Suomen Sairaus on sitä että mitään kotimaista ei hyödynnetä ja odotetaan jotain suurta pelastusta että jokin suuri ulkomainen yritys tulee ja sijoittaa Suomeen ja pelastaa Suomen. Sitä ei tapahdu. Murusia kyllä annetaan. Esimerkiksi kaikki kaivos toiminnan tuotot lahjoitetaan ulkomaisille yrittäjille yms. Suomea Ohjataan ulkomailta. Tai tällaisen vaikutelman tästä toiminnasta voisi saada. Tosin en ole kaikkitietävät joten en tiedä mitä kaikkea tapahtuu joka puolella Suomea. Mutta tällaisen vaikutelman ajatuksen olen saanut. Kaikki tuodaan ulkomailta ja kaikki viedään ulkomaille, ja usein tappiolla siihen täyteen potentiaaliin verrattuna.
Meidän tulee kehittää teollisuus infraa ja rakentaa uusia tehtaita, kuten autoteollisuutta, jolloin meillä on mahdollista tuottaa autonosia, niin kotimaiseen autoteollisuuteen kuin ulkomaisten autojen tuottoa. Myös muita monitoimitehtaita tulee rakentaa jotta voidaan saada tuotettua ja tarjottua teollisuutta ja tuotantoa ulkomaisille toimijoille. Kynnys sijoittaa ja tuottaa Suomessa laskee kun on jo valmiit tehtaat ja muuta. Ja jos he eivät osta meiltä, tuotetaan omia.
Tämmösiä ajatuksen tynkiä tuli tällä hetkellä kun olen tutkinut vähän sitä sun tätä ja tämmöisen vaikutelman olen saanut niistä asioista mitä olen tutkinut. Tosin tilanne voi olla toinen toisilla aloilla mitä en tunne mitenkään. Luotan oikeastaan kuulopuheisiin ja tiedon jyväsiin.
Minulla on usko Suomeen ja Suomen kansaan ja minua harmittaa se että me hukataan se potentiaali niin akateemisella kuin teollisuustuotannon puolella kun voisimme valmistaa priimaa, eli luotettavaa ja oikeasti laadukaita tuotteita. Mutta nykyinen eliitti puskee koko kansaa alaspäin jotta he pysyisivät vallassa. Selittelevät vakaudella ja muulla. Todellisuudessa tieto on valtaa ja kun kansa pidetään tietämättömänä, kansalla ei ole valtaa. Ja siten kansa ei kehity. Yhteiskunta ei kehity. Talous ei kehity. Suomen toiminta perustuu maitoon, lihaa, kaljaan ja jääkiekkoon. Ei siinä, mutta entä me jotka olemme sen ulkopuolella jotka tahtovat kehittää koko yhteiskuntaa ja kaikkea. Tietenkin voimme olla väärässä mutta tällaisen vaikutelman olen saanut minun elämäni piiristä. Ihmiset eivät aidosti tiedä. Koen myös että kirjastoissa on tietyt aiheet mistä ei tahdota antaa tietoa kansalle, sanonkin, Tietoa kansalle ja Laadukasta koulutusta. Valta kuuluu kansalle joten antakaa tieto kansalle. Ja sitten annetaan kansan päättä kun kansa tietää. Kansan tulee tietää jotta he voivat antaa valistuneen arvion.
Olen omat näkemykseni ja keinoni hoitaa asioita täällä ja muualla esittänyt. Mutta jätetään tämä tähän.
Suomen Telluslainen