskonto, vaan ilon, onnen ja elämänmyönteisyyden usko, jonka tulee tuottaa hyvinvointia itsellemme ja muille. Uskomme ei saa tuottaa kärsimystä. Tiettyjä rajoja kuitenkin on, mutta nekin ovat tarkoitetut siihen, ettei meidän oma toimintamme tuottaisi kärsimystä ja tuskaa toisille ihmisille tai meille itsellemme. Oikeutettua kärsimystä, rangaistuksen ollessa kyseessä, on olemassa, mutta sekin johtuu siitä, että joku on tuottanut kärsimystä toiselle ja tästä kärsimyksen luonnista häntä rangaistaan kärsimyksellä. Rangaistuksen on tuotettava kärsimystä syylliselle, rikoksentekijälle. Nämä kirjoitukseni eivät ole ehdottomia ja muuttumattomia, sillä olen vain ihminen. Teidän tulee luopua niistä kohdista, jotka eivät palvele sen ajan henkeä jossa elätte ja asutte, vaan että ne tuottavat kärsimystä sen aikaiselle elämälle ja ihmisille jotka ovat osa elämää. Niistä kohdista teidän tulee luopua siksi aikaan kunnes olette vaikuttaneet demokraattisesti asioihin ja tilanne paranee ja voitte palata entiseen. Teidän tulee sopeutua yhteiskuntaan. Tarkoitan sitä, että jos keksitte paremman ja oikeudenmukaisemman rangaistuksen tai elämäntavan niin tehkää tarvittavia muutoksia, viimekädessä yhteisömme korkeimmat henkilöt tekevät päätöksen, ja sen päätöksen tulee palvella meidän yhteisöämme. Asetamme itsemme ja oman hyvinvointimme etusijalle. Jos asiasta tulee ongelmia, on asiasta äänestettävä, jokaisella tellusllaisella on yksi ääni. Myös hyljättävien opetusten ja lakien ja sääntöjen muutoksista ja hylkäämisistä ja lisäyksistä tulee järjestää äänestys, johon jokainen 16 vuotta täyttänyt saa osallistua.
Jokaisella kansalla on oikeus omaan maahan, omaan kieleen ja oman kielen koulutukseen, ja me tuemme näitä kansoja näissä asioissa. Mielummin elämme ystävä kansojen rajanaapureina kuin olemalla vihollisia maan sisäisiä ihmisryhmiä vastaan. Se olisi silloin sortamista, ihmisten sortamista ja silloin tuottaisimme tarpeetonta kärsimystä ihmisille, mitä on vältettävä. Annetaan heille itsenäisyys ja saamme palkkioksi ystävävyyden. Joitain tiettyjä asioita meidän tulee jakaa heidän kanssaan jottemme sodi heitä vastaan ja siten meidän tulee yhdistää sotilastoiminta heidän kanssaan, olemme aseveljiä heidän kanssaan, jotka puolustavat toinen toistaan, mutta muuten heillä on itsenäisyys ja valta päättää omista asioistaan. Eli kansat ovat itsenäisiä mutta me jaamme armeijan heidän kanssaan. Molemmissa maissa on yleinen asevelvollisuus.
Kristittyjen, muslimien ja juutalaisten tulee ottaa telluslaiset huomioon täällä eläessään, sillä telluslaiset ovat tämän planeetan, tämän maailman, pysyvät asukkaat. He, kristityt, juutalaiset ja muslimit, ovat vain vieraita tässä maailmassa, sillä heidän todellinen asuinpaikkansa ja kotinsa on kuolemanjälkeisessä maailmassa jumalansa luona. Joten heidän on oltava nöyriä ja hyviä vieraita, ja me olemme vieraanvaraisia heitä kohtaan. Olkaamme siis ystävällisiä toisillemme ja huolehtikaamme yhdessä tästä maailmasta, tästä planeetasta, ja sen ilmastosta, ja siitä kokonaisuudesta joka on lähtenyt itämään yhdestä elämänsiemenestä.
Luen tässä kirjaa kurdeista ja siinä puhutaan heidän kokemasta sorrosta ja vääryydestä. Niin mietin tämän asian yhteydessä, että koska nämä valtiot, joiden alaisina kurdit elävät, tahtovat vain heidän asuttamilla seuduillaan sijaitsevat luonnonvarat, eikö olisi järkevintä tehdä sopimus siitä kurdien kanssa? Kurdit saisi työtä ja isäntävallat taas rahaa. kurdit eivät kapinoisi niin helpolla kun he saisivat jotain sisältöä elämäänsä. Nämä on vain mietteitä, alustavia mietteitä, joita tulee kehittää. Uskon, että näitäkin asioita on pohdittu samoin, mitä itsekkin, mutta kunhan mietin jotain.
Meditointi poistaa kärsimystä ja lisää hyvinvointia. Uskontomme tarkoitus on lisätä hyvinvointia ja poistaa pahoinvointia.
Jokaisen telluslaisen tulee osata lukea äidinkiellellään kirjoja, sekä hänen tulee kyetä puhumaan äidinkieltään. Nämä asiat on jokaisen telluslaisen osattava tehdä, ellei siihen ole jotain synnynnäistä estettä, tai jotain fyysistä tai psyykkistä estettä, kuten lukihäiriöt jne. Sekä kaikille on oltava tarjolla kirjasto tai ainakin joitain kirjoja, muttei vain yhden kirjan tarjontaa tai vain yhtä asiaa yhdestä näkökulmasta kerrottuna. Tarkoitan sitä, että opiskelu kattaisi vain esimerkiksi koraanin, raamatun tai jonkin muun uskonnon pyhäksi koetun kirjan. Henkilön tulee saada mahdollisimman kattavasti tietoa eriasioista erinäkökulmista, jotta hän kykenee tekemään parempia valintoja ja päätöksiä elämässään. Jotta hän näkee eri vaihtoehtoja elämässä. Nämä kaikki tiedot, joita hän saisi kirjoista, auttavat häntä siinä, että hän näkee suuremman kokonaisuuden elämästä ja maailmasta. Ja hän voi soveltaa lukemiaan eli tietämiään asioita omassa elämässään. Ja näin luoda lisää hyvinvointia elämään.
Jos keksitte paremman ja oikeudenmukaisemman lain tai opin, niin voitte vapaasti muuttaa opetuksiani ja hyljätä niitä. Ne on kuitenkin säilytettävä arkoistoissa, jotka ovat kaikkien saatavilla, mutta voitte tehdä uuden kirjan tämän myötä ja korvata huonoja kohtia sieltä seasta pois, mutta ne aikaisemmat kirjat on säilytettävä arkistoissa, joissa ne ovat kaikkien saatavilla.
Meillä telluslaisilla on vain yksi kansalaisuus ja se on telluslainen. On vain yksi kansa, yksi telluslainen kansa, joille maailma kuuluu. Kaikki telluslaiset luovat yhden kansan. Tavoitteemme on yhdistää koko maailma ja kaikki sen kansat, teemme heistä kaikista telluslaisia. Jos telluslainen joutuu sotaan jossain, on kaikki telluslaiset velvoitettuja sotaan hänen puolellaan, yksikään telluslainen ei ole yksin. Telluslaiset ovat kaikki sotilaita, aseveljiä toisilleen. Taistelemme kaikkialla siellä jossa vääryys ja sorto on vallallaan., missä vain sorto ja vääryys ilmenee ja tapahtuu, siellä olemme myös me korjaamassa vääryyttää ja tuomalla oikeutta sorron keskelle.
Me telluslaiset kävelemme ja pyöräilemme mahdollisimman paljon, vain pakon edessä käytämme linja-autoja ja henkilöautoja, henkilöautot ja lentokoneet ovat vihoviimeisiä vaihtoehtoja meille. Näin ylläpidämme kuntoamme ja terveyttämme sekä säästämme luontoa ja ympäristöä.
Kaikki elämä on riippuvaisesta elämästä, kokonaisvaltaisesta elämästä. Ei ole elämää ilman elämää. Kaikki elämä on riippuvaista toisesta elämästä. Elämänmuodot ovat riippuvaisia toisista elämänmuodoista ja siten me emme saa tuhota elämää summittaisesti ja harkitsettomasti tai vain rahan takia.
Miksi kristityt tahtovat kokea kuolleista heräämisen tähän maailmaan? Eikö tämä maailma ole pahan vallassa? Eikö kristittyjen paratiisi ole kuolemanjälkeisessä elämässä jossa he elävät kuoltuaan? Miksi he palaisivat tähän pahaan ja syntiseen maailmaan ja elämään joka on heidän oppiensa mukaan kärsimystä?
Suomen Telluslainen