Kansalais/kulttuuriopisto

Kansalaisopisto, Kesäopisto, Perheopisto, kulttuuriopisto.

Kulttuuri ja sivistystyön opisto tavallisille kansalaisille.
Tulisiko kansalaisopisto nimetä uudelleen kulttuuriopistoksi vaiko tulisiko perustaa uusi erillinen opisto mikä keskittyisi kulttuurin opetaamiseen, niin vieraan kielen ja kulttuurin kuin käsitöiden kulttuuria? Oli miten oli mutta tämä kansalaisopisto on kansalaisille suunnattu kulttuuriopisto. Kansalaiselta kansalaiselle.
Kansalaisopiston palvelut olisi nuorille ja opiskelijoille ilmaisia. Valtio maksaisi opettajalle opetuksesta. Vanhemmat maksavat oman opiskelunsa, sekä vanhemmat voivat mennä perheensä kanssa opiskelemaan eri asioita, kuten kieliä. Eli perhe voi esimerkiksi mennä yhdessä opiskelemaan espanjaa, italiaa, ranskaa, saksaa tai jotain vastaavaa. Isä mennä poikansa, tai miksei tyttönsä kanssa puutyökurssille, vanhemmille ihmisille senioritoimintaa ja perustaa heille työpajan missä voivat kutoa sukkia ja mattoja ja tehdä muita käsityö kulttuuria jotta se jatkuisi ja säilyisi. Kurssille tai ryhmään voisi osallistua myös nuoret jotka sitten viettävät samalla aikaa vanhempien senioreiden kanssa ja saada elämänohjeita yms. ja seniorit saavat seuraa.
Kulttuuriopistolla olisi aktiivisia käsityökursseja ja ryhmiä missä he kerääntyvät kutomaan mattoja, sukkia, lapasia, vaatteita, valaamaan astioita, tehdä kahvikasseja, himmeleitä ja muuta vastaavaa mikä kuuluu käsityö kulttuuriin.
Kieliasioihin liittyviä asioita olisi lehtiä, kirjoja ja niihin omia ryhmiä. Tavoite olisi että seuraavia kieliä olisi mahdollista opiskella, espanja, kreikka, italia, ranska, saksa, englanti, japani, islanti, kiina, hindu, venäjä, viro, ruotsi, ukraina sekä näiden kansojen kulttuureista eri asioita ja tietoja. Voi olla myös muita kieliä ja kulttuureja.
Käsityö pisteitä ainakin puutöiden osalta olisi huonekalujen valmistus, kitarat, koristeet. Sitten toisetetaan uudelleen; saven valamispajoja, astioiden valmistaminen ja maalaaminen, matonkutominen, vaatteiden kutominen ja muita käsitöitä mitkä luovat kulttuuria ja monipuolistavat ja ylläpitävät sitä. Voi olla myös eri kansojen kulttuurikäsitöiden valmistamista mitä tehdään perinteisesti muissa maissa kuin Suomessa. Tämä on rikastamista.
Filosofian kursseja ja ryhmiä.
Historian kursseja ja ryhmiä missä käsitellään valtakunnista, sodista, henkilöistä ja muista asioista minne henkilöt joita asiat kiinnostavat voivat mennä sinne pitämään ryhmää tai muuta vastaavaa kurssia pitämään.

Taidemaalaus ja muita taide alojen kursseja ja ryhmiä.

Musiikin soitto kursseja.

Myös tähtitiede ja muita tieteen alan kursseja ja ryhmiä missä he voivat tavata ja kasata tietojaan toisten maallikoiden ja muiden asioista kiinnostuneiden kanssa.
Idea on rakentaa kulttuuria, säilyttää kulttuuria sekä tukea kansankulttuuria ja rikastaa sitä. Voi olla myös ulkomaiden käsityökulttuurin kursseja ja kokoontumisia. Ja tietenkin vieraiden kielien että niiden kulttuuria ja hekin kokoontuvat tietyin väliajoin yhteen ylläpitämään kielitaitoa sekä jakamaan ajatuksia ja kulttuuria. Voisi myös järjestää pienimuotoisia arkkitehtuuri kursseja ja talon pohjapiirustusten opiskelua että jos joku tai jotkut tahtovat oppia miten tehdä pohjapiiirrustukset sekä suunnitella oman kotinsa niin tähän tulisi olla mahdollisuus.

Kansalaisopistojen palveluiden kehittäminen.
Nuorille ja lapsille ilmaisia. Vanhemmille ja muille aikuisille maksaa jonkin verran. Valtio tai kunta maksaa nuorten ja lasten opetuksen. Olisi myös harkittava että opiskelu olisi kaikille ilmaista ja valtio tai kunta maksaisi opettajalle palkkion opettamisesta.
Aikuiset voivat ilmoittautua opiskelemaan lastensa tai koko perheen kanssa jolloin he opiskelevat keskenään tunneilla. Esimerkiksi jos on lomamatka suunnitteilla niin voivat opiskella kieltä jo ennalta.
Oltava kieliopiskelua ja muita opiskelu aiheita mitä on tarjolla.
Mietittävä olisiko kansalaisopintojen opettajien uutta ammattinimikettä minkä saatuaan saa valtiolta tai kunnalta palkkaa opetuksesta.
Kielet ainakin venäjä, kiina, japani, arabia, saksa, puola, ranska, italia, espanja, portugali, kreikka, viro, norja, ruotsi, tanska, ukraina, englanti, viittomakieli. Tai mitä nyt vain on tarjolla ja mahdollista toteuttaa. Ainakin viittomakielen opiskelun tulee olla ilmaista kuten myös muut kommunikaatio keinot kuin puhe ja ääni keinot.
Muita palveluja, puuseppä, huonekalu, metalliseppä, koruseppä, taidemaalaus, veistos, valaminen, savimuotoilu.
Kulttuuriopiston tuotteita myydään Kannus-Kauppaketjussa. Kauppaketjuja myös ulkomaille sekä suurempiin kaupunkeihin.
Onko senioripalvelu sellainen että henkilöt tulevat käsityöpajalle omaan tilaan missä he saavat kahvia, teetä (samovaari) ja päivän ruuan ja he kutovat sukkia, paitoja, housuja, ponchoja, mattoja tai mitä nyt tahtovat ja he saavat siitä maksua sukkaa kohtaan. Samalla he saavat sosiaalisia tilanteita sekä tekemistä sekä vähän rahaa tekemisestään. Näitä sitten myydään Kannus-kaupassa. Kulttuuriopiston toimintaan voi tulla myös nuoria ja mielisairaille omia kursseja ja työtoimintaa mitä sitten laitetaan kannus-kauppaan myyntiin.
Kansalaiselta kansalaiselle.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): ajatuksia, ideat, Kannus, kansalaisoikeudet, koulu, kulttuuri, kulttuurikeskus, kulttuuriopisto, kulttuuritilat, Kunniakulttuuri, laki, opetus, Pohjoinenvaltakunta, Pohjola, PyhätPaikat, riimu, Telluslaisuus, Yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa