Kerron omasta Kekristäni miten sitä vietän. Minä vietän Kekriä joka viikko perjantai-illasta sunnuntai-aamuun.
Hyvää Kekriä!
Sitä vietettiin myös arkisin eli kutsun sitä arkikekriksi. Kekkerit ilmeisesti juontuu sanasta kekri koska suuren vainon aikaan se häivytettiin kutsumalla sitä kekkereiksi sekä alkuperäinen kekri syksyisin muutettiin vain pyhäinpäiväksi jotta sen alkuperä unohtuisi ja korvautuisi toisella. Meitä kansanuskoisia on vielä maailmassa jotka emme kuulu kansankirkkoon emmekä usko kirkkoon ja sen asioihin. Tai uskomme muttemme noudata niitä koska emme koe niitä omaksi uskoksemme. Tai sanotaan näin, me uskomme että kirkko on oikeassa kirkon asioista. Mutta me emme ole osa kirkkoa eikä se kuulu meidän uskoomme. Jokaisella uskonrauha ja vakaamuksen oikeus. Myös meillä. Toivotaan että vainon ajat ovat ohitse. Meille ne oli suuret suuren vainon vuodet, mitkä nykyisin tunnetaan noitavainoina jotta saadaan häivytettyä se että vainot oikeasti kohdistuivat meidän kansaamme ja meidän uskoomme. On vain otettu noidat siihen tikunnokkaan ja sanottiin että niitä vainottiin. Itse asiassa noita on meidän pappimme. Ja he ovat usein naisia. Mutta on myös mies-tietäjiä ja joskus on sekä noita että tietäjä tai sitten ei ole nimitystä ollenkaan vaan on vain henkilö joka hoitaa asioita. Tietenkin se mietityttää kun tänne kärrätään ihmisiä joiden opetus selvä eli tappakaa monijumalaiset ja uskottomat missä vain tapaatte heitä niin voi miettiä miten tähän kysymykseen meidän monijumalaisten tulisi suhtautua. Jos heidän kirja opettaa tuommoista on syytä pelätä heitä ellei ole tyhmä ja hyväuskoinen joka haluaa leikkiä tyhmänrohkeaa sankaria. Olen yksijumalaistenfoobikko koska he oikeasti tappavat ihmisiä hyökkäämällä provosoimatta kimppuun uskontonsa vuoksi joten on realistista suhtautua varauksella heihin sekä estää pääsyn valtaan samoista syistä kuin antifa vastustaa natseja. Se on sama asetelma. Me olemme heidän kannalla jotka suojelevat meitä tai joiden päätökset edistävät meidän asioita eli tiettyjen uskontojen leviämistä vastaan jotka suhtautuvat meitä kohtaan vihamielisesti tai on opetuksellisesti sellaisia joiden kanssa emme ole tekemisissä jos se on kaksiteräinen miekka. Jos tarve vaatii niin tarvittaessa seisomme omiemme voimin, jotteivat he käy meidän kimppuumme.
Tänään on ensimmäinen Kekri mitä vietän tietoisesti ja kehitän omaa tapaani viettää Kekriä. Mietin että ensimmäisenä Kekripäivänä tulee siivota jos sotkuista ja leipoa jotain hyvää. Toisena päivänä syödä vuohen tai naudanlihaa; mieluiten pataruokana ja sunnuntaille en vielä tiedä miten sen päättelisi. Kekri on minulle annettuna tietona perjantai illasta sunnuntai aamuun. Perjantaina leipoo jotain, lauantaina syödään lihaa ja kalaa ja sunnuntaina jotain. Olen myös pohtinut että kala voisi kuulua joka viikkoiseen elämään myös Kekrin ulkopuolella arkena. Ehkä se koostuisi enimmäkseen itse pyydetystä kalasta? Katsotaan miten tämä muotoutuu kun ryhtyy elämään tämän mukaisesti. Tämä tuo sisältöä, järjestystä, merkitystä ja mielekkyyttä elämään.
Arkikekrin ohjelma
Ensin puhutaan suuresta vainosta; kutsumme suureksi vainoksi noitavainoja; eli Suuret vainot, eli noitavainot, sille oma muistelupäivä sekä joka arkikekri tulee jotenkin muistaa vainajia jotka tapettiin ja vaiennettiin yksijumalaisten toimesta; tulee käydä viemässä kukkia noitavainojen uhrien muistomerkille Seita-temppelille tai hiisi-lehtoon tai seita-alttarille, sytyttää kynttiä tai esittää rukous heidän muistolle. Tätä ei saa unohtaa mitä yksijumalaiset tekivät meidän kansallemme aikoinaan. On aina muistettava tämä asia eikä koskaan unohtaa tai olla epäilemättä heitä ja heidän tarkoitusperiä sekä tavoitteita väheksyä ja alentaa meitä heidän toimesta. Jos he toimivat asiattomasti teitä kohtaan, älkää olko heidän kanssa tekemisissä älkääkä alistuko heille ja heidän tavoille. Ne ovat uhka meitä vastaan.
Arkikekri alkaa perjantaina siivoamalla kotinsa Kekri kuntoon, ja jos on seurahuone niin sekin tulee siivota kuntoon ennen kekrin viettoa.
Kekrinä on leivottava itse jotain mitä tahtoo tai sitten joka kerta jotain uutta. Olisi hyvä tehdä aina jotain uutta mitä ei ole ennen tehnyt. Ja jos ei itse osaa leipoa, voi ostaa leipomosta jotain jonka joku muu on leiponut alusta asti itse. Tai sitten joku seurahuoneella leipoo ja sinä siivoat tai valmistat jonkin muun ruuan seurahuoneella yhteiseen käyttöön. Leipominen olisi hyvä osata ja olisi hyvä leipoa joka kekriin jotain uutta. Tietenkin reseptit loppuu joskus mutta sitten voi soveltaa tietämäänsä, uudet täytteet, koostumus, aineosat yms. Uuden tekeminen voi olla myös jotain tekemistä.
Pääasiassa se mitä syödään kekrinä on sidottu satokauteen, eli satokauden mukaisesti leivotaan ja kokataan Kekreinä ruokaa. Eli minkä kasvin satokausi on niin siitä valmistetaan jotain ruokaa. Sillä ei ole merkitystä onko ruoka, juoma, leivos tai jokin muu jonkin muun uskonnon perinneruokaa, niin sillä ei ole merkitystä ja niitäkin saa leipoa ja syödä meidän kekreinä.
On annettu ajatus että kello kuudelta perjantai iltana alkaa lihansyönti jolloin voi syödä jotain hyvää lihaa jos sitä tahtoo syödä. Me elämme kasvispohjaisella ruokavaliolla viikot ja arkikekrinä ja muina kekreinä voimme syödä punaista lihaa. Kalaa ja kanaa voi syödä viikolla. Punaista lihaa vain kekrinä.
Kekriini kuuluu myös kirjojen lukeminen, teen juonti ja rauhallisesti ottaminen. Jos olisi mahdollista ja olisi Telluslainen seurahuone ja siellä keittiö niin viettäisin yhteisöni kanssa aikaa siellä tehden ruokaa, lukien, keskustellen sekä pelaten lautapelejä tai jotain vastaavaa. Viettäisin myös välillä kotikekrejä, eli olisin kotonani yksin. Jos perheellinen niin perheen kanssa noudattaen uskomme elämää.
Myös perusteellinen peseytyminen ja saunominen tapahtuu Kekrinä jos vain mahdollista. Seurahuoneella olisi hyvä olla sauna, keittiö ja rukoushuone. Myös kirjasto tulee olla, vähintään kirjahylly.
Olisi myös hyvä ulkoilla osana Kekriä, käydä hautuumaalla ja mitä nyt kokee ajankohtaiseksi milloinkin.
Myös klassisen musiikin, joikaamisen tai kanteleen soiton kuuntelu kuuluu Kekriin. Tai muiden perinnemusiikin kuuntelu.
Oli kertausta ja ajatus muotoitui eteenpäin. Eli Perjantai illalla kello kuusi saa aloittaa punaisen lihansyönnin mikä kestää sunnuntai-aamuun, kalaa ja kanaa saa syödä viikolla. Pääasiallisesti kasvisruokaa maidon, kalan, kanan ja kananmunien ohella. Alkoholia ei saa juoda Kekrinä kuin ruokailun yhteydessä. On aina syötävä samalla jotain kun käyttää alkoholia. Jos perheellinen ja olet väkivaltainen tai riidanhaluinen juodessasi, on sinun lopetettava juominen kokonaan. Jos ongelmia, mene hoitoon. Ne joiden mieli kestää kannabista, saa sitä polttaa, juoda tai syödä kekrin aikana.
Suomen Telluslainen