Loven Saaga

Odin vajosi mietteisiin, eli lankesi loveen, hän näki kun Hän käveli läpi synkkää metsää talvella ja oli kylmä ja tuuli, metsä oli kuollut mutta heräämässä eloon, oli kevään alkua mutta vielä talvi, muttei hän pelännyt sillä metsä oli hänen ystävänsä ja hän oli Tapion ystävä ja liittolainen sekä tottunut kylmään. Se ei haitannut häntä eikä hän miettinyt siitä mitään. Hän tuli vuoren reunalle ja näki siellä halkeaman. Hän hetken tuumailtuaan läheni lovea ja sitten hän ryhtyi työntymään siitä lävitse. Hän pääsi lähemmäs kunnes yllättäin hän tunsi kuinka reunat olivat pehmeät ja kangasmaiset ja hän huomasi tulevansa kahden sohva välistä lämpimään olohuoneeseen missä paloi takkatuli, mikä valaisi huonetta tulen lepatuksessa. Oli miellyttävän lämmin. Hän tiesi että saapui nyt kotiin mistä muut eivät tienneet. Kukaan ei tiennyt missä hän oli. Ehkä Uralissa, ehkä Norjassa tai Ruotsissa, mutta hän tiesi, ja hän tiesi olevansa turvassa. Täällä hän oli viettänyt jo satoja vuosia, piilossa vuoren sisällä, lovessä, odottaen esiin tuloaan kun aika olisi oikea. Kun jälleen tarvittaisiin ikiaikaista viisautta ja ymmärrystä. Hän otti kynän käteensä ja ryhtyi kirjoittamaan. Sanat ilman tekoja ovat tyhjiä kuoria vailla sisältöä ja merkitystä, kuten uskokin ilman tekoja on kuollut. Älkää eläkö menneisyydelle vaan tulevaisuudelle. Eikä ole kyse siitä kuinka monta tapat vaan kenet tapat. Jotkut arvokkaampia, jotkut arvottomampia. Tarkoitan kansanmurhia. Tapat tiettyä kansaa ja se on ok mutta jos tapat toista kansaa niin se on paha. Älkää tappako ketään, ellei olosuhteet ole sellaiset mitkä pakottavat siihen, se ei saa olla henkilökohtainen laina ja viha jotain yksittäistä henkilöä kohtaan, vaan ennemmin itsepuolustus tai soita, se on neuvoni. Ehkä aiempaan pohdintaan vaikuttaa myös se minkä nimissä tapat. Maailma ja ihminen on karu. Mutta sekin siitä. Sinun tulee päästä siihen pisteeseen että toteat ettet tarvitse ketään, et tarvitse kenenkään hyväksyntää itsellesi, et edes itsesi, olet vain. Muista että menneisyyttä ei kannata muistella eikä tulevaisuutta suunnitella. Niin, ja sekin että Perun, Thor ja Ukko ovat saman Jumalan eri ilmenemiset ja he ovat yksi ja sama Jumala. He ovat yksi Valknutin kolmioista. Nyt jatkan luetteloani ajatuksista mikä voi vaikuttaa sekavalta, mitä se toki onkin, myönnän sen. Mutta oli miten oli niin joskus vain pikkumaiset ihmiset näkevät suuruuden hulluutta koska heidän ajatusmaailma on niin pieni eikä he ymmärrä asioita eikä tiedä paremmasta. Mutta ottakaa huomioon että jos maailma on iso, tarvitsee se suuria ajatuksia, ei pieniä. Suuruutta ei rakenneta pienillä ajatuksilla vaan suurilla eikä suuruus synny itsestään. Mutta toisaalta suuruus koostuu pienistä asioista jotka luovat suuren kokonaisuuden. Ja kun tämä kokonaisuus mikä on suurempi voidaan ryhtyä puhumaan suurista asioista. Niin, jatketaan, jos rikollisuuden vastustaminen on mielisairasta niin ehkä tulisi arvioida omia arvoja uudelleen. Minä olen kirjailija ja monijumalainen pakana, te ette vain ole kohdanneet kaltaistani aiemmin. Minä kirjoitan saagoja ja riimuja ja yhteiskunnallisia aiheita. Minä vain kirjoitan ja muut ihmiset saavat tehdä omat johtopäätöksensä sen suhteen ja arvioida itse niiden mielekkyyttä, järkevyyttä ja viisautta jos tahtoo arvostella ajatuksia. Minä tiedän satuni saduiksi ja niiden arvot ja sisällöt tärkeiksi. Usko on niissä esiintyvissä arvoissa. Yhteiskunta on yhteinen joten sen asiat ovat yhteisiä ja yhteisellä vastuulla joten se ei ole jonkun muun vastuulla pohtia yhteiskuntaa koska se on yhteinen. Jos näin ei olisi niin mitä tekisimme demokratialla kun yhteiskunta olisi jonkun muun vastuulla. Tämä on myös tasa-arvon, ihmisoikeuksien, vapaan ja avoimen yhteiskunnan arvoja mihin sisältyy sanan, uskon ja mielipiteen vapaus. Jos et jaa näitä arvoja, mitä kannatat. Tosin itse en usko tasa-arvoon vaan siihen että ihmisillä tulee olla sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ja rodusta huolimatta samat oikeudet mitkä ansaitaan yhteiskunnallisten asioiden mukaisesti. Kannatan myös sitä että reserviläiset saisivat omistaa ja pitää halluussa julkisilla alueilla kahta pistoolia mutta kainalokoteloissa piilossa jos he niin tahtovat mutta ei päihtyneenä ollessa. Ja ottakaa huomioon että se että kristityt on tehnyt joskus muinaishistoriassa hirmutekoja niin se ei oikeuta nykypäivän muslimi raiskaajien ja rikollisten tekoja nykypäivänä vaan sitä tulee vastustaa loppuun asti. Tämä tietenkin pohjautuu minun arvoihin ja tietoihini, sinun omiisi. He puhuvat kuinka muslimit ovat naisten oikeuksien edellä kävijöitä, se piti paikkaansa ehkä 1400 vuotta sitten mutta ne oikeudet eivät ole kohentuneet ja kehittyneet sen jälkeen, ja kun ne on kirjoitettu heidän kirjaansa niin niitä ei voi muuttaa sillä he kokevat kirjansa Jumalan sanana, mitä ei saa sivuuttaa eikä muuttaa. Kansalaisoikeudet tulisi sitoa kansalaisuuteen ja kansalaisuuden saamisen ehtoja tulisi tiukentaa siten että se tulisi aidosti ansaita eikä sitä annettaisi kevyin perusteluin. Turvapaikanhakijat ei saisi äänestys oikeutta eikä kansalaisuutta eikä siten kansalaisoikeuksia. Mutta he voivat ansaita kansalaisoikeuksia ansioillaan, kannuksillaan. He jotka ovat onnettomia usein vuotavat myrkkyään heihin jotka ovat onnellisia. Jos tapat kostaaksesi, vapautat uhrin kärsimyksestä minkä tahdot tuottaa kostollasi, joten älä kosta tappamalla. Muista se. Muista myös että voit jättää oikeuden jakamisen kuoleman jälkeisenä, he päätyvät kiirastuleen missä hyvittävät tekonsa. Tämä jos et itse heille kosta, mutta jos jaat itse oikeutta, niin he eivät päädy sinua kohtaan väärin tekemisestä kiirastuleen sillä sinä jo hyvitit sen omin toimin. Niin se on. Ja muista että se mitä löytyy jalkojen välistä ei merkitse vaan se mitä löytyy korvien välistä. Elämänluoja Jumala on Jumalatar, jota mm wiccat palvelevat. Hän synnytti elämän. Muistan alun, kaiken alussa oli tyhjyys ja tähtipölyä mikä ryhtyi kiteytymään. Syntyi tähtipöly pyörteitä mitkä ryhtyivät tiivistymään ja pyörimään järjestyksessä lähentyen toisiaan saaden kiintopisteitä mitkä imivät materiaa puoleensa. Näistä pyörteissä syntyi planeettoja ja ne siirtyivät pikkuhiljaa tähtien vaikutuspiiriin ja ryhtyi pyörimään niiden ympärillä. Tämä prosessi kesti hyvin kauan. Rahanarvo on siinä miten ansaitset sen ja mihin käytät sen. Nyt olen kirjoittanut ajatukseni ja on aika palata maailmaan lovestani, lovi on ajatuksesi, kun vajoat ajatuksiasi, lankeat loveen. Ja sitten hän otti hiukan kotikaljaa ja söi makkaraa ja hapankaali. Istui takan äärellä ja joi oolongia ja luki kirjoja, sitten aikanaan hän meni vuoteelle ja ryhtyi nukkumaan. Huomenna olisi uusi päivä joten on nukuttava nyt.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa