Elämänlanka

Jumalat, myös Jehova, ovat antaneet Taivaallisen Riimun ihmiskunnalle että uskossamme kuuluu luovuttaa verta säännöllisesti jos veri sellaista mikä kelpaa. Myös siittiöitä tulee käydä luovuttamassa sekä elimiä tulee luovuttaa kun se on mahdollista. esim viimeistään silloin kun kuolee tulee luovuttaa elimiä tarvitseville sekä saa vastaanottaa verta, elimiä tai siittiöitä jos itsellä tarve. Olkaa avuliaita yhteisöillenne missä elätte. Muistakaa lähimmäisrakkaus ja se oppi että jaettu taakka on kevyempi taakka. Äänestäkää ja täyttäkää kansalaisvelvollisuutenne arvojemme pohjalta. Muokatkaa yhteiskuntaa elämäntapamme ja arvojemme mukaiseksi siten että me saamme elää niiden mukaisesti. Olkaa yhtä luonnon kanssa ja edistäkää luonnon etua päätöksissänne ja teoissanne. Osallistukaa luonnonsuojelu työhön ja työskennelkää luonnon eduksi ja hyväksi kaikin keinoin. Olkaa avuliaita ja hyvä maineisia ja oikeudenmukaisia. Olkaa uskollisia ja rohkeita Sotilaita. Sijoittakaa, säästäkää ja tehkää töitä, eläkää ja nauttikaa maailmasta kun vielä olette täällä. Te ette ole maailmasta mutta te elätte maailmassa, sitä emme voi, emmekä halua muuttaa vaan me haluamme elää. Matkailkaa ja nähkää maailmaa. Harjoittakaa uskoamme ja lukekaa riimuja ja saagoja kunnes on aika. Eläkää elämäntapamme ja arvojemme mukaisesti ja pitäkää tämä saarna elämänlankananne mitä noudatatte. Tässä on kaikki olennainen kätkettynä Riimuin. Tämä on elämänriimu. Kuten heille vuori saarna meille tämä on elämänlanka, yhtä tärkeä meille kuin heille heidän saarnansa.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): järki, laki, riimu Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa