Sini-Vihreitä Riimuja osa 2

  1. Tähtitiedeakatemia pohjois-lappiin missä tähtitiedeopisto ja avaruuskaukoputki. Pyrittävä rakentamaan alueelle missä pitkä kaamosaika.
  2. Kirkko ja valtio erotetaan.
  3. Lahjoitukset yleishyvälle yhdistykselle pienentää lahjoittajan vero-astetta. Esimerkiksi jos lahjoittaa kirkolle, se summa vähennetään maksettavassa verossa valtiolle.
  4. Kansainvälistymisen myötä tulee laajentaa kirjastojen palveluja vieraskielisyyden osalta. Tulee kääntää suomenkielistä kirjallisuutta muille kielille sekä tulee kääntää vieraskielistä kirjallisuutta suomeksi sekä vieraskielisiä kirjoja tulee olla saatavilla myös vieraalla kielellä vieraskielisille henkilöille. Tulee olla laadukas ja kattava valikoima niin tiede-, filosofia, uskonto, kuin kaunokirjallisuutta saatavilla.
  5. Kouluissa tulee olla oppitunteja missä opetetaan henkilöiden kotikieltä, eli kieltä mitä puhutaan kotona vanhemmille tai muille sukulaisille. Kakkoskielen tilalla voi olla tämä kieli; eli ei ole pakko opiskella kakkoskielenä ruotsia, vaan kakkoskieli voi olla mikä kieli tahansa kieli minkä koulutusta saatavilla ja mahdollista järjestää. Henkilö voi myös muuten vain osallistua mille kielelle tahansa kakkoskielenä. Oppilas itse päättää. Kutsun tätä kieltä kotikieleksi.
  6. YLElle perustettava eläintenoikeuksista, kyvyistä, taidoista ja kohtelusta kertova televisio-sarja.
  7. Pakolaisuudesta kertova televisio-ohjelmia. Käydään läpi pakolaisten kotimaan tilannetta ja tahdottaessa myös itse pakolaisten kertomina mitä he ovat kokeneet ja nähneet.
  8. Tuotantomaatilojen ja teurastamojen avaaminen julkisuudelle. On tietyt ajanjaksot jolloin henkilöt pääsevät kuvaamaan tilojen sisäpuolelta ja julkaisemaan kuvia ja videoita mitä he ovat kuvanneet.
  9. Turkistarhaus kiellettävä lailla. Kieltäisimme sen myös toisessa maassa jos se olisi mahdollista; voimme vaikuttaa vain asuinmaamme politiikkaan. Sama asia ilmastoasioissa; jos voisimme kieltää tai rajoittaa ulkomaiden päästöjä, tekisimme sen, mutta voimme vaikuttaa vain tämän maan asioihin missä tällä hetkellä elämme, joten vaikutamme tällä.
  10. Metsiä pyrittävä suojelemaan ja harkittava perustettavaksi tukia niille tahoille jotka jättävät metsänsä luonnontilaan eikä tee siitä talousmetsää. Metsät oltava luonnontilassa jotta se on siellä eläville eläimille, hyönteisille ja linnuille parhaaksi.
  11. Säädettävä laki mikä velvoittaa kauppoja ostamaan ja myymään paikallista ruokaa. Siis sen paikkakunnalla tuotettua ruokaa missä kaupunki sijaitsee. Jos se ei ole mahdollista niin sitten voi ostaa täydennyksiä kauempaa. Ensisijaisesti on ostettava samalta paikkakunnalta, toissijaisesti kotimaasta, kolmanneksi Euroopan Unionin sisäpuolelta ja viimeisenä EUn ulkopuolelta. Mitä paikallisempaa, sen pienempi verotus tuotteella. Mitä ekologisempi tuotanto, sitä pienempi verotus tuottajalle ja kauppialle tuotteesta. Näitä valvotaan aktiivisesti.
  12. Suomen Telluslainen
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa