Hän, Jumalasi, saarnasi ja julisti, Mooses hengitteli palavan pensaan savuja ja silloin Jehova ilmestyi hänelle, sen roomalaiset ja juutalaiset jättivät kertomatta, sillä pensas oli kannabis pensas minkä savu, kukinto, lehdet ovat pyhiä ja Jumalaisia mikä on ihmiselle tarkoitettu päihteeksi, lääkkeeksi ja rukouksen ja rituaalien tehosteeksi ja luo yhteyden parhaillaan Jumaluuksiin. Joka sitä polttaa, tuntee Totuuden ja uskoo siihen. Alkoholi on kirkon myrkkyä minkä avulla he saavat ihmiset lankeamaan heidän syntinsä jotta koskisivat itsensä pahoiksi ja syntisiksi jotta lankeaisivat moraalittomuuteen ja kääntyisivät heidän Raamatun puoleen. Silloin olette saaneet jumalten suosion kun raha, valta ja kulta ei sinua ohjaa tai kiinnosta. Teet toki työsi sillä yhteiskuntamme sitä tarvii. Raha on vain pakollinen paha millä maailma pyörii. Laita raha töihin itsellesi ja ole siitä tarkka ja pyri rikastumaan. Ole kunniakas ja jalo rahan käytössä ja tienauksessa. Älä sorru häpeään ja petokseen rahan vuoksi, silloinkin saat jumalten epäsuosioon ja epäonni tulee sinua ja läheisiäsi kohtaamaan. Elät hetken makeasti mutta millä hinnalla? Älä kiinny rahaan, valtaan, mammonaan, se tulee osaksesi ja se katoaa luotasi. Nauti katoavasta hetkestä. Ansaitse rahasi kovalla työllä ja laita se sitten tekemään työtä sinulle ja kasvattamaan itseään. Raha on työläinen joka käy töissä ja palaa kotiin kun työ on tehty. Se on myös kuin kiertolainen joka kiertää siellä täällä mutta aikanaan hänkin löytää kotiin. Laita se töihin sinulle. Rakenna sille hyvä koti. Muistakaa myös että vanhan testamentin Jumala on Jehova nimeltään ja hän on vanhan testamentin Jumala ja Yeshua on uuden testamentin Jumala ja hän on Jehovan Poika ja Jehovasta lähtöisin mutta hän ja Jehova ei ole yksi ja sama vaan Yeshua on Jehovasta lähtöisin muttei ole yhtä hänen kanssaan vaan hänen poikansa jolla on oma tahtonsa ja mielensä mikä on riippumaton Jehovan, Isänsä, tahdosta kuten sinäkin ja sinun poikasi, hän on sinusta lähtöisin muttei sama kuin sinä. Hän on lähtöisin sinun siemenestä muttei ole sinä vaan hänellä on oma tahtonsa ja hän on riippumaton sinusta ja sinun tahdostasi ja hänen omaa tahtoaan tulee kunnioittaa. Sinä et päätä hänen elämästä, uskosta, kohtalosta vaan se on hänen vastuulla. Voit opettaa ja kertoa uskostamme mutta hän itse tekee päätöksen..sen tulee lähteä henkilöstä itsestään jotta usko olisi tarpeeksi vahva. Myös tytöilläsi ja vaimollasi on oma tahtonsa ja kohtalonsa minkä he saavat itse määritellä ja mitä tulee kunnioittaa. Antakaa heille vastuuta ja saattakaa heidät vastuuseen. He saavat päättää elämästään ja sen valinnoista itse ja kantavat siitä vastuun. Älkää arvostelko heidän valintoja. Voitte toki neuvoa ja kertoa asioita aiheisiin liittyen jotta he tietävät mistä on kyse ja he tekevät niiden pohjalta omat päätökset ja valinnat. Tämä että Jehova ja yeshua ei ole yksi ja sama todistaa että on olemassa monta jumalaa. Raamattu kertoo kahden eri Jumalan Saagat ja riimut ja on itsessään todiste monijumalaisuuden puolesta kun unohdamme Sauronin valheet. Sauron on illuminating johtaja ja moni johtaja on heidän taskussa. Vahva yksijumalaisuus usko on johtolanka siitä ketä henkilöt palvelevat, eivät he itse sitä välttämättä tiedä mutta me tiedämme. Älkää lähteekö heidän matkaan jottette eksyisi heidän joukkoon. Nimetkää lapsenne ja itsenne riimujen nimillä ja perinteisillä nimillä joilla teette eron ja vapauden Sauronista ja sen kulttuurista ja perinteistä. Nimen voi siten kirjoittaa joko kirjoittamalla riimun tai sitten nimi voi olla riimujennyhdistelmä riimusidonnan yhdistelmä. Tällöin on yhdistettävä jokin merkki tai ilmaista jotenkin muuten että kyseessä on nimimerkki. Te saatte sen itse luoda, en lähde liikaa neuvomaan teitä jotta teilläkin olisi pohdittavaa. Annan vain suuntaviivat ja osoitan tien suunnan pelastukseen ja vapauteen ja oikeuteen elää elämää vapaasti. Avioliittoihin, häihin, jouluun, syntymäpäiviin eikä hautajaisiin kuulu alkoholi tai muut päihteet joten älkää niitä käyttääkö näissä juhlissa. Teidän tulee perustaa valtakunta, olkoon sen nimi valtakunta ja palvelkaa sitä ja edistäkää sen ja luonnon asiaa. Järjestäkää sen yhteiskunnat uskomme oppien mukaisesti sen mukaisesti mitä on kirjoitettu. Antakaa ihmisten pitää uskonsa elleivät he uhkaa ja saarnaa meitä ja valtakuntaa vastaan. Jos niin käy niin karkoittakaa saarnaajat ja heidän seuraajansa. Suojelkaa itseänne ja niiden uskoa jotka eivät uhkaa meitä. Kun ryhdytte rakentamaan valtakuntaamme niin aloittakaa ajanlasku nollasta ja käyttäkää sitä uuden ajan alkuna symboloiden nykyisen maailman järjestyksen loppua lopun ajan loppua ja uuden ajan syntyä. Käyttäkää riimukalenteria minkä olemme teille antaneet ja noudattamaan sitä. Juhlistakaa eri Arjalaisten perinteiden juhlia ja viettäkää arkikekriä joka viikko.
Te voitte nimetä nämä saarnat miksi tahdotte sillä se jää teidän tehtäväksi kun kasaatte Saagat ja riimut yhtien kansien väliin sillä minä en niille nimityksiä keksi. Sen tulee kummuta Arjalaisten Uskomme Perinteistä. Voi olla etten itse koskaan pääse näitä kirjaksi asti saattamaan mutta jatkan kirjoitustyötä niin kauan kuin elän. Ehkä tuo sinetöi kohtaloni valheiden ja Sauronin palvelijoiden. Olkaa varovaisia ja valmistautukaa Uskon Pyhään Sotaan.
Suomen Telluslainen