Väinämöisen Riimu Lokista, Yeshuasta, Kuolemasta ja Sielusta

Väinämöisen riimu Lokista, Yeshuasta, Kuolemasta, Sielusta.
Loki tahtoi hirviön pojakseen joten hän raiskasi Neitsyt Marian jotta lapsen elämä olisi hirveä alusta loppuun mutta vähänpä hän tiesi naisen rakkaudesta lapseensa, oli hän saanut alkunsa vaikka miten. Lapsesta tuli hyvä opettaja joka uhrasi elämänsä hyvyydelle ja hyvälle Jumalalle ja Hänet palkittiin sillä ettei hän enään ollut isänsä poika vaan oli saanut uuden isänsä, taivaallisen Pyhän Isän, Odinin. Loki tarvitsi neitsyen jotta syntyisi Yeshua. Loki tiesi Marian köyhäksi ja maksoi hänelle rahaa jotta saisi hänet. Maria kunniakkaana naisena ei siihen suostunut vaan kieltäytyi jolloin Loki raiskasi hänet ja sen jälkeen heitti kuparipussinsa Joosefille hyvitykseksi teoistaan. Joosef oli hurskas mies eikä hän kohdellut kaltoin toisen miehen lasta, etenkään kun se tehtiin tällä tavoin. Hän ei syyttänyt lasta aikuisten tekemistä asioista. Se että Yeshualla oli niin kauhea alku, kertoo Jumalan armosta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan sekä sen että ihmisen ei tule alistua pahuuteen vaikeista oloista huolimatta vaan anteeksi antaa rikkojilleen eikä luovuta itseään pahuudelle mitä kokee elämässään. Sekä tämä tarina on kertomus siitä kuinka kuka tahansa mistä lähtökohdista tahansa, Jumala rakastaa heitä ja vaikka olisi kuinka vaikea alku, voi saavuttaa jotain suurta kun ei antaudu pahuudelle vaan tekee hyvää Jumalansa tahdon mukaisesti. Menneisyys ei määrittele tulevaisuuttasi vaan sinä itse omin teoin ja puhein ottamalla vastuun elämästäsi ja itsestäsi. Kuka tahansa, mistä tahansa, voi tulla mitä tahansa. Usko suuruuteen luo suuren tulevaisuuden. Ilman suuria suunnitelmia ei ole suurta tulevaisuutta. Joten uskalla visioida ja unelmoida. Pyhän Äidin, Pyhän Marian rakkaus lapseensa vaikka lapsen alku oli raaka ja julma. Raiskattu neitsyt joka tuli raskaaksi mutta tästä huolimatta Pyhä Maria rakasti ja hoiti lastaan vaikka vihasi hänen lapsensa isää. Hän ymmärsi että syy ei ollut lapsen vaan pahantekijän ja toiaalta voi olla että Jumala tahtoi että hän saisi juuri tämän lapsen. Pyhä Maria on Jumalan kasvattaja. Ottakaa naiset oppia Pyhästä Mariasta.
Kun kristinusko pyörii enimmäkseen Baldurin ihmishahmon Yeshuan elämän ympärille. Ehkä meidän tulisi keskittyä Kristuksen jälleensyntyneen Jumalhahmon Balderin elämään? Tietenkin tulee oikoa käsityksiä myös Yeshuan elämästä maanpäällä sekä muutenkin tutkia Raamattua ja koetella sen paikkaansa pitävyyttä, ja ne kohdat, mitkä eivät kestä kriittistä tarkastelua eikä siten pidä paikkaansa on ne tulkittava Raamatun kirjoittaneiden valheiksi joiden ainoa tarkoitus hallita valheilla ihmisiä. Mutta minkä tähden? Valheet oikeutettu kunhan tekee sen rakkauden nimissä? Se ei kuitenkaan tee valheesta totta ja on samalla rakkauden petos. Ne kohdat mitkä kestävät aidosti koettelemukset, on hyväksyttävä, ne taas mitkä ei pidä paikkaansa, tulee pilkkoa ja heittää tuleen ja poistaa Pyhästä Kirjasta. Me emme usko Raamattuun absoluuttisena Totuutena, eihän se onnistu edes selittämään maailmasta totuuden mukaisesti joten mihin siinä voi oikein uskoa Totuutena? Maa littana, jumala suuressa rakkaudessaan luo uskovilleen helvetin, Raamattu on lähinnä valheita ja Jumalan Pilkkaa. Lokin Poika, Lokin kirkko, Roomalainen kirkko, on Fenris, ja he Suden kansa. He kantavat suden ristiä? Ja me kelttiläistä ristiä mikä on Baldurin ja Odinin risti? Mutta Suden risti on meidän risti, ei pahuuden, ei Lokin kansan Risti vaan vapauden, voiman, yhteisöllisyyden risti. Balderin risti. Roomalainen risti on se nykyinen yleinen risti mitä ihmiset pitävät Pohjolassa, Pohjoisessa Valtakunassa; kelttiläisessä kuningaskunnassa; Odinin valtakunnassa. Celtic Kingdom. Se mitä Israel on Juutalaisille, sitä kelttiläisyys ja Kelttiläinen kuningaskunta jota hallitsee Odinin sijainen maanpäällä, on meille sama kuin Israel juutalaisille. Se mitä Israel on juutalaisella, sitä Kelttiläinen kuningaskunta on meille. Keltti on jumalten valittu kansa joka on ottanut osansa vastaan ja Israel on juutalaisten valittu kansa. Eurooppalaisen pakanan nimitys on keltti. Eurooppalainen pakana on keltti, ei pakana vaan keltti. Meillä on Kelttiläisiä kristittyjä jotka elävät kanssamme. Me emme ole roomalaisia kristittyjä. Mitä he toki saavat olla. Me emme kiellä muiden uskoa niin kuin jotkut. Annamme jopa kunnollista ja laajaa opetusta kouluissamme heille, toisin kuin he ovat tehneet meidän esivanhempiamme ja heidän uskoaan kohtaan. Meillä on kunnia ja kunnioitamme siten muita ihmisiä ja heidän uskoaan. Ei roomalainen vaan kelttiläinen. Kelttiläisille lapsille opetetaan esperantoa sekä opetetaan Unkarin riimuihin perustuvaa kirjoitusjärjestelmää, Kelttiläinen aurinkojärjestelmä, eli kalenteri perustuu Skandinaavisiin furthark riimuihin. Valmistamme riimusauvoja joilla laskemme aikaamme ja pyhiämme. Kelttiläisissä yhteiskunnissa oppilaille opetetaan kakkoskielenä esperantoa kotikielensä lisäksi. Keltit muodostavat yhteisen armeijan niin Berserker kuin harii joukkojen että muiden taistelujoukkojen yhteisössä. He käyvät taisteluharjoituksia ja kasvattavat kuntoaan ja taistelukykyjään jotta ovat valmiita ragnarökissä kun Heimdall puhaltaa torveensa. Vain henkilö jonka toinen vanhempi on keltti voi hakea kansalaisuutta kelttiläisestä yhteiskunnasta. Tämä tuo myös ei-kelttiläiselle vanhemmalle pysyvän oleskeluluvan. Ei kansalaisuutta. Pohjoinen Valtakunta kattaa niin Yhdysvallat, Kanadan, Euroopan kuin Venäjän. Koko pohjoinen pallonpuolisko luo pohjoisen valtakunnan. Tähän menee vuosi satoja. Kelttiläiset tavat ovat jääneet Pohjolan kansaan kun roomalaiset eivät niitä saanut täysin kitkettyä täältä kuten maidon juonti ja Seita ja muut palvontatavat. Kehotankin että tatuoikaa kehonne kauniilla symboleilla ja kuvilla. Ottakaa mallia niin kelteilä kuin germaanilta että Ugrilaisilta niin kuin muiltakin Arjalaisilta kansoilta.
Takaisin Jumaliin; Kaikki jumalat ovat syntyneet, sikisseet yhdestä lähteestä; Ukko ylijumalasta. Meidän ruumista ei luotu vaan meidän Sielumme on Luotu ja meidän Sielumme on Jumaliemme kuva; Ruumiimme tämän maailman kuva ja sen tuotos. Sielumme matkaa Tuonelaan Jumalten luokse sillä siellä on sen kotimaa ja sinne se on luotu. Sinne se tahtoo ja sinne Sielumme meitä vetävät. Seurataan sitä. Tuonela vetää SIelujamme puoleensa. Sielumme on luotu ja se on annettu meille. Muistakaa että tämä maailma on tärkeä sillä tämä on ainoa keino päästä Tuonelaan joten tämä maailma ei saa tuhoutua kun vasta jumalten tehdessä sen päätöksen räjäyttämällä auringon. Ja sitä ennen meidän tulee lähteä tältä planeetalta. Sillä silloin Tuonela on täynnä. Jos luonto ja elämä kuolee jää tänne vaeltamaan pahantekijöiden luonnon ja ympäristöntuhoajien sielut vaeltamaan kärsimyksessä tuhonsa loppuun asti joten tee osasi ja kehota muitakin tekemään osansa ja kantamaan vastuunsa.
Jätetään tämä kirjoitus tähän.
Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Loki, Saagat, Telluslaisuus, yeshua Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa