- Elintarviketuotanto
36.1 Uusien viljelykasvien ja muiden kasvien kehittämiseen rahoitusta.
36.2 Uusien kasvisruokalajien kehittämiseen ja tutkimiseen rahoitusta. - Kaupunkisuunnittelu
37.1 Kaupungit tulee rakentaa joukkoliikenteen, yritysten ja hälytysajoneuvojen ehdoilla.
37.2 Keskusta-alueiden tulee olla kävelyskatuja ja puistonkaltaisia missä on kasvillisuutta.
37.3 Keskustan reuna-alueilla tulee olla monikerroksisia autohalleja minne ihmiset voivat käydä pysäköimässä autonsa kun menevät viettämään aikaa keskustaan. Mietittävä myös voisiko keskustojen alle tehdä parkkihallin minne myös voisi jättää kulkuneuvonsa. Ja että osaan kauppakeskuksista olisi maanalainen sisäänpääsy. - Valtion vankimielisairaala
38.1 Perustettava uusi suljettu valtionvankimielisairaala jonne sijoitetaan psykiatrisia potilaita jotka rikkovat jatkuvasti valtionmielisairaaloiden sääntöjä ja tekevät rikoksia ja käyttävät päihteitä eivätkä etene hoidossa ruuhkauttaen valtionmielensairaalan tutkintaosastoja ja nämä henkilöt toimitetaan tähän uuteen valtion vankimielisairaalaan. Sairaala on suljettu laitos missä ei ole mahdollista pitää halluussa mitään puhelinta, tietokonetta tai muutakaan kommunikointivälinettä. Kirjeitä saa kirjoittaa sekä voi anoa lupaa soittaa puhelimella kerran viikossa. Oltava kirjasto saatavilla. He toiminnallaan osoittavat sen, että he eivät ole riittävän avunpiirissä; hoitokeinot tavallisessa valtionmielisairaalassa ovat riittämättömät heidän hoitamiseen. Ensin on saatava henkilö siihen asemaan että hän tahtoo ottaa vastaan hoitoa ja ymmärtää oman tilansa; nyt he pakenevat päihteillä ja internetillä ja televisiolla omaa tilaansa eivätkä pohdi mikä voisi olla ongelma heidän elämässään. Syy on usein heidän mielestään mielisairaalan ja sen henkilökunnan, ei heidän oman toimintansa.
28.2 Tutkimuskeskus missä tutkitaan ihmisiä ja heidän mieltään. Oltava henkilökunnalle käytännölliset toimitilat missä tehdä tutkimustyötä.
Alustavia ehdotuksia
Telluslainen Ruhtinas