Väinämöinen poltti hiisi-yrttejä pitkävartisesta piipustaan hiidessä miettiessään ja harjoittaessaan uskoamme tehden sen rituaaleja suitsukkeiden palaessa hiisi-rasiassa missä oli uskomme symboleita kaiverrettuina. Savu nousi niiden rei’istä ja kynttilälyhdyssä, johon oli kaiverrettu myös uskomme symboleita mistä ne heijastuivat seiniin. Hiisi oli hämärä kynttilän liekkin lepattaessa seinille symbolejamme. Väinämöinen tykkäsi miettiä aamuisin ja iltaisin pimeässä tai hämärässä kynttilänvalossa omissa mietteissään jos oli jokin ajatus tai kysymys mielessä. Myös keskustelemalla sai vastauksia mutta joskus vain itse voi vastata joihinkin kysymyksiin, tai Ukko antaa vastauksia mieleen, emme tiedä. Väinämöinen oli myös sosiaalinen ja ulkoili paljon mutta hiljaisuudelle ja itselleen ja ajatuksilleen oli aikansa. Hän ihasteli kynttilänvalossa seinille heijastuvia symboleja ja katsoi kun suitsukkeiden savu nousi hitaasti hiisi-rasian rei’istä. Hiisi-Rasiassa savusi hiisi-yrttejä ja hän oli hiisi-yrttien seurauksena jonkinlaisessa horroksessa ja ajatuksissaan. Samanlainen olo oli aamuisin kun tahtoi jatkaa lepoaan, kunnes yllättäin hän havahtui; Hän on Tellus joka katoilee! Huomasi Väinämöinen. Hän on luontoäitimme maaäiti Tellus. Hän matkaa maanpoveen ja sen tähden on kuin maa nielaisi hänet sillä hän on se maa minne hän katoaa! Ja samalla Väinämöinen kuuli tutun laulun, joikaamisen, minkä hän oli ennenkin kuullut. Kuului linnunlaulua ja lepakoiden kirkumista ja Hiisi-Alttari hehkui kunnes Tellus vastasi, Nyt oivalsit kuka olen. Minä olen maaäiti Tellus, shamaani. Elämänluoja; sinun äitisi ja minua kutsutaan myös maaemoksi. Se minä olen sinulle. Minä luon maallisen elämän mistä siirtyy hiisi seuraavaan paikkaan kannuksiensa kantamana. Huolehtikaa minusta ja minä huolehdin teistä. Minä synnyin Telkän munasta aikojen alussa kun kaikki sai alkunsa Ukon loitsulla minkä hän joikasi ilmoille ja tästä joikaaminen sai alkunsa. Joikata voi kuka tahansa, niin miehet kuin naistekin sekä muutkin ihmiset, mutta parhaiten se onnistuu lappalaisilta shamaaneilta. Ukko loi kaiken tämän kirjoittamalla sen maankirjaansa. Loitsuillaan hän loi kaiken tämän. Hän loi Ginnungagapin loitsullaan minne Telkkä muni munansa jonka hauduttuaan syntyi Imur, Ymirin sisko, mieheni Ymir, minä ja Atlantis, alkumaaillma, minkä kansoitimme jälkeläisillämme; Kaikki Tämä oli alussa loitsu Ukon-maankirjassa kunnes se Ukon loihtimisen myötä tuli olevaksi ja loi tämän kaiken missä nyt olemme. Me edelleen olemme Ginnungagapin sisällä missä nykyinen maamme Midgård myös sijaitsee. Ginnungagapissa sijaitsee myös lukuisia monia muitakin maailmoja eri olennoille ja elämänmuodoille mitkä minä loin. Ne oli alkuun vain piirustuksia maankirjassa, mitkä luotiin tähän meidän Ginnungagapiin loitsulla, Hiisin-Sanalla. Hiisi on muiden asioiden joukossa myös Ukon maaginen voima millä Hän voi halukkaita ohjata ja luoda ja muuttaa asioita jos kokee sen sen arvoiseksi. Ukko loihti siis ensin Ginnungagapin minne lensi Telkkä, joka muni munansa ja hautoi sen, mistä syntyi Imur, Ymir, minä ja Atlantis; Atlantis syntyi Telkän munankuorista ja sinne minä ja Ymir loimme elämän. Sinne syntyi elämä, eli ihmiset, eläimet, kasvit, kalat ja kaikki muu elämä. Se oli alkumaailma Atlantis, mistä maanelämä sai alkunsa ja mistä se levisi sitten maanpiiriin, mistä ne sitten levisivät muualle Midgårdiin, maanpiiriin. Ymir tahtoi luoda sinne dinosauruksia mitä hän loikin mutta he kuolivat pian muualle maanpiiriin päästyään, kun täytyi luoda jotain rakentavampaa. Päädyin surmaamaan Ymirin riidan päätteeksi koska hän oli tuhota minut loihtimisellaan. Revin hänen ruumiinsa kappaleiksi ja loin hänen ruumiista eri maailmoja. Lapsemme kansoittivat Atlantiksen ja sen maanpiirin, minkä elämän äiti minä olen. Elämä syntyi minusta tähän maailmaan, joka oli vielä silloin littana maa, tarujen Atlantis, millä oli taivaankansi, mitä maailmanpuu piti paikoillaan. Tämä maanpiiri oli se alkumaailma Atlantis mistä syntyi lopussa Midgård. Maailmanpuu sai alkunsa Huuhkaijasta joka söi kaikkeuden synnyttäneen telkän ja telkän raadosta syntyi maailmanpuu, minkä minä laitoin kasvamaan ja siitä syntyi maailmanpuu. Huuhkaija muutti tähän puuhun elämään ja teki sinne pesän missä sai poikasensa. Huuhkaijan munista syntyi kaikenaisia olentoja, mutta niistä joskus muulloin lisää; nyt kirjoitamme maailmojen luomisesta, etenkin Midgårdin ja sen elämän luomiskertomusta. Eli jatketaan, littana maa oli tarujen Atlantis kunnes se romahti ja irronneet mannerlaatat loivat maailmasta pallonmuotoisen romahduksensa myötä ja kaikesta tuli kolmiulotteista. Siinä se lyhyesti. Kaikki oli vain tarina kirjassa kunnes loitsut loivat siitä todellisuutta. Minä olen elämänluoja ja shamaanien äiti; minä olen antanut kaiken tämän elämän tänne Ukon siunauksella ja elämä on siten Hänelle pyhitettyä. Kehrään elämänlankaa eteenpäin elämänkehrässä ja punon sitä eteenpäin. Se on kuin DNA-Ketju mitä kehrään. Maailman tulevaisuus on minun kehrässäni ja te teoillanne vaikutatte siihen, mitä kehrään, sillä minä kehrään teidän elämänlankoja yhteen elämänkehrään. Te kehräätte omaa elämänlankaanne minkä minä kehrään osaksi omaan kehrääni; kehräämä lankani on teidän lankanne. Kehrään ne yhteen lankaan. Te kehräätte omaa DNAtanne, mitä minä kehrään maailman, elämänkehrään. Te teoillanne päätätte päättyykö kehrä milloin; milloin lanka loppuu. Miettikää tarkoin kenen kanssa lisäännytte; katsokaa että luonne on hyvä. Miettikää tahdotteko kumppaniehdokkaan luonteen piirteitä lapsillenne; onko ihminen hyväksi vaiko pahaksi sinun sukusi jatkajaksi; onko hän todella sen arvoinen? Tiedän tämän sillä Ymir oli itsepäinen, pahansisuinen, petollinen ja ylpeä, mikä näkyy meidän jälkeläisissä mutta on onneksi myös vaihtelua ettei kaikki jälkeläisemme enään muistuta meitä vaan he ovat omia persooniaan. Elämänkokemukset muokanneet ja muuta. Elämä tehnyt nöyräksi mikä on hyve ja hyvä asia.
Väinämöinen totesi; siis tämä alkumaailma oli Atlantis ja sitten Ymirin raadosta loit Ymirin raadosta eri maailmoja kun revit hänet kappaleiksi ja loit hänen muistokseen kaikki nämä maailmat tähän Ginnungagapiin ja sinne Telkkä teki munansa minkä kuorista syntyi tarujen Atlantis litteä maa, tarujen Atlantis, mikä oli yksi littana manner, minkä romahdettua se hajosi eri osiin, eri mannerlaatoiksi, jolloin maailmastamme tuli pallo, missä me nyt elämme, eli Midgård, ja että Midgårdin perustukset olivat alkumaailmassa Telkän munienkuorista luodusta Atlantiksesta, mitkä olivat Midgårdin perustukset, minkä romahdettua syntyi maapallo, Midgård? Siis Atlantis oli se littana maa, mikä oli yksi yhtenäinen mannerlaatta, mikä hajosi osiin ja sen osat upposivat meren syvyyksiin luoden maasta maapallon muotoisen ja sen eri mantereet? Käsitinkö oikein? myös muu kertomasi on täysin käsittämätöntä; meille on opetettu toisin tässä maailmassa, eli Midgårdissa, tässä ajassa. Mutta uskon sinua ennemmin kuin tämän maailman puheita. Me elämme Ginnungagapissa ja sen planeetalla Midgårdissa, mikä on saanut myös sinun nimesi joidenkin ihmisten piirissä. Olenko käsittänyt nämä asiat oikein?
Kyllä, vastasi Tellus, Ihmiset ovat valehdelleet omien päämääriensä vuoksi, jotta ihmiset eivät tuntisi totuutta, jotta heitä olisi helpompi kontroloida ja hallita kun olisi tuttu valhe millä valehdella ihmisille asioista. Ja minkä avulla johtaa ihmisiä harhaan. Älkää luottako historian kirjoihinne kun kyseessä on uskonto, sillä sinne on valhe tehnyt pesänsä jotta tiettyjen uskontojen edustajat saisivat valtaansa muihin ihmisiin valheillaan; he ovat tuhonneet maineenne ja Totuutemme. Älkää uskoko historian kirjoituksiin, ne ovat voittajien ja sortajien valheenhengen tuotoksia. Se siitä aiheesta. Ottakaa siitä oppi. Me emme tiedä tätä loitsua millä tämä luotiin sillä silloin mekin voisimme luoda maailmoja joten se on salattua tietoa minkä Ukko yksin tietää. Eikä meillä muutenkaan ole maankirjaa mikä luo todellisuuksia ja maailmoja, vaan meillä Midgårdinkirja mitä kirjoitamme. Se on tämän maan asukkien kirja. Minä en voi luoda tyhjästä mutta Ymirin raadosta pystyin luomaan tämän kaiken; loin tämän kaiken mitä näette taivaalla Ymirin muistoksi; kadun että menin surmaamaan hänet; rakastin häntä mutta oli asioita mitä en kyennyt käsittelemään. Älkää te koskaan satuttako läheisiänne; sen minä opin tästä asiasta; nyt minulla on vain muistot ja tähdet yötaivaalla muistuttamassa yhteisistä ajoistamme; tiedän että hän elää vielä tuolla jossain kaikissa näissä tähdissä mitä näen taivaalla; ja maan asukit muistuttavat hänestä sillä kaikki he ovat meidän lapsiamme. Se siitä; kerron nyt tästä että meillä on yhteinen elämänkirja mitä me kirjoitamme ja lanka mitä me yhdessä kehräämme eteenpäin. On teistä kiinni lakkaako se täällä vaiko ei? Aasoilla ja muilla on omat kirjansa. Se on luomisenperustuslaki minkä laeille elämänmuodot perustuvat ja mitä luonnonvoimat ja luonnonlait noudattavat. Me kirjoitamme myös sisäistä kirjaamme mitä säilytämme kannuksissamme. Sieltä kumpuaa se kaikki viisaus ja järki elämäämme. Siellä on kaikki tieto mitä kannat mukanasi; sinun Totuutesi. Sinä kirjoitat tätä sinun sisäistä kirjaasi ja kun jatkat sukuasi, tämä kirja periytyy lapsillesi. Tämä kirja mitä kirjoitamme nyt on Totuuden kirja. Me uskomme siihen että tämän kirjan sadut ovat Totuus. Minä ohjaan kirjoitustasi ja sinua jos vain annat. Nöyrry Totuudelle ja löydät Totuuden. Sinä olet Totuuden kertoja, yksi monista. Sinun kaltaisiasi on ollut ja tulee olemaan. He syntyvät sinun henkisestä perinteestäsi. He syntyvät sinun kansaasi ja sinä olet heidän ruhtinas. Sinulle ja kansallesi on varattu suuri tulevaisuus osaksenne. Muttette ole vielä valmiita sille ja me ymmärrämme sen. Kirjoitamme vain lisää kunnes olette valmiita. Me tiedämme milloin se on.
Väinämöinen sanoi; aikamoista tietoa ja puhetta puhut mutta saduissa kaikki on mahdollista. Tiedän sen. Ei tällä tarinalla ole niinkään merkitystä vaan sillä opetuksella mikä näissä piilee. Siitä on hyvä ottaa oppia. Mutta minä uskon tähän; tämä on minun Totuuteni, minun henkinen perinteeni, elämäntapani ja uskoni. Miten voisin olla siihen uskomatta kun sen tiedän olevan näin. Nöyrryn Totuudelle jotta löydän Totuuden. Tässä ei ole kyse minusta vaan oikeudesta, elämästä ja Totuudesta ja arvoista joihin uskomme. Niin se on. Minun täytyy kertoa tästä kansallemme jotka uskovat minuun, sinuun ja Jumalaamme Ukko ylijumalaan jonka armosta me tätä Kirjoitamme ja Hänen Totuutta puhumme. Kaikki kunnia Jumalallemme Ukolle.
Tellus vastasi; tee niin, siksi kerroin sen sinulle. Se on sinun tehtäväsi. Sanon myös sen että kansallasi tulee olemaan suuri rooli maailmassa ja sen muutoksessa. Te ette ole vain vereltään suomalaista kansaa varten vaan ympäri maailman eri verikansoja varten jotka ovat hengessä telluslaisia. Minä olen Suomi-neidon esikuva; minä olen Suomineito ja on tarkoitettu että kaikki lähtee liikkeelle täältä; tämä verikansa on alkukansa mistä kaikki se lähtee liikkeelle. Minusta ja minun kansastani lähtee liikkeelle suuret voimat minkä toteutumista ei voi kukaan estää. On vain mentävä eteenpäin ja aloitettava alusta. On ryhdyttävä rakentamaan Jumalamme valtakuntaa; tämä on lopun aikojen loppu ja uuden ajan alku; vanhan valtakunnan loppu ja uuden valtakunnan alku. Älkää tavoitelko mennyttä suuruutta vaan keskittykää rakentamaan tulevaisuuden suuruutta. Mennyttä ei saa takaisin vaan on keskityttävä tulevaan ja ryhdyttävä rakentamaan suurta valtakuntaa, telluslaista imperiumia; Jumalan valtakuntaa, joka kattaa atlantilta tyynellevaltamerelle, jäämereltä , välimerelle ja intian valtamerelle; ja monien muiden kansojen edustajia kääntyvät teidän ja teidän opetuksenne puoleen ja kumartavat Ukkoa ylijumalaa ja kuuntelevat Ukko Väinämöisen opetusta josta ottaa oppia niin Perun, Odin, Krishna ja Buddha monien muiden hahmojen joukossa. Me emme käännytä jokaista ihmistä puoleemme ja annamme heidän pitää heidän uskonsa; heidän uskonsa ei kuulu meille elleivät he siihen pakota. Me kunnioitamme muiden uskoja ja tapoja ja perinteitä mutta emme unohda mitä meille on aikoinaan tehty muiden uskojen puolesta. Ottakaa oppia menneisyydestä ja keskittykää tulevaan ja sen rakentamiseen. Ei suurmiehet ja kansat, jotka jotain suurta ovat saaneet aikaansa, ole menestyneet keskittymällä pelkästään menneisyyteen vaan he ovat keskittyneet rakentamaan tulevaisuuden suurta valtakuntaa ja tekemällä työtä sen eteen. On otettu oppia menneisyyden opeista ja sovellettu niitä nykyaikaan, mutta jos jotain uutta luo, on tehtävä jotain uutta uudella tavalla. On teidän osanne rakentaa Jumalan valtakunta maanpäälle. Myös venäläisten äiti-venäjä on minun kansaani ja heillä on myös suuri rooli tulevaisuuden maailmassa; heistä lähtee suuri voima mikä siunaa ja suojelee meidän tehtäväämme tässä maailmassa; he ovat ensimmäinen suuri maa-alue ja suuri kansa joka omaksuu tämän uskon ja elämäntavan mikä meistä lähtee. Heidän vain tulee saada Tieto, Suuri Tieto ja Totuus elämiinsä ja lopettaa valheissa eläminen ja valheille alistuminen, mutta lopussa he avaavat sydämmensä ja mielensä ja hyväksyvät todellisen Totuuden maailmasta ja elämästä. He alkavat seuraamaan Suurta Tietoa ja elämään sen oppien mukaisesti. He tulevat parantumaan ja luomaan suuren valtakunnan joka kestää aikojen loppuun saakka. He pysyvät uskollisena sinun Sanallesi ja sieltä kumpuaa heidän viisaus ja voima minkä avulla pitävät maailman kasassa ja järjestyksessä, ainakin omilla alueillaan koska uskovat Totuuteen; tähän mitä olemme kirjoittaneet. Tämän sanottuaan Tellus vaikeni.
Väinämöinen vastasi; En tiedä mitä sanoa tai ajatella mutta teemme näin. Mennyt on mennyttä ja on aika astua uuteen aikaan, uuteen aikakauteen ja keskittyä tulevaan. Uskon että kaikki ongelmamme yhteiskunnassa johtuvat menneisyyden vanhentuneista ajatusmaailmoista ja aatteista; jos ne olisivat tuoneet todellisia ratkaisuja, ongelmat ja haasteet olisi jo ratkaistu; ihmiset vain tahtovat kovasti uskoa asiaansa vaikka se ei oikeasti toisi ratkaisuja vaan olisi jopa haitallista, mitä se onkin. Ihmiset ovat kykenemättömiä näkemään aattensa varjopuolia, ja jos niitä paljastuu, niitä peitellään ja valehdellaan. Tämä totisesti on lopun aikojen loppu; vanha maailma tullaan hylkäämään, sen luoma politiikka ja sen uskonnot jotka ovat haitallisia yksinään ja ilman Totuutta. Valheiden aikakausi tulee päättymään ja syntyy Totuuden aika jolloin puhutaan totta ja ollaan rehellisiä itsellemme ja muille ja puolustamme tätä kaikkea vaikka asein, jos ei muuta. Meidän tulee palvella Ukkoa, Totuutta, Oikeutta ja Elämää. Niiden palvelijoita me olemme. Vain siten nämä asiat voivat voittaa. Vai onko se niin? Kysy Väinämöinen Tellukselta; Tellus vastasi, voi olla ja voi olla ettei mutta minä uskon niin. Ja sitten hän katosi. Väinämöinen sanoi, niin hänen tapaistaan kadota mutta uskon että vielä tapaamme. Ja hän jatkoi hiisissä hiisi-yrttien polttoa; ja näin Väinämöinen oli jälleen seikkaillut maaäiti Telluksen, Shamaanien äidin, Suomen ja Venäjän ja muiden pohjoisten kansojen suojeluspyhimyksen, shamanististen voimien antajan Telluksen, maaäidin kanssa vielä monet kerrat. Muistakaa, ylpeydessä ei ole kunniaa, vaan vain häpeää. Meidän tulee sääliä ylpeitä ihmisiä.
Suomen Telluslainen
Viimeisimmät kommentit
Ei kommentteja.