29.02.2020
On mietittävä omaa elämäänsä eikä muiden; on tavallaan hyödytöntä miettiä muiden elämää. On omakin elämä mietittävänä ja elettävänä. Mutta on sitä voitava neuvoa tai auttaa toisia, mutta tämäkin on joutavaa horinaa. En tiedä miten ilmaista asiaa, mutta kuin että mietitään omaa elämäämme ja eletään omaa elämäämme: muut eivät sitä puolestamme tee eikä kukaan sitä meidän puolestamme elä; joten tavallaan on turhaa hukata aikaansa saatikka elämäänsä miettimällä muiden elämää. Keskitytään omaan ja eletään sitä,
04.04.2020
Otin lainaan Platonin valtio teoksen ja luen myös nietzheniä kirjaa Näin puhui zarahustra
Omahoitajani soitti tänään kuntoutuskotiin että pääsenkö sinne kuntoutumaan. Paikka sijaitsisi Tampereella.
Kommunismi ja muu vasemmista on ryöstänyt tasa-arvon ja raiskanneet sen pilalle. Omineet kuten kristinusko on ominut käsitteitä; ne ovat olleet olemassa jo ennen kuin ne on laitettu raamattuun tai kommunistiseen manifestiin ja muuhun tuollaiseen. Kuten myös nimet jotka ovat olleet olemassa ennen kuin ne julistettiin raamatussa; ne eivät ole kristillisiä nimiä, vaan ne ovat nimiä, mitkä kristinusko on ominut ne itselleen.
On hyvä tietää mihin itsestään on; tämäkin on itsetuntemusta-
Raha ei ole meidän omaamme; se on vain lainassa meillä. Kun saamme sen, sen tarkoitus on antaa se pois. Se on vain lainassa.
Murhassa on se, että joko oikeutat sen tai kadut sitä.
Jos raamattu ja muut uskonnot valehtelevat, niin kuka puhuu totta? Me itse puhumme totta tai valhetta; me päätämme puhummeko totta vai valhetta? Puhutaan mielummin totta; emmehän tahdo olla valehtelijoita. Joissain tapauksissa on syytä valehdella; silloin kun se palvelee hyvää. Jos syy valehdella on tuottaa hyvää maailmaan; kannattaa valehdella; tärkeistä asioista ei ole suotavaa valehdella.
Minkä läpi ihminen peilaa elämäänsä? Jotkut peilaavat uskonnon, toiset musiikin, kolmas urheilun kautta; nämä ovat niitä yhdenasian miehiä.
Totuutta ei ole olemassa; vain optimistilla on olemassa toivo totuuden olemassa olosta. Mutta tänään kaverini totesi hyvin mihin yhdyin; elämä on totuus. En tiedä mitä totuutta tarkoitin tuolla että vain optimistilla on olemassa jokin totuus mikä on saavutettava jollain keinolla. Se kertoo ihmisestä paljon että miten hän näkee totuuden ja miten hän siihen suhtautuu.
En ole mehiläinen; en lennä kukasta kukkaan.
Kommunismi; oletetaan että kaikki ovat samanlaisia koska odotetaan samoja asioita ja velvollisuuksia kaikilta; tavallaan kommunismi ei hyväksy erinlaisuutta koska oletetaan että kaikki ovat samanlaisia. Tämä jotta tasa-arvo olisi mahdollista. Mutta samalla he toteavat että kaikki ovat erillaisia joita tulee suvaita. Tavallaan kommunismi ei hyväksy erillaisuutta. Vai onko kommunismi vain taloudellista? Mitä kommunismi oikein on? Mutta onko se niin että kaikkien tulisi olla samanlaisia, jotta voisimme olla tasa-arvossa toistemme kanssa? Siinä olen samaa mieltä että on oltava samat mahdollisuudet kaikille; yhteiskuntarakenteet eivät saisi suosia vain yhdenkaltaisia ihmisiä. Yhteiskunnan tulee perustua tasa-arvoisille mahdollisuuksille, mutta lahjakkuudet ja taidot tulee tunnustaa ja huomioida.
Lopettakaa itsenne etsiminen itsenne ulkopuolelta vaan alkakaa tutkimaan itseänne; etsikää itseänne sisimmästänne ja samalla tutustutte itseenne. Näin itsetuntemus kasvaa.
Vika ei ole ihmisessä vaan kulttuurissa mitä hän edustaa.
Eläimet ovat mitä viattomimpia olentoja, ja silti ihmiset syövät niitä. Mitä haittaa on siasta tai lehmästä? Mitä sellaista he ovat tehneet että he ansaitsevat sellaisen kohtelun ja kohtalon mitä heille nykyisin tehdään?
Suomen Telluslainen