Maanliitto – Tellus – Toiminta

Toiminta

  1. Kansantalo tai kansantupa
    Kansantalo tai kansantupa on puolueen paikallisosaston toimipisteen nimitys.
  2. 1.1 Puolueella tulee olla omat kokoustilat ja seurusteluhuoneet missä sen jäsenet pääsevät keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista milloin tahtovat. Voisi olla keskusteluiltoja ja somekanavia. Puolueen kansantalon tai kansantuvan johdon tulee kuulla jäsentensä ehdotuksia ja arvioida onko ne toteutuskelpoisia tai realistisia ja onko ne puolueen perusarvojen vastaisia vai tukeeko ja palveleeko ne puolueen toimintaa ja sen tavoitteita. Yksi kriteeri toiminnalle on se ettei se aiheuta vahinkoa puolueelle tai sen toiminnalle. Ajatukset jotka voivat vaikuttaa myös korkealentoisilta mutta niissä on oikea sanoma on myös toimitettava neuvoston tietoisuuteen; näin jottei hyviä ajatuksia lytättäisi ja estettäisi vapaata ajattelua ja sen esittämistä. Ajatus voi olla ratkaisevan tärkeä. Ajattelua ei saa tukahduttaa. Raportti jäsenten ehdotuksista raportoidaan tietyin väliajoin neuvostolle, eli puolueen johtohahmoille tai heidän edustajilleen. Tähän tarkoitukseen perustetaan oma henkilö tai henkilöt jotka lukevat ja analysoivat ajatuksia ja niiden toteutuskelpoisuutta.
    1.2 Kansasntaloja ja kansantupia on joka kunnassa ja kaupungissa ja ehkä jopa kaupunginosassa jossa on puolueen toimintaa. Tällä houkuttelemme jäseniä yhteistyöhön ja puolueen toiminnan kehittämiseen.
    1.3 Kansantalon yhteydessä on myymälä ja kahvio missä sen jäsenet saavat alennusta kahvista, teestä, leivoksista ja ruuista ja muista tuotteista mitä on myytävänä. Kansantalon yhteydessä on myös kirjastoja mistä jäsenten tai heidän läheisten on mahdollista lainata kirjoja.
    1.4 Puolueen on tarkoitus luoda oma yhteisönsä puolueen ympärille missä puolueen neuvosto toimii sen johtoelimenä. Kaiken tämän tarkoitus on luoda osallistavaa politiikkaa missä ei vain johdeta huipulta ja muut tekevät mitä käsketään vaan sen jäsenet voivat pyrkiä vaikuttamaan puolueen toimintaan ja kehittämään sitä, jos edellä kirjatut ehdot täyttyvät. Puoluetta johtaa neuvosto joka neuvottelee asioista ja tarvittaessa järjestää äänestyksen ehdokkaiden ehdotusten väliltä. Neuvoston koko vaihtelee yhteisön koon mukaisesti. Päätökset pyrkii olemaan yhteisiä, ja tarvittaessa yhteisönjäsenet äänestävät asiasta ja ehdottavat ajatuksia mistä sitten päätetään yhdessä asioista.
    1.5 Puolue tuo julki ja jakaa tahtoessaan sen tukiyhdistyten materiaalia kuten vaikka eläintenoikeuksia puolustavien yhdistysten toimintaa ja materiaalia sekä osallistuu ja jakaa luonnonsuojelutoiminnan esitteitä ja toiminnasta tietoja.
    1.6 Puolue sisustaa paikallisen kansantalonsa paikallisten taiteilijoiden veistoksilla, kuvilla ja maalauksilla; mitä he nyt tekevätkään. Kupit, pannut, huonekalut.
    1.7 Jos rakennetaan täysin uusi kansantalo, on sen suunnittelussa harkittava arkkitehtien hyödyntämistä.
  3. Nettisivut ja nettikauppa
    2.1 Puolueella on nettisivut missä nettikauppa, blogi, uutisia ja muita asioita mitä koetaan hyödyllisiksi.
    2.2 Nettikaupassa suositaan pienyrittäjien ja käsityöntekijöiden tuotteita ja palveluja, kuten koruja, tauluja, neuleita, villasukkia yms.
  4. Urheilutoiminta
    3.1 Puolue järjestää eri tapahtumia puolueen rahoittamiseksi, jos tämä on mahdollista
    3.2 Puolue tukee vähävaraisten jäsentensä urheiluharrastuksia lainaamalla varusteita sen jäsenille.
  5. Kannattajatuotteet
    Tuotteita voi olla niin korut, maalaukset, vaatteet, taulut yms. Vaatteet tuotetaan hamppukankaasta.
    4.1 Tuotannossa suositaan käsityöläisten ja pienyrittäjien tuotteiden tuotantoa ja myyntiä.
    4.2 Kannattajatuotteissa ei ole välttämätöntä että tuotteessa olisi sekä teksti että vaakuna; voi olla vain vaakuna tai vain puolueen nimi kirjoitettuna; tälle ei ole rajoituksia.
    4.3 Logon, vaakunan tai puolueen muu symboli tai teksti tai sen lyhenne, teetetään pienyrittäjien toimesta. Järjestetään avoin kilpailu mistä valitaan tietyt ehdokkaat jonka jälkeen ne hyväksytetään puolueen hallituksen toimesta; ensin jäsenet äänestävät parhaat ehdokkaat ja sitten paikallispuolueiden hallinto valitsee parhaat keskuudestaan, tai sitten kaikki suositut otetaan tuotantoon ja myyntiin.
    4.4 Kaikki tuotanto tuotetaan pienyrittäjillä jos mahdollista. Tee ja kahvi ostetaan pieniltä yksityisyrittäjiltä. Puolueen kahvioon ja seurahuoneeseen ostettavat tuotteet ostetaan joko jäseniltä tai pienyrityksiltä.
  6. Puoluekokoukset ja yhteinen tekeminen
    5.1 Puolueen kokouksissa ja tapahtumissa tarjotaan pääosin vegaanista ruokaa ja leivoksia, sekä kahvia, teetä ja rooibosta. Jäsenten ehdotuksia kuunneltava tarjoilun järjestämisestä.
    5.2 Puolueen jäsenet järjestävät yhteistä ja yleishyvää toimintaa kuten patinkointi luonnossa, vaellus, hiihtäminen, pyöräily, kävely, lenkkeily, tai vaikka roskien keruuta yleisiltä paikoilta tai osallistumalla soiden ennallistamiseen tai muiden yhdistysten luonnonsuojelu tapahtumiin ja tempauksiin sekä osallistua reservin toimintaan.
    5.3 Puolueen varojen mukaisesti hankitaan harrastusvälineitä joita jäsenet voivat tahtoessaan lainata käyttöön jos ei ole varaa ostaa omia sillä hetkellä.
    5.4 Osallistua ja tuoda esiin arvojemme mukaisia teemoja kuten luonnonsuojelu, vegaani, eläintenoikeus asioita, ilmasto kysymykset, oikeuksien ansaitseminen, sotilastoiminta ja reservin toiminta.

Ajatuksia
Valtion tulee olla niin hyvä kansalaisille että he ovat kiitollisia valtion olemassa olosta ja ovat sen tähden valmiita puolustamaan sitä; tämän tähden on ensiarvoisen tärkeää se että kansalaisilla olisi hyvä elämä, eli tulee olla oikeudenmukainen, reilu ja hyvä tahto kansalaisiaan kohtaan ja osoittaa se teoin ja päätöksin. Me elämme yhdessä tällä planeetalla ja se on meidän vastuullaamme; elämä on meidän vastuulla; palvellaan ja suojellaan elämää; annetaan sen päättää tekemisemme ja toimemme.

Jaakko Kelontekemä

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa