Riimu 167 Uskovaiset Yhteiskunta Ajatuksia

13.09.2019
Uskovaiset uskovat tieteeseen vain silloin kun se palvelee heidän uskoaan, muutoin eivät; tämä on äärimmäisen epärehellistä toimintaa, ei voi myöntää, että he eivät usko totuuteen; he eivät ole rehellisiä eivätkä he ole avoimin mielin liikkeellä. Poimivat rusinat pullista; kaikenlisäksi he itse syyllistyvät kaikkeen siihen, mistä he syyttävät muita ihmisiä, ja antavat ymmärtää, että he ovat ainoat ihmiset, jotka ovat oikeassa ja että muut ansaitsevat helvetin tulen ja kärsimykseen. He ovat kaikenlisäksi ylpeitä tästä asenteesta. He ovat mitä ahdasmielisimpiä ja suvaitsemattomimpia ja ymmärtämättömimpiä ja mieleltään sulkeutuneita ihmisiä, mitä ihmiskunta on koko historian aikansa kokenut. Ehkä on toivoa pelastaa osa heistä siltä kohtalolta mihin he ovat jo alistuneet ja hyväksyneet.
Onko tulevaisuus jo olemassa, ja että se vain odottaa tapahtumistaan?
Elämänrakennuspalikat, mistä ne ovat tulleet ja miksi ne ovat olemassa, miksi ne ovat muodostuneet? Mistä ne ovat muodostuneet?
Kulttuuri on kehitettävä sotaisaksi; ihailtava sotilaita ja armeijaa. Paljon sotaelokuvia, kirjoja ja dokumentteja ja sarjoja sodasta ja sotatekniikoista. Näitä on tuettava rahallisesti. On tietenkin myös tuettava muitakin kulttuurin osa-alueita. Antaa kansan päättää mitä se tahtoo.
Armeijassa tulee olla tarjolla rauhanturvaushaara minne voi hakeutua. Ja siviilipalvelustoimintaa on mietittävä. Ihminen suorittaa kansallisvelvollisuuden yhteiskunnalle. Kaikki käyvät joko armeijan tai siviilipalveluksen, muutoin joutuu vankilaan palvelusrikkomuksesta joka on vuosi vankeutta. Sotilailla oltava mahdollisuuus hakeutua rauhanturvatoimintaan mukaan; sen mahdollisuus tulee olla helposti saatavilla muttei ketä tahansa oteta sisään. Sotilaille reserviläispalkkioita, joita saa käytyään kertausharjoituksissa silloin tällöin. He saavat myös ilmaisen kuntosalikortin valtion tai armeijan omistamaan kuntosaliin jossa on sauna ja uimahalli ja tatami missä järjestetään kamppailulajien harjoituksia. He saavat myös alennusta urheiluvarusteista ja kamppailulajien kurssimaksuihin. He ovat elinikäisiä sotilaita, joten heistä on pidettävä huolta ja heidän on pidettävä huolta itsestään. Kaikki tämä luo myös yhtenäisyyden tunnetta. Kaikki tämä on kuitenkin vapaaehtoista; ei ole pakko käydä salilla tai muuallakaan, mutta se olisi suotavaa. Näitä varten on kuitenkin haettava hakemuksella armeijalle. He saavat palvelusvaatteensa ja univormun kotiinsa itselleen. Sotilaat valitsevat palvelusajalleen jonkin kamppailulajin, mitä he harjoittelevat palveluksen aikana. Lajin oltava käytännöllinen eikä mikään näytösluonteinen laji. Tukikohdassa oltava kirjasto mistä saa sopivaa kirjallisuutta luettavaksi ja musiikkia kuunneltavaksi; sotilaat saavat ehdottaa mitä tilataan ja mitä on tarjolla. Jos sotilaspalveluksesta tulisi vapaaehtoista, tulisi olla tällaisia kannustimia, mitkä houkuttelisivat palvelemaan maata sen lisäksi että palvelevat maataan ja kansaansa, jonka osa he itse ovat. He puolustavat elämäntapaa ja yhteiskuntaa ja sen tuomia mahdollisuuksia.
Siviilipalvelusmiehet suorittavat jotain sota-ajan ei-sotilaallisia tehtäviä; he ovat töissä tehtailla tai sairaaloissa ja mitä näitä muita yhteiskuntaa pyörittäviä tehtäviä onkaan.
Joissain asioissa on hyvä olla valtiojohtoista toimintaa, mutta joissain asioissa se ei ole hyvä asia. Valtion tulee asettaa rajotteita sille, että mikä on vahingollista kansalle ja yhteiskunnalle.
Jokainen telluslainen osaa latinalaiset aakkoset ja englanninkielen oman kotimaisen kielensä lisäksi. Kaikki nämä opetukset, säännöt, laki, moraali ja muu, on telluslaista moraalia, lakia ja opetuksia, ja ne palvelevat yhteiskuntaa, ihmiskuntaa ja etenkin telluslaisia. Nämä ovat asioita joihin me telluslaiset uskomme. Ne ovat olemassa ilman telluslaisuutta mutta me nojaamme pääasiassa niihin ja näihin asioihin mistä olemme puhuneet tässä teoksessa. Nämä asiat ovat yhteisöjemme perusteita; ne muodostavat telluslaisen yhteiskuntarakenteen.
Valtiot tuet yrityksille lopetettava; he, jotka kykenevät selviytymään omin voimin, ovat ansainneet asemansa. Heitä ei tarvitse tukea. Ja he, jotka eivät ole kannattavia, ovat ansainneet konkurssin, eikä heitä tarvitse tukea, sillä ne eivät ole kannattavia ja ne tuottavat vain tappiota ja kuluja. Heitä ei tarvitse tukea. Yritykset saavat tietynlaisen valtiontuen korkeintaan parille ensimmäiselle vuodelle, minkä jälkeen sen on selvittävä yksin. He myös saavat hakea pankeilta lainaa yrityksensä toimintaan, on pankin oma asia, myöntävätkö he lainaa yrityksille. Vapaat markkinat, missä terve kilpailu on jokapäiväistä. Totta kai on oltava vapaat markkinat sillä vain parhaat ja vahvimmat selviytyvät ja siten vain parhaat ja vahvimmat pääsevät johtoon. On tietenkin asetettava joitain rajoja ja sääntöjä, jotka suojelevat ihmisiä ja yksittäisiä yrityksiä, sillä rajoitammehan me siviilienkin, ihmisten, toimintaa, jotta he eivät tuota vahinkoa yhteiskunnalla, valtiolle, ihmisille vahinkoa. Yritykset eivät ole lain yläpuolella; itse asiassa he ovat suuremmassa vastuussa kuin yksittäiset ihmiset, sillä heillä on suurempi vaikutus yhteiskuntaan ja ihmisiin kuin yksittäisellä ihmisellä. Yrityksiä ja yrittäjiä tulee rangaista kovemmin ja ankarammin kuin yksittäistä siviiliä. Terve kilpailu tulee turvata tietyin menetelmin, joita en vielä osaa luokitella. Tulee tutkia enemmän markkinoiden toimintaa ja lakipykäliä. Kilpailu turvattava. Kilpailuasetelma varmistettava siten ettei synny monopoleja ja harvainvaltaa, vaan että syntyy uusia yrittäjiä, jotka kilpailevat vanhojen yrittäjien kanssa. Vaihtuvuus taattava, kukaan ei saa jämähtää ja turvata omaa asemaansa muihin nähden. Laki ei saa suojata heitä kilpailulta.
Yrittämisen tulee olla helppoa ja siinä autetaan tiettyyn pisteeseen asti. Siihen tulee myös kannustaa. Tarvitsemme maan, joka on riittävän suuri ja riittävässä alennustilassa ja epätoivoinen. Näin, jotta voimme houkutella yrittäjiä maahan elämään täysin avoimien rajojen vaikutuksesta. Eli on avoimet rajat ja helppo yrittää, mikä houkuttelee ihmisiä muuttamaan kyseiseen maahan. Heidät myös lisätään reserviin ja he suorittavat kansalaisvelvollisuutensa osoituksena uudelle kotimaalleen. Tietty ajattelutavan tulee juurtua kansanmieliin ja tämä vaatii aikaa. 10.7.2024 En enään kannata täysin avoimia rajoja vaan tulee olla rajoituksia ja esteitä ja maahantulokieltoja. Emme tahdo roistoja maahamme ja heidät me karkoitamme vankeustuomion jälkeen. Ihmiset eivät ole täydellisiä eikä ideat toimi täydellisesti. Tulee olla järkeen perustuvaa harkintaa; en sitten tiedä olenko itse kuinka harkitsevainen kun jaan kaikki mahdolliset ajatukset mitä minulle on vuosien varrella tullut. Ihmiset voivat saada oudon mielikuvan minusta ja mielenterveydestäni, mikä ei aina ole ollut paras mahdollinen. Nöyrtyminen on avain sana; itsensä hyväksyminen, itselleen nöyrtyminen, totuudelle nöyrtyminen; joku muu voi olla oikeassa ja minä väärässä. En ole Jumala, vaan kaukana siitä.
Pankkien toimintaa pohdittava, mahdollisimman vapaata, jotta heistä tulee vahvoja ja itsenäisiä jotta voivat alkaa valloittamaan maailmaa. Mietittävä kuinka salaisia pankit olisivat. Kannattaisin hyvin salaista luokitelmaa. Pankit itsenäisiä toimijoita, ei valtiojohtoisia tai vetoisia.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa