Kulttuurikortti ja Sovellus

Kirjastokortin laajentaminen kulttuurikortiksi. Enemmän palveluja ja muita. Jos sillä pääsisi museoihin ja muualle ja se pitäisi leimata niin saisi pidettyä lukua kävijöistä. Tämä tietenkin vaatisi rakenteiden perusteellista muutosta ja asioiden määrittelyä. Tällöin täytyisi perustaa jokin suurempi kansallinen kulttuuri toiminta. Kirjastojen palvelut tulisi yhdistää yhden kansallisen hallinnon alaiseksi, mikä tietäisi kuluja ja työtä. Alkuun maakunta ja sitten yhdistää muuhun Suomeen ja sen kirjasto ja sen eri kulttuuri palveluihin. Kortilla pääsisi taidenäyttelyihin, museoihin, voisi lainata kirjoja. Mutten tiedä miten kirjojen lainaaminen jos yksi kortti ja käy lainaileen maakunnan ulkopuolella niin miten kirjan palautus? Tähän tulisi perustaa oma toimielin joka huolehtisi kirjojen kulusta maakunnittain. Kirjat ja muu voisi liikkua junilla, Matkahuolto tai posti. Olisi kirjasto virkailija ja sitten työnkuva joka huolehtii kaukolainailusta. Myös Internet palvelujen kehitystyötä ja kansallisen yhteisen kirjojen tietopankin mistä selailla. Tämäkin vaatisi oman työnkuvan.

Kulttuurisovellus missä kartta ja tapahtumia. Tämäkin voisi olla kansallinen. Ominaisuus mistä voisi vain painaa klikkiä että lähimmät tapahtumat ja se selailee eri tapahtumat ja kulttuurikeskukset kuten museot ja taidenäyttelyt. Se voisi myös lähettää ilmoituksen, eli mainoksen puhelimeen kuten YouTube ja muut jutut tekevät. Tämäkin maksaisi. Turisteille ja paikallisille hyödyllinen. Kulttuurisovellus.

Kulttuurikortissa voisi olla myös kahvila, ravintola ja grilli alennuksia. Sovellus mainostaa lähitapahtumia ja ravintoloita ja kahviloita jotka maksaneet pienen summan palvelusta. Niissä voisi käydä tarkastaja tai jokin mikä hyväksyy tai hylkää tarjouksen. Sovelluksessa kahviloista ja ravintoloista kuvaus paikasta, sen palveluista ja ehkä kuva ulkoa ja sisältä. Kahvit voivat lähettää reaaliaikaisia alennuksia palveluista kun tahtovat asiakkaita. Voi lähettää esimerkiksi mainoksen sovelluksen kautta että nyt tunnin ajan kahvi ja jäätelö alennuksessa tjv. Mikä pimpauttaa kännykkään etusivulle mainoksen reaaliajassa. Olisi myös tietoja ruuhka ajoista ja muusta. Myös asiakkaiden kommentteja ja arvioita voisi lukea. Näitä on jo netissä mutta tämä toimisi osana tätä laajempaa hanketta ja tämä olisi sovellus puhelimessa sekä sovelluksen tukena kortti minkä palvelut myös hyödynnettävissä sovelluksella. Kulttuurisovelluksen tulisi olla monella eri kielellä, ainakin englanti, saksa, italia, viro, ruotsi, Latvia, Liettua, japani ja niiden kirjoituksella. Tai keitä täällä käy ja ketä tänne halutaan.

Olisi perinteinen ilmainen kirjastokortti, sitten laajennettu kulttuurikortti missä kuukausi maksu millä voi käydä eri kulttuurikohteissa sekä lainata kirjoja. Kulttuurikortilla laajemmat oikeudet ja palvelut mitä voi hyödyntää. Mieleni tahtoo antaa ajatusta vieläkin laajemmasta yleisestä kansalaiskortista millä vielä laajemmin palveluja ja mikä vielä monipuolisempi. Uimahalli, bussi, lähijuna, kirjasto, muu kulttuuri, jotkin yleiset tapahtumat, alennuksia. Kultturikortteja voisi myydä hotelleissa turisteille tai antaa kaupan päälle jos valmismatka. Kulttuurikortti voisi olla maakunnallinen. Nämä kirjasto, kulttuuri ja kansalaiskortit voisi olla myös sovelluksia mistä voisi myös hallinnoida ja käyttää niitä. Tai sitten kortti on yksi ja sama mutta sen muotoa voi muuttaa ostamalla sille eri palveluja, eli yksi ja sama kortti voisi olla perinteinen kirjastokortti, jos ostaa sovelluksessa sen kulttuurikortiksi niin se päivittyy kulttuurikortiksi ja sen voi päivittää myös ostamalla kansalaiskortti päivityksen. Sovelluksesta ostetaan kortin palvelut ja tason. Kortti voi olla joko kirjasto, mikä ilmainen, kulttuurikortti, mikä maksaa jonkin verran tai kansalaiskortti mikä kallein. En tiedä olisiko suosittu mutta sen palveluja voisi itse säätää ja päivittää sovelluksen kautta. Sitten turisteille omat mitkä voisi toimia myös muistona matkasta joten kortin tulisi olla kaunis, Tyylikäs ja elegantti yksinkertainen ja simppeli missä näkyy vuosi.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa