23.12.2019
Huomenna on jouluaatto. Juhlistamme jälleen valon voittoa pimeydestä. Olen kirjoitellut kännykkään joitain ajatuksia, kuten yleensä, ja kirjoitan ne sitten tänne tässä tämän päivän aikana. Olen pohtinut omaa elämääni ja omia syitä ja tavoitteita.
Älkää antako vihan päättää.
Henkinen sodankäynti; telluslainen yhteisö; sota sieluista. Meidän sotamme on henkistä; muut uskonnot ovat henkisiä piruja ja paholaisia; sielun vihollisia. He pyrkivät voittamaan mielemme omalle puolelleen.
Ihailen venäläistä mielenlaatua ja taistelutaitoja ja kekseliäisyyttä kun tulee kyseeseen Venäjän puolustaminen; katselin natsidokumenttia, missä natsit hyökkäsivät Venäjälle, ja huonostihan siinä kävi. Koin myös empatian ja myötäelämisen tunteita sodanuhreja kohtaan; se kosketti ja liikutti minua sisäisesti.
Konekiväärivaunu tai auto; liikuteltava konekivääripesäke. Pysäköidään jonnekkin ja sitten kun täytyy vetäytyä tai edetä, niin kone käyntiin ja eikun ajamaan; voidaan myös jahdata vetäytyviä vihollisia ja tulittaa tarvittaessa kun vetäydytään.
Kuri ja uskollisuus telluslaisuudelle.
Sotatekniikoita tulee kehittää jatkuvasti.
Mitä enemmän antaa; tulee olla hyödyllinen kansalle, jotta kansa pitäisi ja olisi valmis uhrautumaan sinun puolestasi. Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Me arvostamme enemmän sisäisiä kuin ulkoisia avuja, mutta palkitsemme sisäiset avut ulkoisilla avuilla. Mitä enemmän annat kansalle, sitä enemmän he puolustavat sinun asemaasi. Mitä enemmän he hyötyvät, sitä enemmän puolustavat. Sillä he puolustavat itseään.
Ei tule tappaa vaan käännyttää totuuden puoleen; paremmin sanottuna; Parantaa totuudella. Pelastaa totuuteen.
Mitä opimme toisesta maailmansodasta? Älkää koskaan luovuttako vaan taistelkaa kuolemaan asti sillä se on joka tapauksessa edessä jos häviätte. Älkää luovuttako viholliselle, voitte vetäytyä, mutta älkää jääkö kiinni elävänä; koska kiinnijääminen vie kunnian ja saattaa sinut häpeään ja johtaa jokatapauksessa kuolemaasi; sotavankejä ei oikeasti ole.
Nykyiset maarajat ovata hyvät ja vakiintuneet eikä niitä tarvitse muuttaa kuin vapaaehtoisten alueliitäntöjen kautta kun kansat ja kaupungit liittyvät vapaaseen maailmaan. Hyödymme enemmän orjavaltioista kuin vapaista valtioista; orjien kanssa ei kilpailla; ei voi kilpailla. Rajoja ei ole muuttaa, mutta rajojen tulee olla auki, mutta tulee olla tulli ja maahanottovirkailija, jotka valvovat maahantuloa ja rekisteröi jokaisen maahantulijan tietokantaan, minne kerätään kasvokuvat, sormenjäljet ja DNA näyte.
Kaikilla telluslaisilla on yhteinen armeija.
Valhe elää uskosta, ylläpidetään toivossa ja siunataan rakkaudella, joka sokaisee.
He ovat odottaneet vapahtajaansa parituhatta vuotta. Se, että heille annetaan tämä toivo, saa heidät passivoitumaan kun elävät toivossa ja rukoillen. Toivo on pahuuden astian pohjalla. Antaa heidän elää passivista elämäänsä rauhassa, jos he antavat meidän elää rauhassa. Ehkä oin hyvä yhteiskunta rauhan puolesta että he rukoilevat ja odottavat jota kuta heidän ulkopuolelta tulevaa joka laittaa heidän asiansa kuntoon. Se on heidän asia, ei meidän. Me laitamme oman elämämme ja oman yhteisömme asiat kuntoon omilla toimillamme.
Suomen Telluslainen