Itse asiassa mulla ei ole minkäänlaista tietoa nykyisestä järjestelystä mutta kirjoitetaan tämäkin.
Kansalaisuuden saamiseksi tulisi maksaa 5 vuotta veroja palkkatyöstä tai yrityksestä ja suorittaa kansalaispalvelus sekä osata joko suomenkieli tai englanti millä tulee toimeen maassamme. Opiskelusta myös tulisi olla etua kansalaisuuden hakemiseksi. Henkilö saa oleskeluluvan niin kauan kuin käy koulua. Opiskeluajan voisi lyhentää veronmaksuajasta minkä kautta haetaan kansalaisuutta. Sitten kun hän olisi kansalainen; häntä koskisi samat velvollisuudet kuin muitakin kansalaisia, mistä olen jo aiemmissa kirjoituksissani kirjoittanut. Hän on näillä teoillaan osoittanut riittävästi halua elää normaalia elämää maassamme ja osallistua sen toimintaan; eli tekemään enemmän kuin moni muu suomessa syntyneistä. Mun käsitys suomalaisuudesta ja Suomen edusta ei ole välttämättä sama kuin joidenkin muiden käsitys suomalaisuudesta ja Suomen edusta. Olisi kysyttävä joiltain näistä ihmisiltä että mitä he ovat tehneet Suomen eteen? Juopotellut, käyttänyt huumeita, tehnyt rikoksia ja huudellut netissä ja ehkä jopa kadulla halventavia nimityksiä ihmisille jotka todennäköisesti ovat maksaneet sinun sossurahasi. Heidän läheisensä on ehkä tapettu ja raiskattu, tai heidät itsensä on raiskattu tai heitä on pahoinpidelty, sorrettu, alistettu, mikä on aiheuttanut heille pahoinvointia ja traumoja. Heitä ei tulisi auttaa? Heitä ei tulisi puolustaa? Heitä tulisi syyllistä, halveksia ja haukkua?
On tietenkin tunnustettava maahanmuuttajataustaisten rikollisuus ja heidän pahoinvointinsa. Tähän tulisi keksiä ratkaisu ja olen kehitellyt siihen kieli- ja kulttuurioppitunteja. Tämä tietenkin vain lapsille ja nuorille, mutta miksei myös aikuisille? Oppilaille opetettaisiin yhdellä oppitunnilla heidän kotona käyttämäänsä kieltä, jos he sitä tahtovat. Kutsun sitä kotikieleksi. Sitten olisi yhteisiä kulttuuritunteja missä opetettaisiin eri kansojen kulttuureista asioita. Niissä kerrottaisiin myös niistä asioista mitkä pohjautuvat uskontoon yms. Tällä kulttuurioppitunnilla voitaisiin korvata uskonnonoppitunnit; eli me emme suomalaistaisi ihmisiä ja pyrkisi murtamaan heidän identiteettiään ja kieltään suomalaiseksi sillä osa pahoinvoinnista ja ulkopuolisuuden kokemuksista johtuvat juuri siitä kun on kokemus siitä etteivät he kelpaa omana itsenään vaan tulisi olla sellainen kuin muut sanovat; etenkin sellaisia kuin kantasuomalaiset. Kokemus ettei ole omassa päätännässä oma itse, oma identiteetti ja elämä ja on kokemus ettei se kelpaa vaan se on väärin. Että ihminen on väärin ja vääränkaltainen. On vääränlainen ja ei hyväksytty koska on sellainen kuin on. Vastakkainasettelu. Kuten olen aiemmin kirjoittanut niin tähän liittyisi se kirjastojen kielivalikoiman laajentaminen, kirjojen käännytystyö jne. Antaisimme ihmisten elää omannäköistä elämäänsä ja antaisimme oikeuden puhua omaa kotikieltään ja lukea sillä kielellä kirjoja ja uutisia, ja että tahtoessaan he kirjoittaisivat kirjoja omalla kotikielellä ja ylläpitäisivät omia mediataloja yms. Tällä toiminnalla olisi myös epäsuora vaikutus moniin muihinkin kansoihin heidän kotimaissaan ja heidän kulttuureihin, sekä se muokkaisi maansisäistä kulttuuria maahanmuuttajien kieliryhmien sisällä.
Se on epäoikeudenmukaista jos henkilö, joka olisi maksanut veronsa suomeen meidän yhteiseen kassaan ja osallistunut yhteiskuntaamme, niin hänet karkotettaisiin maasta jonkin mitättömän rikkeen tai muun takia. Asia voisi olla niin että henkilö saa työskentelyluvan ja sen ajaksi oleskeluluvan mikä jatkuisi puolivuotta työttömyyden koittaessa; tässä ajassa mentävä uusiin töihin, perustettava yritys tai haettava kansalaisuutta jos se on mahdollista ehtojen täyttymiseksi.
Kooste: Veronmaksajalle oleskelulupa ja viiden vuoden verojenmaksun jälkeen mahdollisuus kansalaisuuteen kun suorittanut kansalaispalveluksen. Opiskelijalle oleskelulupa opintojen ajaksi, minkä kesto vähennetään veronmaksuajoista kansalaisuutta hakiessa. Kouluissa ryhdyttävä opettamaan henkilöiden kotikieltä sekä uskonnontunnit korvattaisiin kulttuuritunneilla.
Meidän ei tule opettaa kansallisuutta vaan kansainvälisyyttä.
Suomen Telluslainen