Siirry sisältöön
Sini-Vihreitä Riimuja osa 7
- Kansan suojeleminen ja suosiminen ulkomaailmalta on vähintään yhtä taannuttavaa kuin tasa-arvo. Kansaa tulee haastaa ja altistaa vaikeuksille ja haasteille eikä päästää helpolla vaan haastaa jotta se kehittyisi paremmaksi. Meidän tulee olla aidosti kansainvälisiä jotta kansamme ja maamme kehittyisi paremmaksi. Etninen puhtaus on turhaa, ja otettava se huomioon että voiko suomalaisuus kadota jos me olemme suomalaisia maa-alueesta riippumatta. Kulttuurimme voi muuttua tai maahamme voi tulla uutta kulttuuria. Koen ettei nykyisellään kulttuurimme ole yhtenäinen vaikka se koostuu pääosin valkoisesta kansasta, senkin sisällä on eroavaisuuksia. On jokaisen omalla vastuulla sen suomalaisen kulttuurin vaaliminen; siihen ei voi pakottaa toisia mukaan; totta kai saat olla mitä olet ja uskoa mihin uskot mutta onko oikein pakottaa toisia uskomaan samoin? Jos ihmiset kokevat asialle arvoa, he kyllä vaalivat sitä käskemättäkin. Entä kuka päättää mikä on suomalaisuutta ja mikä ei? Jos se pohjautuu etnisyyteen niin miten etnisesti voisimme kadota? Me vain sulautuisimme toiseen kansaan, ei ne geenit katoaisi ne vain olisi osa toista geeniperimää. Jos joku on siitä huolissaan, jatkakoon itse omalta osaltaan etnistä puhtauttaan. Meidän tulee kehittää kulttuuriamme kansainvälisempään suuntaan ja olla aidosti osa globalisaatiota ja olla osa ihmiskuntaa ja tehdä sen puolesta eettisesti kestävämpiä ja kehittävämpiä asioita sen puolesta jotta kansamme kehittyisi paremmaksi ja vahvemmaksi. Ulkoisiin kulttuureihin ja heidän mielenmaisemaan voimme vaikuttaa tarjoamalla eri kulttuurien kirjallisuutta kansalle. Tulee olla laajasti eri kielistä filosofista ja uskonnollista kirjallisuutta saatavilla niin eri kielille kuin myös Suomen kielelle jotta jokainen kansallisuus, niin kantaväestön kuin vähemmistöjen kansallisuudet, voisivat sivistää itseään eri aiheista jotteivat he ole jonkun muun varassa tiedon suhteen. Heillä ja meillä tulee olla samaa tietoa saatavilla jotta tiedämme samat asiat toistemme kanssa. Tietämys erottaa ihmisiä koska se voi vaikuttaa ajatuksiin ja asenteisiin ja elämän ja ajattelutapaan. Kannustakaamme niin vähemmistöjä kuin valtaväestökin vapaaseen itsenäiseen ajatteluun minkä vain riittävä sivistys voi luoda. Jos tiedät vain yksipuolisesti tietoa, et välttämättä ymmärrä toista osapuolta ja sinulle voi olla kuvitelma siitä että tiedät jotain mitä muut eivät tiedä vaikket oikeasti tiedä koko totuutta, tiedät vain pienen osan siitä ja takerrut siihen. On mietittävä koko koulujärjestelmän muutoksia. Meidän tulee erottautua liiallisesta kansallismielisyydestä kohti kansainvälisempää identiteettiä. Tulee olla visio mikä opettaa koulussa lapsille. Kertoa mistä tultu ja minne matkalla. Opettaa, älä tyydy tähän, on paljon enemmänkin saatavilla. Tavoittele sitä. Mielipiteesi riippuvat tiedoistasi; minkä tietojen pohjalta muodostat mielipiteesi ja näkemyksesi. Älä tyydy siihen missä nyt olet.
- Ihmistä koskee ihmisoikeudet mutta kansalaisoikeudet tulee ansaita.
- Mikä on ihmisarvo? Entä ihmisen arvo minkä perusteella? Eettisestä näkökulmasta? Taloudellisesta näkökulmasta? Filosofisesta näkökulmasta? Uskonnollisesta näkökulmasta? Tiedollisesta näkökulmasta? Älyllisestä arvosta? Yhteiskunnallisesta näkökulmasta? Poliittisesta näkökulmasta? Entä onko ihmisyys parempi vaiko huonompi asia? Millä erotamme ihmisen muista eläimistä? Aina puhutaan tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta; Mitä asiaa koskien? Mille annamme arvoa? Entä sarjamurhaajat tai alhaiset lastenhyväksikäyttäjät joille tulisi antaa hyvin pitkiä vankilatuomioita, miksi? Miksi rangaista heitä; hehän ovat vain ihmisiä ja inhimillisiä. Samanarvoisia muiden kanssa. Miksi rangaista ketään koska on vain inhimillistä tehdä virheitä, se kuuluu ihmisyyteen? Tämän tähden en kannata tasa-arvoa; ihmiset ovat eriarvoisia ja heitä tulee kohdella eriarvoisesti heidän toimiensa ja tekojensa perusteella. Tasa-arvo perustuu kristillisyyteen vaikka kommunistit on sen omaksunut. Kommunistit, Marx on juutalainen ja sieltä on versonnut tämä ajatus että tasa-arvo on hyvä asia, mitä se ei ole. Taannuttavaa, ja vahingollista ihmiskunnan kehitykselle. Katsokaa historiaa jos todisteita kaipaatte.
- Mielestäni on hyödyllistä että on taulukko mistä ilmenee eri tietoja vaikka se olisi itsestään selvää tietoa; se on eräänlainen tunnustus; tunnustetaan niiden asioiden olemassa olo ja arvo. Kuten intersektionaalisessa feminismissä on sortotaulukko missä tiedostetaan ja tunnustetaan eri ihmisryhmiä koskevia tietoja. Jotkut eivät muuten ole tiedostaneet näitä asioita ja he tarvitsevat siihen apua. Se on eräänlainen tunnustus. Kerrotaan näkemys siitä, miten asiat voivat joillain ihmisillä olla. En koe sitä turhaksi tiedoksi vaan jopa hyödylliseksi. Moni vain tahtoo vähätellä tämän tiedon olemassa oloa ja tarkoitusta. Tahtoisin vielä lisätä että siinä tulisi olla edustettuna niin kansalaisuudet, etnisyydet kuin myös uskonnolliset asemat. Muslimi tyttöjen ja naisten asema muslimi miesten asemaan. En tiedä onko tässä taulukossa jo sellaisia tietoja enkä tähän hätään jaksa niitä tarkistaa. Samanlaisen taulukon voisi luoda myös muista eläimistä ja heidän eri asemista suhteessa ihmiseen. Tällaisia taulukkoja tulisi tehdä lisää. Todellisuus että tiedän tästä asiasta vain sen että se on joku taulukko minne kirjattu juttuja. Ei ole ollut niin suuri mielenkiinto että olisin asiaa sen enempää tutkinut.
- Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on todellista ja luonnollinen asiaintila niin kuin sen kuuluukin olla. Ihmisarvo Jumalan silmissä taas yhdenvertainen, tai miten Jumala sen käsittää, en ole Jumala joten en tiedä. Mutta ihmisten silmissä ihmiset ovat eri arvoisia niin yhteiskunnallisesti kuin muutenkin. En usko tasa-arvoon mutta uskon siihen että ihmisillä tulee olla samoja oikeuksia ansaita oikeuksia kuin muillakin ihmisillä. Että ihmisillä on sama oikeus ansaita samoja oikeuksia omilla teoillaan ja ansioillaan. Ja että ihmisillä on samat seuraamukset teoistaan ja puheistaan kuin muillakin ihmisillä. Seuraamukset määriytyvät tekojen vakavuudesta ja muista asiaan liittyvistä seikoista. Ja näen asian niin että mitä vaikutusvaltaisempi ihminen, sitä suuremmat seuraamukset tulisi olla. Tuomion tulisi perustua siihen kuinka suuri vaikutus sillä on ollut yhteiskuntaan tai ihmisten elämiin.
- Mielipiteesi riippuu siitä mikä on tietopohjasi, mistä ajatuksesi versoavat.
- Suomen Telluslainen