Väinämöisen Saaga osa 2 Ympäristö

Väinämöinen oli tapansa mukaisesti kävelyllä metsässä kun hän saapui järven rannalle. Hän katseli vettä hetken ja päätti laulaa Ahdille ja hänen väelleen vedenväelle kannelta soittaen. Hän kutsui Ahtia luokseen sillä hän oli saanut hengiltä viestin pikkulintujen hahmossa että Ahdilla olisi tärkeää asiaa hänelle. Pian Ahti nousikin vedestä ja hän sanoi; Terve Rakas ystäväni! Väinämöinen vastasi; Hei rakas ystävä! Mikä on kun lähetit viestin minulle missä sanoit että sinulla on tärkeää asiaa; Mikä on tärkeää monien eriasioiden joukossa ystäväni? Mikä mieltäsi painaa? Ahti vastasi Väinämöiselle että olen suruissani ihmisten toiminnasta, voisitko saattaa ihmisten tietoon heidän aiheuttamien toimiensa tuhot vesistöille ja minun väelleni ja vedeasukeille? He eivät arvosta vesistöjä tai luontoa. Voisitko kertoa heille kuinka heidän toiminnasta johtuen vedenasukit kaloista, hyönteisiin ja minun kansani jäseniin on kuollut heidän tekojensa tähden. Vesistöt rehevöityvät ja saastuvat koska he lannoittavat peltonsa kemikaaleilla mistä ne valuvat vesistöihin ja kuinka he kippaavat saasteensa ja jätteensä jokiin ja vesistöihin. Pieniä muovihiukkasia ja muovipusseja, tupakantumppeja, verkkoja ja monia muita esineitä mitä he jättävät ja hylkäävät vesistöihin. On menetetty jo monia vesistöjä ja eläviä olentoja heidän tekojensa tähden. Tiedä vaikka piakoin he tuhoaisivat pohjavetensäkkin ja sitten juovat saastunutta vettä ja kuolevat siihen. Se olisi oikeudenmukaista että myös he itse joutuisivat elämään tekojensa seuraamusten kanssa, joutuisivat vastuuseen tekemisistään. Jos ihmiset eivät ymmärrä muuttua tai ainakin muuttaa tapojaan loppu on karmea kaikille. Jo nyt valaat ovat nousseet kapinaan ihmisiä kohtaan kun ymmärtävät mikä aiheuttaa kaikki nämä asiat ja ongelmat vesistöissä, niin järvissä kuin merissä. Intiassa he ovat tuhonneet monia jokia, ganges pahimman tuhon ja saasteen keskuudessa; näin Krisha ja Buddha kertoivat minulle kun keskustelin heidän kanssaan näistä asioista; he olivat huolissaan samoista asioista kuin minä; siellä saimmekin idean kääntyä sinun puoleesi, koko maailma nojaa sinuun nyt; ongelma ei ole vain aasiassa vaan tilanne on samanlainen monissa euroopan kaupungeissa, ongema ei ole vain aasiassa vaan myös euroopassa ja amerikassa, niin nyt kysynkin; voitko Sinä saada heitä ymmärtämään kuinka kaikki kuolee heidän toiminnan seurauksena? Lopuksi he kai tuhoavat itsensä tuhoamalla oman elinympäristön. Tätä he eivät kaupungeissaan tunnu ymmärtävän, vielä vähemmän maalaiset jotka eivät ymmärrä ympäristöstään mitään tai arvosta siellä mitään; tappavat vain kaiken. Tämä ei ole vain kaupunkilaisten ongelma vaan syyllisiä löytyy joka puolelta, pääsyyllinen ihminen ja hänen halunsa nauttia ja haluta. Hän mietti etteikö ihminen voisi toimia toisin? Mitä me voimme tehdä? Sanoi Väinämöinen; Miten saamme ihmiset ymmärtämään asian vakavuuden jos he eivät sitä ymmärrä? Heidän sydämmensä ovat sokaistuneet nautinnoille ja haluille ja he ylimielisesti pitävät itseään luomakunnankruununa ja jumalansa kuvana ja samalla syyllistyvät tällaiseen. Onko tämä heidän käsityksensä elämän kunnioittamisesta samalla väittäen Jumalan luoneen tämän? Se on heidän käsityksensä; totisesti, heidän kirjansa kertovat kuolemanjumalasta. Ei elämän. Heidän oppinsa opettavat että kaikki mitä on, on ihmistä varten ja että kaiken tulee palvella ihmistä ja hänen halujaan ilman että heidän tulee kantaa vastuuta teoistaan. Meidän tulisi muuttaa heidän arvomaailmaansa ja antaa tietoa enemmän jotta he ymmärtäisivät tekojensa seuraamukset ja syyn käytökselleen; meidän tulee asettaa sellaiset ihmiset johtamaan maata jotka eivät ole hengessä sairaan itsekkäitä välittäen vain itsestään ja nautinnoistaan. Onneksi on ihmisiä jotka eivät saastuta tai tuhoa ympäristöä omilla haluillaan; toivoa siis on! Älkää pelätkö, me laitamme maailman kuntoon muuttamalla ihmisten arvomaailmaa.
Tapio sattui kulkemaan ohi puiden oksilla ja hän kuuli Ahdin ja Väinämöisen keskustelun ja tuli metsästä ja kysyi että sopiiko tulla juttusille kun kuulin keskustelunne kun olin kuusen käpyjä laskemassa. Hyvin on kuusten asiat täällä mutta muualla huonot. Väinämöinen ja Ahti tervehtivät Tapiota ja pyysivät häntä tulemaan luokseen keskustelemaan asioista koska Tapiolla oli samankaltaisia kokemuksia ihmisistä ja heidän tuhoamisestaan. Hän toi esiin kuinka häntä suututtaa se kun ihmiset eivät arvosta metsiä vaan kaatavat metsiä turhaan ja köyhdyttävät niiden monimuotoisuutta. Hän sanoi; Ihminen on ylpistynyt ja tullut ylimieliseksi ja piittaamattomaksi ja ymmärtämättömäksi heidän uskomustensa kanssa. He kuvittelevat olevansa muun luonnon ja elämän yläpuolella kaikkea muuta tärkeämpänä. Tämä on hyvin ihmiskeskeinen ja ahdasmielinen ajatusmaailma minkä vallassa he vaeltavat maailmassa tuhoten kaiken muun elämän ja niiden elämän edellytykset ja kutsuvat sitä kehitykseksi ja hyväksi asiaksi luonnolle. He kuvittelevat saavansa tehdä mitä haluavat mille tahansa koska ovat ihmisiä. Heidän harhainen maailmankuvansa siitä että he ovat jumalansa kuvia ja sen puolesta oikeutettuja tekemään mitä tahansa koska vastuuta ei tarvitse kantaa, koska he uskovat jumalansa kantavan vastuun heidän teoistaan. Tämä on hyvin tuhoisa ja myrkyllinen ajatusmaailma minkä he ovat omaksuneet. Täysin luonnotonta ja sairasta. He näkevät vain rahan ja hyödyn, ei elämää eikä elinarvoa elämällä. He eivät ymmärrä elämästä mitään, vain ihmistä ja ihmisen maailmaa ja sen arvoja. Heidän sydämmensä on kuollut sillä he eivät näe elämää ja sen arvoa. Vain siitä saatavan rahan ja hyödyn. He elävät hyvin synkässä ja ymmärtämättömässä maailmassa. Sanovat olevansa jumalansa kuvia ja samalla syyllistyvät tällaiseen eivätkä kunnioita jumalansa luomaa maailmaa mihin uskovat.
Väinämöinen tuumasi hetken ja otti savut piipustaan ja totesi: Vaikuttaa siltä että ihmiset eivät näe arvoa elämällä kuten sanoitte. Perusongelma on siinä että he ovat vieraantuneet reliteeteistä sekä he ovat vieraantuneet luonnosta ilmeisesti koska he uskovat vain yliluonnolliseen? Meidän tulisi toimia elämästä käsin. Ottaa elämä ja teidät huomioon päätöksiä tehdessämme. On hyvä perustaa elämänsä elämän varaan ja tehdä päätöksiä se huomioiden. Meidän tulisi palvella elämää, ei ihmistä. Meidän tulisi palvella Totuutta, ei ihmisten mielipidettä. Meidän elämän ja päätösten tulisi perustua Totuuteen ja Elämään. Ihminen on osa tätä elämää ja siten elämän palveleminen palvelisi myös epäsuoraan ihmisiä. Palvellaan elämää ja nähdään elämänarvo; Siihen on hyvä perustaa kaikki. Meillä tulee olla elämää palvelevia ajatuksia ja tekoja; siihen on hyvä perustaa elämänsä, ajatuksensa ja tekemisensä; olla elämänpalvelija. On hyvä perustaa maailmankuvansa ja elämänkatsomus sille pohjalle että elämä on siellä pohjalla minkä ottaa huomioon tekemisessä, ajattelussa ja elämisessä, rakentaa identiteettinsä ja elämänsä sen perusteella, sen varaan, sen ylle. Kylvää elämän siemenensä elämään ja antaa sen itää ja kasvaa siitä. Kylvää elämänsiemenen sydämmiimme. Meidän tulee ottaa huomioon elämä ja palveltava sitä. Tätä ratkaisua että eläisin elämälle ja palvelisin sitä, olen etsinyt. En ole saanut sitä puettua sanoiksi kun en palvele Kristusta tai Muhammedia tai muitakaan näiden uskontojen hahmoista, joten mitä palvelisin kun en palvele itseäni; en palvo itseäni joten palvelen elämää; näen elämänarvon. Tähän on hyvä perustaa kaikki elämässä. Tämä on ratkaisu melkein kaikkeen. Löysin tästä tarkoituksen minun elämälleni; tämä on ohjenuorani elämään. Tämä on elämäntapani ja elämänfilosofiani loppupäätelmä. Ole elämänpalvelija ja teen elämänpalvelusta. Se on tarkoitukseni ja velvollisuuteni elävänä olentona. En aseta itseäni kaiken yläpuolelle, ja jos asetan niin otan sen vastuuna, koska minä voin vaikuttaa positiivisesti maailmaan, olen velvoitettu vaikuttamaan siihen positiivisesti. Se että kuuluisin maailman vaikutusvaltaisimpaan lajiin, tuo vastuun suojella heikompia lajeja. Jos olisin Jumalan kuva, se toisi minulle vain enemmän vastuuta minun valinnoistani ja elämäntavastani. Toivon jonkun ottavan oppia tästä opista ja ajatuksista; Onkohan sellaista ihmistä maanpäällä?
Shamaani oli sattunut paikalle ja hän totesi; Totisesti; Uskon siihen että meidän tulisi palvella elämää ja luontoa ja asettaa ne etusijalle monissa asioissa; ei ihmisen haluja ja nautintoja. Moni ihminen näkee elämänkin vain hyödykearvon läpi koska heillä ei ole henkisiä arvoja elämää kohtaan joiden pohjalta he kunnioittaisivat elämää elämän itsensä vuoksi. Elämän elinarvoa. Näen elämänarvon. Minulle elinarvo on se mikä elämällä itsellään ja itsessään on olemassa irrallaan ihmisestä ja hänen hyödystään. Elinarvon määrittelee se kuinka arvokas eliö on maailmalle ja elämälle; kuinka moni muu eliö on riippuvainen sen elämästä; sillä miten suuri vaikutus sillä on muihin eliöihin ja ekolokeroihin ja elämään ylipäätään. Jos se katoaisi niin kuinka suuri vaikutus sillä olisi paikalliseen elämään. Kuinka moni muu laji ja eliö kuolisi sen mukana. Tähän lopputulokseen olen tullut elämänarvosta, elinarvosta. Tai näin sen määrittelisin kun kyseessä olisi elinarvo. Elinarvo ei ole itse keksimäni sana vaan kunnia kuuluu jollekkin muulle, kiitos siitä hänelle. Miettikää sitä mihin kaikkeen ihminen pystyisi jos he tekisivät hyvää eikä vain ottaisi ja tuhoaisi vaan myös antaisivat rakkautta ja huolenpitoa; Mitä maailmalle tapahtuisi jos ihmiset tekisivät rakkaudellisia tekoja ja puheita niin toisille ihmiseläimille kuin muillekkin eläimille ja ekosysteemeille huomioiden heidän elämänsä ja niiden elämänmuodot ja monimuotoisuuden? Jos ihminen pystyy aiheuttamaan tällaista tuhoa maailmaan niin mihin he pystyisivät jos he yhdessä rakentaisivat jotain suurta ja kaunista? Mutta ei, heidän mielensä on kuuro ja sydämmensä sokea. Mutta ehkä sanamme kantaa ihmisten mieliin ja sydämmiin. Aina voi toivoa ja esittää rukouksia Jumalallemme Ukolle että hän muuttaisi ihmistä ja hänen sydäntään. Auttaisi näkemään elämän ja sen kauneuden. Totisesti; Elämä on pääosin hyvää ja kaunista jos on vain vastaanottavainen sille. Minulle se on pääosin hyvää joten kunnioitan elämää ja suojelen elämää. Näen elämänarvon ja tahdon sen elävän. Elämällä on merkitystä. Tämä ei ole elämän loppu, vaan sen alku. Rakentakaamme yhdessä jotain suurta.
Puhut viisaita sanoja hyvä Shamaani, Ette turhaan ole luonnonparantajia ja noitia jotka sanoillaan parantavat ihmisiä. On vääriä noitia jotka valheillaan johtavat tavallisia ihmisiä harhaan ja sen kautta mustamaalaavat maineenne. Samaa tekevät mustapukuiset ihmiset ja raamattulaiset kirjaansa vedoten. Totesi Väinämöinen; mutta antaa heidän elää elämäänsä. Me opimme että sanoilla ja teoilla yhdessä me muutamme maailmaa parempaan suuntaan ja saamme ihmiset tekemään oikein ja hyvin. Kerrataan vielä kuitenkin pääasiat mitkä jäivät mieleeni. Jäi sinne paljon muutakin mutta lyhyesti kerrataan keskustelumme; Meidän tulee pohjata ajatuksemme, identiteettimme, minäkuvamme, tekomme ja elämänkatsomuksemme elämän ylle ja muodostaa siitä käsin ajatuksemme elämän päälle. Perustaa maailman ja elämänkatsomuksemme sen päälle ja muodostaa siitä käsin ajatuksemme maailmasta ja antaa sen määritellä sen mitä teemme, miten elämme. Rakentaa elämän päälle ajatusmaailmamme ja pohjata sen ylle ajatusrakennelmat maailmastamme. Ehkä silloin on toivoa pelastuksesta? Sano ei ihmistä palvelevalle yhteiskuntamallille. Sano ei ihmistä palvelevalle sivilisaatiolle. Sano ei ihmistä palvelevalle ihmiskunnalle, vaan sano kyllä elämää palvelevalle yhteiskuntamallille, sano kyllä elämää palvelevalle sivilisaatiolle, sano kyllä elämää palvelevalle ihmiskunnalle ja silloin on toivoa meillä ja muulla elämällä.
Kiitos sanoi shamaani; hän kertoi vielä; Mun ajatusmaailmaa värittää syväekologiset arvot, pääosin vegaaninen elämäntapa ja elän permakulttuurin mukaisesti elämääni. Pyrin sovittamaan näitä toisiinsa. Ruokani on siis luomua ja mahdollisimman lähituotettua; asunkin tällä hetkellä maalla missä kasvatan omat eläimeni, kanani ja ruokakasvini. Luen päivittäin tietokirjoja, etenkin elämänfilosofiaa ja muuta filosofiaa, tutkin ja luen asioista päivittäin jotain jotta tietäisin miten elää hyvää ja kestävää elämää tällä planeetalla tehden oikeita valintoja ja päätöksiä; en tiedä missä olisin jos en koskaan olisi kirjaa käteeni ottanut. Jotkut taas eivät jaksa lukea vaan mielummin tekevät asioita ja sekin on hyvä, kunhan he tekevät jotain rakentavaa eikä vain tuhoa mielivaltaisesti asioita rahan tarpeessa. Tähän kun lisää sen että olen elämänpalvelija; eli pohjaan päätökseni elämänvaraan; mietin mikä on elämälle parhaaksi kun teen jotain. Perustan elämäni elämänkunnioittamiseen.
Tapio, Ahti ja Ukko oli hämmentyneitä, mutta Väinämöinen oli tietoinen että shamaanit, mikä hän itsekkin oli, oli hyviä ihmisiä. Ukko oli kuunnellut heidän keskusteluaan kokoajan salaa muttei ollut tuonut itseään esiin, jotta oppisi heistä asioita; että minkälaisia he olivat silloin kun eivät tienneet hänen olevan läsnä ja nyt Hän tuli esiin; Jopas on ihmeellinen tämä shamaani; Elää oikeaa elämää oikeiden oppien mukaisesti; Häneen Minä olen mieltynyt. Kiitos kun olet olemassa ja elät tällä tavoin; sinä tuot toivoa tähän maailmaan. Minä aikoinaan loin vain eläimet tälle planeetalle mutta kun niistä kehittyi näitä ihmisiä niin ihmettelin minkälaisia olioita ne oikein olivatkaan kun kaiken tuhosivat ja mihin he uskoivat. Tai en minä elämää luonut vaan edellytykset sen kehittymiselle. Minulla ei ole ollut valtaa ohjailla heidän toimintaansa koska he eivät uskoneet minuun. Minulla ei ole valtaa kaikkea kohtaan, joten en ole kaikkivaltias enkä kaikkitietävä mutta tiedän mikä on hyvä ihminen kun sellaisen tapaan. Minulla on enemmän valtaa kuin ihmisillä tai haltijoilla mutten ole kaikkivaltias kuin nimellisesti; ihmiset ovat keksineet näitä nimityksiä Minulle, jotkut kunnioittavat Minua, toiset eivät. Joillekkin en ole Jumala sillä en hallitse kaikkea mutta minä pelastan ne ihmiset jotka uskovat minuun olemattomuudelta ja olemassa olon lakkaamiselta jos he sitä tahtovat. Se on heidän asiansa, ei minun. Minä olen vastuussa itsestäni ja he itsestään. Tiedän mitä kauheuksia maailmassa tapahtuu mutta pahantekijät ovat harhassa enkä voi heidän toimintaansa muuttaa, joten hakekaa apua muilta ihmisiltä jos koette vääryyttä; Telluslaiset ovat hyviä ihmisiä, he auttavat hädänalaisia. Mutta minä jatkan nyt matkaani ja toivotan teille hyvää päivän jatkoa, muistakaa että Minä otan Minuun uskovat luokseni Tuonelaan ja loput menevät minne menevät; en ole kiinnostunut siitä. Matkaan nyt Itään päin Suomesta tapaamaan Perunia.
Väinämöinen, Ahti, Tapio ja shamaani hyvästelivät Ukon ja jatkoivat keskusteluaan. Ja siitä joskus myöhemmin lisää; Väinämöinen seikkailee jälleen toisessa Saagassa toiseen aikaan ja paikkaan.
Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa