Seuraava suuri tuho mistä kerrotaan vain mytologioita kymmenien tuhansien vuosien päästä ihmisten keskuudessa on ydintuho mistä selviää vain osa ihmisistä. Meidän tulee varautua tähän ydintuhoon ja sotaan rakentamalla ydinsuojia, opetella viljelemään maata, opetella ampumaan ja metsästämään, puhdistamaan vettä, opetella kalastamaan jotta selviämme tästä tuhosta. Opetellaan yrttien lääke käyttö sekä hunajan tuotanto ja ottakaa selvää ydinsäteilystä ja keinoista selviytyä siitä. Te ette tarvitse minua henkilökohtaisesti ohjaamaan toimintaanne. Kirjoitan vain ajatukseni tänne mistä voitte ne lukea ja tehdä päätelmät. Annan vallan teille, en ota sitä itselleni. Kerron vain nämä asiat teille, annan tiedon teille ilmaiseksi. Te päätätte mitä sillä teette. Älkää antako rahojanne johtajille tai muille yksityis ihmisille kuin tietäjille palkkioksi palveluista tai hänen myymistä riimukirjoituksista ja muista palveluista sillä he omistautuvat tälle yhteisön palvelemiseen ja hänenkin tulee saada ruokaa. Voitte myös rahoittaa seurahuoneita tai temppeleitä ja niiden toimintaa ja sijoittakaa rahanne näihin maailmanlopun valmistus paikkoihin että kun aika tulee voitte paeta kaupungeista turvapaikkoihin. Ne voivat olla paikallisen yhteisön yhteisiä paikkoja missä turvalliseen aikaan käydään kesäisin viljelemässä ruokaa yms. Voitte tietenkin rahoittaa seurahuoneita ja temppeleitä ja Tietäjien toimintaa mutta älkää antako kenellekään henkilökohtaisesti rahaa kuin köyhille, nälkää ja janoa näkeville sekä tietämille heidän palveluista yms. Meidän uskossa on sellainen käsite kuin ihmiskunnan karma mihin voimme vaikuttaa vain omalla toiminnalla vaikuttaen niin omiin kuin muidenkin tekemisiin. Vaikutamme ihmiskunnan karmaan omalla karmalla. (Karmalle voitaisiin keksiä oma pohjoinen nimitys.) Emme mahdollista tai anna muiden tuottaa pahaa karmaa maailmalle sillä me elämme yhdessä täällä joten estämme muita tuhoamasta tarpeettomasti luontoa, ympäristöä, metsiä, eläimiä, hyönteisiä sillä me kaikki olemme vastuussa kaikesta. Maailma tulee siksi miksi me sen luomme ja samalla luomme omaa karmaamme. Luomme maailman ja karmamme ja karmamme luo ihmiskunnan karman. Maailma on heijastus meistä ja meidän karmastamme ja meidän karmamme heijastuu maailmaan. Maailma, meidän oma elämä ja meidän oma ja ihmiskunnan karma on heijastus meistä ja meidän teoista. Vain kantamalla vastuun ihmiskunnasta ja maapallon eri elämänmuodoista voimme pelastaa ihmiskunnan ja monia muita elämänmuotoja ydintuholta tai muulta tuholta. Maapallon nimi on Tellus, yksijumalistamme, teet pahaa maapallolle ja sen elämälle, teet pahaa jumalatar Tellukselle. Meidän oman karmamme avulla voimme siirtyä seuraavaan paikkaan jolloin pelastumme tämän paikan tuholta ja kohtalosta kun taas he jotka aiheuttavat tarpeetonta tuhoa vain rahan, markkinoiden ja työpaikkojen puolesta jäävät tämän tuhon keskelle elämään kuolleelle planeetalle kunnes auringon räjähtäminen lopettaa sen kaiken ja he tuhoutuvat olemassa olosta eivätkä ole missään olemassa tai en tiedä varmasti mikä heitä sen jälkeen odottaa. Eri planeetat ovat eri todellisuuksia missä on omat olemassa olon muodot kuten ruumis, kaasu, henki, sähköenergia yms ja minkä kautta vapautuu eri kerroksista itsestään. Vähän kuin kuorisi sipulia; yksi kerros kerrallaan. Yksi ruumis, yksi olomuoto kerrallaan. Maapallolle jää tämä lihallinen ruumis ja seuraavassa taas luovutaan jostain muusta olomuodosta yms. En tosin tiedä onko kulku kauemmas auringosta vaiko lähemmäs sitä? Onko aurinko kiirastuli mistä vapauduttuaan henkilö lähtee syntymään pois päin auringosta seuraaville planeetoilla seuraaville todellisuuksille? Vai onko aurinko portti toiseen maailmankaikkeuteen ja sen räjähtäessä vie koko aurinkokunnan mukanaan seuraavaan paikkaan? 🤔 Ajatusleikki vaiko Totuus. En tiedä. Totuus kuitenkin voi olla mitä tahansa mihin vain haluaa uskoa. Voiko ihminen altistaa itseään joillekkin jolloin sietokyky asiaa kohtaan kasvaa kuten säteily yms? Ja olisiko ihmisen selviytymisen kannalta järkevää elää vähemmän hygieenisesti jolloin vastustuskyky kasvaisi sukupolvien myötä?
Suomen Telluslainen