Kun päädymme maakunta järjestelmään niin jokaisella maakunnalla tulisi olla oma perustuslaki missä kuitenkin sanotaan että korkein valta kuuluisi Suomen eduskunnalle ja sen päätännälle. Tietyin reunaehdoin. Kansallinen eduskunta voi kumota maakunnan päätökset ja lait vain suurella enemmistöllä, vähintään 75 % pitää äänestää myöntävästi asian kumoamiseksi. Ja minkä tulee olla aidosti haitallista Suomen taloudelle ja luonnolle. Luonnonsuojelu toimet olisi pienemmän prosentin päättämisenä kuten 50% niin luonnolle haitallinen asetus, säädös, laki, määräys voidaan kumota tai estää tulemasta voimaan. Sotilastoiminta ja sen tarpeet tulisi taata. Julkisissa kouluissa pääopetuskieli Suomi. Maakunnasta tulee olla vähintään 25% luonnonsuojelualuetta, missä tulee olla suuria ja yhtenäisiä metsä alueita ja soita minne kukaan ei saa mennä eikä tehdä mitään metsänhoidollisia menettelyjä siellä. Se olisi lailla kielletty mitä ei voi kiertää tai kumota. Yksityiskouluissa pääopetuskieli voi olla mikä tahansa mutta suomea opetetaan kakkoskielenä. Sinne olisi säädetty saako edustaja olla sekä maakunnassa edustajana että kansallisessa eduskunnassa tai tämä jätetään maakunnan sisäiseksi asiaksi mistä äänestetään. Koulut, korkeakoulut ja muut palvelut tulee löytyä. Yksityisten ja julkisten palveluja määritellään. Yksityisyrittäminen tulee turvata ja säädettävä mitkä palvelut kuuluvat heille ja mitkä julkisille. Sitten näiden tiettyjen lähtökohtien jälkeen maakunnilla omaa lainsäädäntöä. Perustuslain tulee olla tietyt ehdot täyttävä mutta jättää jotain heidän käsiinsä. Sitten valtion perustuslain tulisi taata maakunnille oikeuksia ja tunnustaa heidän perustuslait oikeudellisiksi dokumenteiksi ja taata heille omaa valta joihinkin asioihin. Maakunnat voivat päättää mm verotus asioista, mitä palveluja tulee löytyä mistäkin kunnasta esim minkä kielisiä kouluja missäkin, terveydenhoidon palvelujen saatavuus eri kunnissa, tahtoisin antaa heille oikeuden päättää myös siitä rahoittavatko maakuntaveroista vieraskielisiä kouluja, onko käyttöhuoneita, onko kannabis laillista, oikeus päättää kieli asioista kuten pakkoruotsista, millä kielellä palveluja, mitkä virallisia kieliä, Suomen kielen asema tulisi kuitenkin taata, ainakin kakkoskielenä joillekin. Eli kohtuu laajat oikeudet. Maakuntakeskusten palveluista, kouluista, terveydenhoidosta, kulttuuri asiat ja muut aiemmin maakuntakeskuksille määritellyt asiat tulee löytyä maakuntakeskuksesta. Meidän tulee myös päättää mikä on maakunnan korkeimman päättäjän titteli, kuvernööri? Pormestari? Jaarli? Kreivi? Ruhtinas? Vastauksen tulisi löytyä Suomen omasta kielestä ja historiasta eikä lainsanana.
Suomen Telluslainen