Kirjoittelen hajanaisesti hajanaisia ajatuksiani muistiinpanoistani.
- Henkilön reseptejä ei voi perua jos lääke on jokin lääke joka aiheuttaa riippuvuutta. Tällaisia lääkkeitä lääkäri tai muu viranomainen ei voi perua vaan reseptiä jatketaan samalla lääkkeellä niin kauan kuin henkilö jolle resepti määrätty kokee tarvitsevansa lääkettä joko viertoitusoireiden tai muiden syiden tähden. Resepti voidaan perua siinä tapauksessa jos ilmenee että henkilö myy tai lahjoittaa lääkkeensä eteenpäin mikä osoittaa sen että hän ei tarvitse lääkettä omaan käyttöön omaan vaivaan vaan hyötyy siitä taloudellisesti. Reseptin lääkettä ei voi vaihtaa toiseen yksipuolisesti vaan se vaatii niin potilaan kuin lääkärinkin suostumuksen.
- Päihtyneenä tai sekavana olo ja laillisten tai laittomien päihteiden käyttö on kiellettyä julkisilla alueilla aamukuudesta iltakuuteen. Lakia rikkova viedään putkaan ja toimitetaan kuukaudeksi katkaisuhoitoon suljettuun laitokseen mitä perustetaan tämän lain myötä. Jos henkilö ei kykene noudattamaan lakia päihteen takia, hän on katkaisuhoidon ja muun hoidon tarpeessa. Me turvaamme muiden oikeuden turvalliseen elämään ennemmin kuin päihdeongelmaisen päihteidenkäytön turvaamisen. Turvallisuus on tärkeämpää kuin päihteidenkäyttö.
- Kodittomille perustettava kuntoutuskoteja minne he voivat majoittautua. Tänne tulee hakea osoittamalla kiinnostusta tulla tuetunasumisenpiiriin. Täällä hänelle tarjotaan aamupala, päiväruoka ja iltapala. Täällä pyritään järjestämään henkilölle aktiviteettia kuten kuntouttavaa työtä, vapaaehtoistyötä, etsitään asuntoa yms. Henkilö voi myös tulla häädetyksi tällaisesta paikasta tiettyjen sääntörikkomusten kuten häiriöiden aiheuttamisesta tai muiden asukkien tai henkilökunnan turvallisuuden puolesta. Henkilö saa taloudellista tukea vain olemalla aktiivinen mutta senkin rahan tulee olla vähäistä. Henkilö, joka ei osallistu mihinkään toimintaan, ei saa taloudellista tukea vaan hän saa ruuat ja tukiasunnon. Rahaa ei anneta laisinkaan. On kuntoutuskotien, sairaaloiden, vankiloiden ja muiden laitosten vastuulla järjestää työtoimintaa mistä henkilöt saavat rahaa käyttöönsä. Verotus asiat tulee selvittää.
- Prostituutio lailliseksi. On henkilön oma päätös myykö kehoaan vaiko ei. Onhan nytkin porno laillista mutta se eroaa vain siten että joku muu videokuvaa sitä ja joku katsoo sitä ja se tirkistely on laillista. Eli seksin myyminen on laillista, jos sitä videokuvataan ja kolmas henkilö katsoo sitä. Prostituutiolta vaaditaan säännölliset terveystodistukset ja tiedot niin asiakkaalle kuin viranomaisille.
- Suomen Telluslainen