Kirjoitustyöstä

Olen aikoinani parikymppisenä päättänyt omistaa elämäni maailmalle, luonnolle ja elämälle. Ja sillä tiellä olen edelleen, tai sanotaan että jälleen kun aikoinaan sekoilin ja muuta, jolloin olin eksyksissä todelliselta tieltäni. Tähän johti monet ongelmat, mutta nyt olen selättänyt ne ja olen ryhtynyt jälleen toteuttamaan elämäntyötäni. Minua on syytetty kaikenlaisesta ja tuomittu kaikenlaisesta jottei sanaani uskottaisi vaan se tuomittaisiin hullun houreiksi. Voi tietenkin miettiä onko järkevää kirjoittaa tällaisia asioita mitä olen kirjoittanut, mutta minä jatkan, ja sen järkevyydestä voi olla montaa mieltä, ja sekin että saako olla tätä mieltä ja kirjoittaa tällaisia asioita mitä olen kirjoittanut. Te ehkä olette luovuttaneet ja pyritte lannistamaan ja saamaan muut luovuttamaan, minä en kuuntele teitä enkä muitakaan ihmisiä. En keskustele asioista ihmisten kanssa sillä he opettavat sitä mikä on heidän mielestä oikeaoppista ja puhdasoppista opetusta ja ajattelua näistä asioista. He ovat rappion edustajia jotka tuhoavat luovuuden mikä on ainoa keino muuttaa maailmaa. Älkää keskustelko niin sanottujen oppineiden kanssa sillä he johtavat teidät samaan umpikujaan ja ansaan mihin he itse ovat tyytyneet. Minä jatkan kirjoitustyötäni. Kerron ja tuon esiin vaihtoehtoa tälle tuhoavalle järjestelämälle ja uskonnolle mitkä maailmassa nykyisin vallitsevat. Nämä nykyiset poliittiset suuntaukset ainakin lännessä ovat uhka ja este ja tuho ja turmio maailmalle heidän kaikista kauniista puheistaan huolimatta. Luon uutta identiteettiä mihin ihmiset voivat samaistua, uutta uskontoa ja elämäntapaa jonka mukaan elää ja minkä arvoja ja elämäntapaa edistää maailmassa. Kirjoitan sitä, mitä vielä ei ole. Vaihtoehtoa millä korvata tämä kaikki mikä nykyisen vallitsee maailmassa. Se on ainoa keino, ainoa tie pelastukseen. Minä itse olen vain ihminen, viestini on Jumalainen ja me uskomme uskomme Saagoihin ja Riimuihin ja edistämme niiden vaikutusta maailmaan ja ihmiskuntaan ennen kuin on liian myöhäistä tehdä muutosta. Ja minä jatkan vain kirjoittamista. Ja joku voi saada kaikenlaisia ajatuksia kirjoituksistani, mikä on sen tarkoituskin. Annan ajatuksia mistä voi saada kaikenlaisia ajatuksia. Ja minä? Minä vain jatkan kirjoitusta. Saagan on jatkuttava kunnes kuolemme. Ja senkin jälkeen se vain jatkaa kasvuaan ja Pyhä Blogi on sen alkuperä. Tellus Telluslaisille, Pyhä Eurooppa Kelteille!

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): kulttuuri, paatos, Päiväkirja, riimu Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa