Kirjoituksia vieraanvaraisuudesta meidän kulttuurissa.
Vierastuvan ovi on ainakin talvisin aina auki mutta muualle taloon on ovet lukossa. Näin jos on pakkasta niin ei tarvitse odotella pihalla pakkasessa. Voi olla myös niin että on erillinen vierasmaja rakennus minne vieraat voivat mennä odottamaan, tai jos jäävät yöksi niin he nukkuvat siellä. Tämä on sitä Telluslaista vieraanvaraisuutta. Vierasmajassa on sauna, suihku, vessa, tupakeittiö ja olohuone ja makuutilat. Tilat voivat olla avoimia. Vierasmajassa tulee löytyä leipää, leivän päälliset, kaurahiutaleita, teetä ja kahvia. Vieraat tietenkin voivat syödä isäntä perheen kanssa yhdessä tai sitten heillä omat ruuat vierasmajalla jääkaapissa
Vierasmaja voi sijaita pihapiirissä, ulkorakennuksen yhteydessä tai kotitien päässä yleisen tien varrella missä on oma vierasparkkipaikka. Vierasmajan idea, sauno, syö, lepää ja jatka matkaa. Vierasmaja voi olla myös kylätien päässä yleisen tien varrella. Näissä vierasmajoissa voi jättää rahaa tai lahjoittaa esim mobilepaylla rahaa jos tahtoo vierasmajan käytöstä. Kylätien päässä oleva vierasmaja voi ehkäistä pahantekijöiden tulemista kylälle kun saavat saunoa, syödä ja levätä ilmaiseksi tarvittaessa, joten kunnioittavat kylää tai vierasmajan omistajaa koska saivat ylläpidon pariksi päiväksi. Tällä voisi myös auttaa rekkamiehiä jotka ajaa pitkiä matkoja. Tulisi olla rekka parkki. Vierasmajan yhteydessä voisi olla myös kylän tuottamien tuotteiden myymälä ja kahvio.
Vierastupa taas on perhe rakennuksen yhteydessä lämpimän eteisen jälkeinen huone missä vieraita kestitään. Vessa löytyy lämpimän eteisen yhteydestä siten ettei vieraat mene perheen omiin tiloihin vaan he pysyvät vieraiden alueella. Vierastuvasta hyvä löytyä pöytä, tuoleja, pääsy vessaan ja keittiöön jotta voi tarjoilla vieraille ruokaa ja juomaa vierastuvassa ilman että muu perhe häiriityy.
Kalevalan Telluslainen