Kansainvälinen Kulttuuri; Kansainvälinen Suomi

Kansainvälinen kulttuuri, kansainvälinen Suomi.

Kaikki alkaa lapsuudesta, eli Lapset jotka suoriutuvat peruskoulusta saavat kahden viikon junakortin ja valtion ylläpidon hotelleissa ja hostelleissa missä tarjotaan myös ruuat. Eli he voivat matkailla suomessa junalla kahden viikon ajan miten vain tahtovat.

Kun henkilö käynyt toisenasteen, eli ammattikoulun tai lukion; hän saa 18 vuotis syntymäpäivä lahjaksi mahdollisuuden ottaa 5000 euron valtion takaaman matkalainan, eli 5000 euroa millä hän voi matkata euroopassa tai maailmalla sillä rahalla.

Kun henkilö suorittaa kansalaispalveluksen, kuten siviilipalveluksen, niin siihen liittyy avustuspalvelus ulkomailla nälänhädän tai muilla kriisialueilla missä he näkevät ja kokevat hädän ja kärsimyksen mikä ihmisiä vaivaa kriisinalueilla. Se antaisi perspektiiviä mitä verrata Suomeen.
Armeijassa on kansainväliset joukko-osastot, missä voi palvella eri kielellä kuin suomeksi ja henkilö voi hakeutua rauhanturvatehtäviin sen jälkeen tai sitten perustamme oman avustusmuodon mihin voisi liittyä tämän siviilipalveluksenavustustyön suojelemistehtävä. Kansainvälisissä joukko-osastoissa voi palvella myös ulkomaalaiset ihmiset, jotka saavat kansalaisuuden suoritettuaan palveluksen. He voivat edetä urallaan kansainvälisissä joukko-osastoissa ja niiden hierarkiassa tiettyyn pisteeseen asti omien ansioidensa mukaisesti. Uralla eteneminen vaatii parempaa suomen kielen taitoa kuin normi sotilaalta. Kansainvälisissä joukko-osastoissa voi palvella niin ulkomaalainen kuin suomessa syntynyt joka tahtoo palvella eri kielellä kuin suomella. Henkilöt myös väistämättä oppivat suomea jossain määrin kun kuitenkin elävät suomalaisessa varuskunnassa. Suomen kielelle voisi olla myös erillisiä kursseja armeijan yhteydessä, kuten myös muillekkin kielille missä voi suomen kieliset opiskella esim saksalaista, englantilaista tai ranskalaista sotilaskieltä. Ja tällöin meillä olisi myös reserviä ulkomailla jos sota syttyisi ja heidät kutsuttaisiin palvelukseen. Nytkin on ulkomaisia joukkoja esim ukrainassa ja muissa maissa joissa soditaan. Meillä vain olisi jo pohjapalveluksen suorittaneita henkilöitä mitkä voisivat tahtoa tulla taistelemaan jos kutsu käy. Tavat, kieli ja kaikki muu tarvittava olisi jo halluussa kun tulisivat puolustamaan suomea.

Ulkomaalaistaustainen ei voi olla suomalainen mutta hän voi olla Suomen kansalainen. Ja henkilön kanssa tulee kyetä keskustelemaan hänen taustoistaan ilman että keskustelu koetaan rasistiseksi. Meidän tulee myöntää ja tiedostaa että tämä henkilö on ulkomaalaistaustainen ja pystyä kysymään ja keskustelemaan siitä. Se että siitä keskustelee ja tiedostaa sen ja kyselee siitä ei tarkoita että olisi rasisti tai syrjisi sen pohjalta. Olisi selkeää mikä on totuus asioista. Me tiedostamme mitä he ovat ja hyväksymme heidät siitä huolimatta ja kyselemme koska kiinnostaa. Kunhan henkilö noudattaa lakia ja on hyödyksi, muulla ei sinänsä ole mitään merkitystä.
Suomessa opiskellaan suomeksi käyttäen suomen kieltä. Toinen kieli voi olla mikä tahansa kieli, kuten saksa, somali, ranska, viro, norja, ruotsi, venäjä, ukraina, kiina, japani, arabia, esperanto, espanja, portugali, englanti, hindi, Heprea, latina, Vietnam, thai tai jokin muu. On myös oppilaitoksia missä pääopetuskieli voi olla jokin muu kuin suomi mutta suomea tulee opettaa sjlloin kakkoskielenä.

Kulttuuriopistossa opiskellaan Suomen kuin muidenkin maiden käsitöitä, ruuanlaittoa, kieltä ja muuta kulttuuria. Täällä eri kansallisuudet kohtaavat ja viettävät aikaa toistensa kanssa ja tekevät ruokaa, käsitöitä ja viettävät aikaa toistensa kanssa. Erityisesti voisi sopia naisille ja vanhuksille. Miehille omat ryhmät ja muita töitä, autonlaittoa, korjaamista ja huonekalujen ja metalli töiden tekoa.

Työllisyydestä seuraavaa.

Mieluummin töissä ulkomailla hankkimassa kansainvälistä työkokemusta, tietoa, taitoa ja kansainvälistä kulttuuria ja meidän tehtävä on luoda maa minne tahdotaan palata työskentelemään ja yrittämään ja tekemään tutkimusta.

Turusta tulee luoda suomalaisen tieteen, kulttuurin ja sivistyksen kansainvälinen pääkaupunki missä oopperaa, balettia, teatteria, kansainvälisiä suuria orkeakouluja minne tahdotaan tulla ulkomailta ja Suomen sisältä opiskelemaan. Konsertti halleja, suuria ortodoksi, katolilaisia ja protestanttisia kirkkoja, aitoja moskeija rakennuksia, uutta ja modernia arkkitehtuuria, majesteettia taidenäyttely rakennuksia, baletti ja ooppera rakennuksia ja muita hienoja rakennuksia. Mallia katsottaisiin niin Aasiasta, Amerikasta kuin Euroopasta. Turussa olisi laillista kasvattaa, pitää hallussa, myydä, ostaa ja käyttää kannabista ja khatia. Turusta suorat junayhteydet Pori, Tampere ja Helsinki. Turusta olen kirjoittanut tänne aiemminkin. Löytyy ehkä Turku osioista kun täytyy näitä tägejä tai jotain laittaa näihin kirjoituksiin.

Perustaa uusi televisio kanava ja mediapalvelu missä uutisoidaan eri kansojen uutispalveluja mitä sitten näytetään televisiossa ja käännetään nettisivuille suomeksi. Näytetään eri kansojen perinteisiä saippuaooppera ohjelmia, kuten Suomessa Salkkarit, Englannissa Emmerdale, Yhdysvalloista kauniit ja rohkeat, samankaltaisia ohjelmia Ranskasta, Venäjältä, Espanjasta, Portugalista yms.

Kirjastoihin eri kielisiä kirjoja.

Kaikki edellä oleva voi vaatia kulttuurin ja ajattelutavan muutoksia. Ainakin joidenkin kohdalla.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa